Uutiset

Ruska fysioterapiassa

21 helmikuun, 2018

Viimeksi kirjoittamieni kipujen lähdesyynä oli nuljuluusta irronnut palanen, johon paras hoito on lepo ja fysioterapia. Sen takia kävimme eilen Ruskan kanssa Viikin yliopistollisen eläinsairaalan fysioterapeutti Kirstillä.
Ruska on pikku hiljaa alkanut toipumaan omaksi itsekseen, eikä se tunnu enää arastelevan normaalikäytössä jalkaansa, ja energiaa piisaa taas! Yllätyskö tuo, ensin minä jouduin äkkiarvaamatta sappileikkaukseen ja juuri kun aloin olemaan toipunut ja taas kunnolla treenikunnossa sattui tämä episodi. Tässä on siis taas jouduttu pitämään useampi viikko taukoa.

Ruska tosiaan oli oma iloinen ja kaikkia rakastava itsensä fysioterapeutin luona. Se antoi kopeloida itseänsä oikein mallikkaasti. Polven sisäsyrjältä Ruska kuitenkin painettaessa edelleen hieman aristeli polveansa, jonka takia ohjeiksi saatiin jatkaa lepoa edelleen ainakin seuraavaan kertaan asti, joka on muutaman viikon päästä. Lepo tarkoittaa siis ettei Ruska saa päästä ampaisemaan kuin tykin suusta, lenkit tulee olla kohtuullisia. Lupa saatiin kuitenkin treenata esimerkiksi seuraamista sekä liikevaihtoja (istu-maahan-seiso). Eli täysin toimettomana ei tarvitse enää olla!
Fyssari huomasi myös, että Ruskan selkä oli hieman kireä. Kuulemma on tuo selän kireys ollut tänä talvena vähän teemana koirilla, kun on ollut niin liukkaita kelejä. Selän kireyteen saatiin jumppaohjeita, esim. niin että Ruska nousee pienen lasten korokkeen päälle etutassuillaan, ja siirretään siinä asennossa hieman painoa takapäälle. Tekee kuulemma hyvää myös polvelle. Näillä ohjeilla mennään nyt seuraavat pari viikkoa ja toivotaan että sen jälkeen päästäisiin pikku hiljaa palaamaan normaaliin arkeen Ruskan kanssa.

Ruskan mysteeri kivut

14 helmikuun, 2018

Noin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina, 4.2., Ruska alkoi yhtäkkiä huutamaan (vinkumaan, itkemään, miten sen nyt parhaiten muotoilisi) kun oli käymässä makaamaan. Kipukohtaus meni ohi melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kävin koiran vielä läpi, mutta en löytänyt mitään syytä kivulle, kävin ulkona vielä vähän kävelyttämässä Ruskaa, jotta näin käveleekö se normaalisti. Mitään muuta normaalista poikkeavaa en nähnyt, muuta kuin että Ruska hieman aristi palatessaan hangesta takaisin auratulle tielle kävelemään. Päätin seurata tilannetta vielä hetken, että meneekö koko homma itsestään ohi, vai jatkuuko.
Ruska rauhoittui kotona, joten ajattelin sen olleen vain joku hetkellinen. Kuitenkin ensimmäisestä kipu”kohtauksesta” oli kulunut vain muutama tunti, kun Ruska ulvaisi uudestaan noustessaan ylös. Tällä kertaa Ruska jäi paikalleen istumaan läähättäen ja huulian nuollen. Sen olemus myös muuttui normaalista iloisesta Ruskasta selvästi apaattiseksi. Se oli siis selvästi kipeä. Pikainen puhelu Viikin Yliopistolliseen eläinsairaalaan, koira autoon ja auton nokka kohti Viikkiä.
Viikissä Ruska käveli normaalisti, välillä uikahti kun nousi ylös. Eläinlääketieteen kandi tutki Ruskan kirsusta hännänpäähän, kuunteli sydäntä, hengitystä ja ties mitä. Mitään ei löytynyt. Muuta kuin että Ruska välillä ulvahti noustessaan ylös. Eläinlääkärikin tutki Ruskan kirsusta hännänpäähän. Anaalirauhasetkin tarkisti. Taaskin tutkimus oli tulokseton. Edelleen päädyttiin siihen, että kipuja Ruskalla on, mutta missä on mysteeri. Eläinlääkäri uskoi kivun tulevan jostain luustosta, takapään alueelta. Ruska sai kipupiikin ja kotiin saatiin Rimadyl Vet-resepti ja jatkohoito-ohjeena hakeutua ortopediseen tutkimukseen ja sen perusteella sitten tehdä tarkempia jatkotutkimuksia.
Loppu illan Ruska oli edelleen kipeän oloinen, ei lainkaan oma itsensä. Yölläkin se muutaman kerran liikkeelle lähtiessään uikahti. Oli aika uneton yö, kun mietti mikä pientä vaivaa.

Heti maanantai aamuna alkoikin sitten soittorumba eläinlääkäreille. Ensimmäisenä soitin Mevetiin, koska heidän ortopediaan erikoistuneista eläinlääkäreistä olen kuullut positiivista palautetta. Heitä arvostetaan. Sain Ruskalle ajan perjantaille. Koska tuo aika odottaa kipeän koiran kanssa tuntui ajatuksena hirmuiselta, lähdin metsästämään vaihtoehtoista paikkaa, minne viedä Ruska. Ruskan kasvattaja Riina vinkkasi sitten Sipoon pieneläinklinikka Morreliuksen Mikael Moreliuksen minulle. Ei kun soittoa sinne. Valitettavasti Morelius oli lomalla juuri maanantaina, mutta keskiviikolle löytyisi aika. Kuitenkin, kun eläintenhoitaja vielä tarkensi Ruskan tilannetta, laittoi hän meidät muutaman muun potilaan väliin jo tiistaille! Mitä palvelua siis!
Tiistaina Ruskan piti olla ravinnotta eläinlääkärille menoa varten. Se tuntui hieman olevan virkeämpi, oli jo maanantai-iltaa kohden alkanut palaamaan enemmän omaksi itsekseen, ei kuitenkaan täysin. Herra Morelius oli oikein miellyttävä eläinlääkäri, joka oikeasti paneutui potilaaseensa! Alkuun käytiin ulkona liikuttamassa Ruskaa, jonka jälkeen hän kysyi, että onko Ruska ontunut pitkäänkin. Jaa-a, en ollut huomannut ainakaan, eikä kukaan muukaan, vaikka Viikissäkin liikuteltiin koiraa edes takaisin. Ainut mitä olin ollut huomaavinani, että oikea takajalka tuntui hieman jäykältä sunnuntain jälkeen. Morelius kävi Ruskan taas kirsusta hännänpäähän läpi. Mitään syytä ei suoraan löytynyt, joten päädyttiin rauhoittamaan Ruska ja ottamaan kuvat. Ja koska Ruska rauhoitettiin, otettiin samalla sellaiset kuvat, jotka kelpaavat myös Kennelliittoon.

Kyynärä

Selkä

Lonkat

Kaularanka

Selkä

Kuvistakaan ei löytynyt mitään. Oikea lonkka oli löysempi kuin vasen. Vasemmassa kyynärässä oli merkkejä siitä, että Ruska tykkää hyppiä, ei siis mitään. Selkä oli kunnossa. Paitsi. Että.. Lonkkakuvista näkyi, että ristiluu on vähän vinossa. Ei pahasti, mutta silmin havaittavasti. No, Morelius ei kuitenkaan ihan uskonut syyn olevan siellä. Hoito-ohjeeksi saatiin jatkaa kipulääkitystä, ja lepoa. Vain pissatuslenkkejä, hihnassa. Jäätiin siis odottamaan Kennelliiton tuomiota ja katsomaan miten lepo auttaa.

Heti keskiviikkona saapui lonkkien ja kyynärien tuomio. Lonkat B/C ja kyynärät 0/0. Niissä ei siis mitään. Perjantaina aamupäivästä kuitenkin Ruskalle iski ripuli. Kipulääke oli saanut sen mahan sekaisin. Kipulääkitys täytyi siis lopettaa. Ruska ei koko viikkona ollut palautunut vielä täysin omaksi itsekseen, vaan oli vähän apaattinen. Kunnossa se ei siis ollut. Eikä ripuli mitenkään auttanut asiaa. Attacpectia ja Nutrisalia viikonloppu. Sunnuntaina onneksi ripuli helpotti.. Tietenkin sen jälkeen kun luovutin pyllykasvojen pesun suhteen ja nappasin ne pois.. Ruska kuitenkin tuntui menevän kipeämpään suuntaan.
Lauantaina tuli sitten vielä selänkin lausunto. LTV2 eli välimuotoinen lanne-ristinikama laatuaan 2 eli symmetrinen. Tässä kohtaa sekä minä että kasvattaja-Riina ajateltiin pelin olleen tässä ja kipujen syyn selvinneen. Että selkähän se, joka on rikki.. Loppujen lopuksi onneksi oltiin väärässä!
Sunnuntai-iltana Soma yritti hypätä Ruskan selkään, mikä selvästi aiheutti Ruskalle kipua, sen näki. Peruskilttinä koirana se ei kuitenkaan ärähtänyt vaan pyrki tilanteesta pois.

Koko viikon Ruska hieman ontui, ja tuntui seisovan niin, ettei oikealle takajalalle tullut kauheasti painoa, ns. varvasseisonnassa, jolloin myös näytti että jalka vähän kääntyy ulospäin. Maanantaina oli siis soitto uudestaan Morreliukselle, ja aika saatiin tiistaille. Maanantaina huomasin myös, että Ruska alkoi selvästi istumaan vain vasemmalla lonkalla, mitä se ei koskaan tee. Ruska istuu aina hyvin ryhdikkäästi.

Taas liikuteltiin Ruskaa ulkona Moreliuksen luona, ja vetäessä se ontui taas. Kerroin vielä havaintoni kuinka Ruska on istunut ja seisonut. Morelius osasi nyt paikallistaa ongelman polviin. Morelius tunnusteli polvia, ja halusi vielä rauhottaa Ruskan, että voi ilman Ruskan vastaansanomisia kokeilla polvia. Varmuuden vuoksi halusi sitten vielä polvet kuvata.

Ja kun tarkkaan katsoo alempaa kuvaa, näkyy siellä kipujen syy. Ruska on siis sillon sunnuntaina jotenkin satuttanut itsensä, jonka seurauksena sen nuljuluusta (tukee akilleslihaksen liikkumista noin niin kuin yksinkertaisesti selitettynä) oli irronnut pieni, noin 5mm, kokoinen pala.
Kyisenen tapaus ei vaadi edes leikkaushoitoa, vaan selvitään fysioterapialla ja levolla. Ja ajan kanssa palanen arpeutuu itsestään, jonka jälkeen voidaan palata takaisin treenikentille (joista luulin selkälausunnon tultua jo luopumaan)..

Lopputulemana siis, Ruskalla on B/C lonkat, 0/0 kyynärät, ja selkälausuntona LTV2 ja VA0 (spondyloosista ei näin nuori koira saa vielä lausuntoa). Ruska tullaan vielä myöhemmin kuvaamaan uudestaan, eikä tuo LTV2-lausunto sulje Ruskaa pois jalostuksesta, mutta se tulee yhdistää terveeksi kuvatun (LTV0) kanssa. Jää siis nähtäväksi saadaanko joskus kuitenkin pieniä Ruskia vai ei.

Soma 11 v. ja Ruskan geenitestejä

19 joulukuun, 2017

Onnea Soma 11v.

Soma täytti eilen 18.12. 11 vuotta, eli on päässyt ihan kunnioitettavaan koiran ikään jo. Ikä alkaa pikku hiljaa näkymään Somassa mm. hidastuneena kävelynä ja lisääntyneenä nukkumisena. Ulkona viileällä Soma saattaa jaksaa hetken leikkiä vielä Ruskan kanssa, sekin kuitenkin on enemmän jo sellaista että Soma seisoo paikallaan haukkuen ja Ruska juoksee sen ympärillä, välillä kuitenkin kaksikko intoutuu painimaankin. Toivotaan Somalle vielä pitkää ikää!

Viime kirjoituksessa mainitsinkin Ruskan käyneen Koiramessuilla edustamassa. Samalla Ruskasta otettiin Laboklinikin ständillä geenitestinäytteet. Ruskasta tutkittiin Pompen sekä DM eli Degeneratiivinen Myelopatia. prcd-PRAn osalta Ruska on terve, kun molemmat sen vanhemmat on sen suhteen terveitä.
Tulokset geenitesteistä tuli vauhdilla, olin valmistautunut odottamaan niitä pidempään, kun ne tuollaisessa tapahtumassa otettiin. Tuloksena oli, että Ruska on pompenin osalta terve ja DM:n osalta kantaja. Ruskan mahdolliset jälkeläiset ei tule kuitenkaan sairastumaan DM:n, kun sille käytetään sulhasena sen osalta tervettä yksilöä.
Mutta nyt ollaan taas yksi askel lähempänä niitä ensimmäisiä matkatieläisiä!

Ruska edustushommissa

16 joulukuun, 2017

Tämän vuoden Koiramessu-viikonloppu oli viime viikonloppuna. Nuorempana se oli se ehdoton vuoden kohokohta, Messariinhan oli pakko mennä, ja vielä kahtena päivänä! Tänä vuonna tuo suuri hieno tapahtuma oli kolmipäiväinen, kun perjantaina oli Helsinki Winner, lauantaina Pohjoismaiden voittaja ja sunnuntaina vielä ihan perinteinen Voittaja. Alkujaan suuriin suunnitelmiini kuului, että ilmoittaisin Ruskan kaikille kolmelle päivälle näyttelyyn. Olisihan se juuri ja juuri päässyt kisaamaan juniorvoittaja-titteleistä. Loppujen lopuksi sitä kuitenkin taisi vauva-arjen väsymys viedä sen verran voiton, että päädyin olemaan ilmottamatta. Ja rehellisesti, en kauhean pahoillani ole, kun jokaiselle päivälle oli lähestulkoon melkein 150 suomenlapinkoiraa ilmoitettuna. Ja narttuja enempi kuin uroksia. Se olisi siis tiennyt mahdollisesti kolmea pitkää päivää. Jäi siis näyttelyttäminen Koiramessuilla väliin, seuraavan kerran varmaan Kuopion erkkariin maaliskuussa olisi tarkoitus suunnata kehään.

Noh, vaikka päädyinkin olla ilmoittamatta Ruskaa kehään, niin pääsi se kuitenkin pyörähtämään Koiramessuilla. Lappalaiskoirat ry:n rotutorin ständille haettiin esittelykoiria ja päätin, koska haussa oli sosiaalisia, kaikkien kanssa toimeen tulevia ja ei herkkähaukkuisia koiria, että meidän Ruskahan sopisi siihen hommaan hyvin! Ruska pääsikin sitten edustamaan suomenlapinkoiria perjantaina Helsinki Winneriin. Rotutorilla oltiin esillä kello 14 aina kello 17 asti.
Ruska suoriutui tehtävästään Ruskamaisesti. Se muisti rakastaa kaikkia eikä se muutenkaan hölmöillyt. Stressikään ei noussut liian suureksi vaikka uusi tilanne ja kova hälinä vähän ihmetyttikin. Loppua kohden kaikki piirteet mahdollisesta stressistäkin oli tiessään, kun uuteen tilanteeseen vain totuttiin. Täytyy sanoa, että Ruskan kaltaisen koiran kanssa on ilo olla ja tehdä, kun sen kanssa voi juuri osallistua tuonkin mittakaavan tapahtumiin ja voi luottaa koiraan, että se toimii samalla tavalla kuin kotonakin. Ruska kykeni hienosti tekemään hälinästä ja uudesta tilanteesta huolimatta sille tuttuja liikkeitä, kuten tulemaan käskystä sivulle. Ja uskon myös, että Ruska edusti rotua ihan mallikkaasti, ainakin se oli oikein mielellään ihan jokaikisen rapsuteltavana, joka sitä vain viitsi rapsuttaa.

Treenitauon tuotosta

23 syyskuun, 2017

Loppu kesä (tai no oikeastaan koko kesä) meni meillä odottavaisissa tunnelmissa, kun perheeseemme odoteltiin pikkuveljeä, joka loppujen lopuksi tuli maailmaan elokuun lopussa.

Kun oma maha kasvoi ja liikkuminen vaikeutui, jäi meillä Ruskan kanssa treenaaminen vähälle, tai pikemminkin oikea sanavalinta taitaisi olla olemattomiin. Ja tuo asia tietenkin itseäni harmitti, mutta parempi pitää taukoa kuin treenata väärässä mielentilassa.

Tänään kuitenkin lenkin jälkeen otettiin sitten viimein pientä tottelevaisuutta. Monesti olen miettinyt, että osaakohan tuo koira enää mitään näin pitkän tauon jälkeen. Soman kanssa on usein saanut pari kertaa pidemmän tauon jälkeen palautella, että päästään siihen missä oltiin.
Ruska oli nyt kuitenkin toista maata. Se teki valtavalla innolla ja paremmin mielestäni kuin ennen taukoa. Pieni preikki treenaamisesta on siis tainnut tehdä enemmän hyvää kuin pahaa tällä kertaa ainakin.

Sivulla seuraamista ei aikaisemmin ole voinut ottaa yhtä-kahta askelta enempää, ilman käsiapua. Nyt päästiin helposti kolme-neljä askelta ilman apuja! Ennen taukoa harjoiteltiin paikallaan istumista niin, että minä kierrän koiran. Ennen taukoa siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Tänään se kuitenkin onnistui! Ihan voittaja fiilis tuli, kun asia, joka on tuottanut päänvaivaa kun en ole sitä saanut sujumaan. Tänään tuntui kaikki mitä otettiin, menevän kuin vettä vaan. Toivotaan että jatkossakin, mutta ainakin tästä on hyvä nyt jatkaa taas treenaamista vähän useammin.

Pienestä isoksi

24 heinäkuun, 2017

Ruska syyskuussa 2016, 8 viikkoisena

Ruska lokakuussa 2016, 12 viikkoisena

Ruska maaliskuussa 2017, 8 kuukautisena

Ruska toukokuussa 2017, 10 kuukautisena

Ruska kesäkuussa 2017, 11 kuukautisena

Ruska synttäriherkun kanssa 1-vuotis päivänä

Paljon Onnea Ruska sekä sisarukset

Tokoon vai rally-tokoon?

29 toukokuun, 2017

Ruska on ihana treenikaveri: se on aina täysillä mukana kun tehdään. Se jaksaa toistoja ja on ihan täpinöissään kun pääsee tekemään yhdessä. Hyvinkin siis erilainen treenikaveri, kuin esimerkiksi Soma, joka on aina ollut enemmän sellainen, että jos siitä itsestään sattuu tuntumaan niin siitä saa kaiken irti, muuten se tekee, mutta ns. poweri puuttuu hommasta.

Ruska on myös suhtellisen nopea oppinen, joten se yleensä hiffaa liikkeiden idean nopeaan, enemmänkin se on ohjaaja, joka jää liikaa sitten herkästi namiapuihin sun muihin kiinni. Tästä olen kovasti yrittänyt nyt päästä eroon, ja heti kun näyttää, että alkaa liikkeen idea olemaan hallussa, alan jo häivyttelemään käsi- sekä muita apuja pois. Meillähän oli esimerkiksi sivulle tulossa Ruskan ollessa pentu aivan liian pitkään käsiapu mukana, koska tyhmä ohjaaja ei vain älynnyt alkaa häivyttää sitä pois. Onneksi Tiina on napakka, ja kertoi että nyt siitä käsiavusta on luovuttava. Joskus sitä tarvitsee sen kolmannen osapuolen, joka kertoo kuinka toimia.

Ruskahan osaa jo paljon. Paljon on silti vielä matkaa että voisimme harkita minkään sorttista kisaamista. Itse ehkä käyn ehkä sellaista henkistä taistelua, kumpaan tahdomme suunnata ensin: ihan perinteiseen tokoon vai itsellenikin vähän tuntemattomampaan rally-tokoon? Itse tokoon on mielestäni ehkä hieman vähemmän opeteltavia asioita, mutta ne täytyy sitten olla kyllä niin hyvin hallinnassa, että niiden suorittaminen isommankin häiriön alla vapaana onnistuu varmasti. Rally-tokoon taas on aika paljon, 29 erilaista kylttiä (31 jos lasketaan maali- ja lähtö mukaan), jotka opetella. Toki moni niistä on erilaisia seuraamisen muotoja, joten siinä mielessä uusia asioita ei opeteltavana ole niin paljon. Ja alokasluokka suoritetaan kytkettynä. Nämä kaksihan ei millään tavalla sulje toisiaan pois, päin vastoin. Uskon, että ne tukevat toinen toistaan. Mutta kumpaan suuntaisimme ensin? Rally-toko voisi siinä mielessä olla fiksumpi, koska se luo minulle, jännittävälle ohjaajalle ehkä enemmän ”turvaa”, kun liikkeet suoritetaan kytkettynä alokasluokassa. Jos sen jälkeen kun sieltä mahdollisesti joskus saisi koulutustunnuksen suuntaisi sitten luokkiin, joissa täytyy pysyä vapaana. Tosin, Ruskalla ei kyllä ole sen suhteen hirveästi ollut ongelmia. Se on mielestäni kuunnellut vapaana ihan yhtä hyvin kuin kytkettynä, jos nyt ei niitä muutamaa rallettelua pentuna pissatusten yhteydessä lasketa.

Itse olen oikea kätinen, mutta on ollut jännä huomata, että kun olen nyt harjoitellut Ruskan kanssa oikealle puolelle sivulle tuloa, on sen ohjaaminen jotenkin huomattavasti hankalampaa kuin vasemmalle. Ja ihan vaan sen takia, etten ole tottunut. Hienosti Ruska on kuitenkin siitä saanut ihan kiinni vaikka ohjaaja sählääkin. Seuraaminen vasemmalla kuitenkin onneksi sujuu sekä sivulle tulo. Sivulle tulo onkin ollut meidän ”pravuuri” pennusta lähtien.
Paljon ei ole uusia asioita mitä opetella ennen kuin olisimme kisa valmis. Liikkeiden hiomista sitten enemmän. Takaa sivulle kierto, koiran ympäri kävely ja nopeuksien muutokset seuraamisessa sekä käännökset. Käännöksien alkeita olemme jo ottaneetkin. Eli paljon enemmän hiomista kuin varsinaista opettelua. Ruskan paikkallaan pysymistä, kun kierrän sen ympäri sen istuessa olemme myös harjotelleet. Se vaan ei ole ehkä se mieluisin liike Ruskalle, joka mielellään kääntyisi sitä mukaan kun kierrän. Olen nyt pilkkonut liikettä niin osiin, että Ruskan istuessa kävelen sen toiselle puolelle josta saa jo palkan ja sitä kautta pikku hiljaa pidentänyt sitä matkaa, jota kuljen kiertäessäni Ruskan ympäri. Kun istuminen sujuu voidaankin siirtyä siihen että Ruska makaa kun kierrän sen ympäri.

Matka on loppujen lopuksi vielä pitkä ennen kuin ollaan siinä pisteessä että päästään kisaamaan. Mutta onneksi meillä ei ole kiire mihinkään vaan voimme käyttää treenaamiseen juuri niin paljon kuin on tarvis 🙂

Piha-aita

24 toukokuun, 2017

Viime kesänä kun muutimme omakotitaloon, oli selvää, että tahtoisimme pihamme aidattavan jollain tavalla sekä ainakin osittain, jotta koirat voisi päästää terassin ovesta pihalle. Ja ne voisivat kotona ollessamme oleilla pihalla ainakin osan aikaa. Erityisesti näin keväällä ja kesällä ainakin. Mutta koska vuosi sitten meillä ei ollut mitään käsitystä juuri taloon muuttaneina, että kuinka pihan aitaisimme, jäi se tekemättä. Ja viime syksynä ja talvena sitä aitaa kyllä kaipasi. Ja monesti. Meillä kulkee tie ihan vieressä, jossa kulkee autoja sekä jalankulkijoita, joiden takia koirien vapaana pito jatkuvasti ei ole aina suotavaa, ellei tiedä että niiden perään voi koko ajan katsoa. Joten talvella pitkät hihnat oli usein käytössä. Ja omasta mielestäni se oli työlästä eikä koirienkaan kannalta niin mukavaa.

Viime viikonloppuna vietimme poikamme 4-vuotis syntätäreitä, joten päätin että piha on aidattava ennen sitä. Jotta koirilla olisi ns. Oma paikka minne mennä jos sisällä on liikaa väkeä. Erityisesti tässä ajattelin Kivaa, joka ei vieraista kauheasti välitä. Talven ajan etsin sopivia vaihtoehtoja, joilla pihan voisi aidata. Koska alueellamme ei ole vielä päätettyä kaavaa eikä meilläkään ole täysin tarkkaa näkemystä siitä, että miten tahdomme tulevaisuudessa pihamme laittaa ja mitä ja minne rakentaa, ei meidän kannattanut etsiä kauhean pysyviä ratkasuja, eli kunnon puuaidat yms oli pois suljettu.
Vertailtuani ja etsittyäni päädyin ratkaisuun, että ”perus” vihreä verkkoaita olisi tässäkohtaa meille se toimivin ratkaisu. Satuin löytämään netistä Rellunkulman, jonka sivuilta löysin ns. Koiratarha-paketin, joka sisälsiksiken: verkon, tolpat ja sinkilät verkon kiinnittämiseen aitaan. Koska halusimme isomman alueen aidata, tilasimme kaksi pakettia, jolloin verkkoaitaa tuli yhteensä noin 100m. Nyt meillä on piha-aidattu, ja sen aitaamiseen meni noin ehkä 85-90m aitaa. Vielä puuttuu portit, jotka tulee rakentaa, mutta siihen asti aidatulle alueelle pääsee loistavasti meiltä sisältä suoraan.

Ja se koirien riemu,kun ne ensimmäisen kerran pääsivät pihalle. Ne kirmasivat sinne kuin Viikin lehmät konsanaan laitumelle. Erityisesti Ruska tuntuu tästä järjestelystä nauttivan suuresti. Kukaan ei vielä ole yrittänyt aidasta yli eikä ali, ei edes mestarikaivuri-Ruska. Nyt viikon ajan on koirat viettäneet varmaan suurimman osan ajasta ulkona ja nautineet. Tosin itsekin olen nauttinut kun koirien riemun näkee ja voi nsuttia ulkona olosta niiden kanssa ihan toisella tapaa.

Tokitäytyy muistaa, ettei tuo aidattu piha millään tavalla korvaa lenkeilyä, mutta lisää varmasti paljon virikettä koirille. Erityisesti Soma on ottanut pihan vahtimisen sydämen asiakseen. Se tosin on vähän turhan innokas, koska se haukkuu kaiken liikkuvan aidan ulkopuolella. Siis aivan kaiken. Toivottavasti naapurit kestää, vaikka tosin Somaa kielletään kyllä muutaman haukun jälkeen aina, ettei se jatkuvasti haukkuisi. Nuoremmat vähän vaihtelevasti lähtevät tähän mukaan, mikä on ihan hyvä, etteivät joka kerta kuorossa hauku.
Mutta nyt meillä on hyvin onnellisia koiria, onnelliset omistajat. Ja piha-aita. Seuraavaksi voikin alkaa suunnittelemaan mahdollista koiratarharakennusta tms tontillemme. Jos sille koetaan enää tarvetta.

Sipoon RN 7.5.2017

22 toukokuun, 2017

Toukokuun alussa Ruska kävi korkkaamassa näyttelyuransa ihan virallisesti. Kävimme Ruskan kanssa siis kuuntelemassa Sipoon ryhmänäyttelyssä mitä Ruskasta sanotaan juniorluokassa. Tuomarina toimi tällä kertaa Marja Talvitie, joka on myös kertaalleen arvostellut myös Soman näyttelyssä. Tuolloin Somasta saatiin hyvin Soman näköinen arvostelu, johon olin oikein tyytyväinen. Tosin miksi en olisi, kun koira saa koiran näköisen arvostelun?

Itseäni vähän jännitti miten Ruska tulisi kehässä menemään, koska se ei ole osoittanut samanlaista ”luonnonlahjaakkuutta” näyttelyjuttuihin kuin Soma, vaan sille on oikeasti saanut opettaa kaiken. Ja koska meille on tokohommat ollut pääpainona, niin arvatenkin näyttelyjuttuja ei niin paljoa ole tullut harjoiteltua. Toki muutaman viikon ajan otimme sellaisen tehokkaan tehotreenin näyttelyjutuista. Jotka sujuivat no… vaihtelevasti. Viime kerrat mätsärissä sekä pentunäyttelyssä ei varsinkaan liikkeiden osalta olleet menneet mitenkään järin kehuttavasti, enemmänkin arvosanalla ”kehitettävää”.
Itse näyttelypaikalla Ruska on kyllä ihanteellinen kaveri. Se ei hauku turhia (jos ollenkaan) eikä metelöi muutenkaan. Se haluaisi kovasti vain rakastaa kaikkia! Nyt onneksi pääsikin rakastamaan, kun paikalla oli myös Ruskan kasvattaja Riina, jonka kanssa olikin mukava turista ennen kehää ja sen jälkeen. Lievitti paljon jännitystä kun oli joku jonka kanssa höpötellä.
Ennen kehää kävin sivummalla ottamassa vielä viime hetken tuntumatreeniä, jotka menivät samalla vaihtelevalla menestyksellä. Seisoa Ruska ainakin malttoin, joten lohduttauduin edes sillä, että tällä kertaa se ainakin onnistuisi.

Juniornarttuja oli ilmoitettuna yhteensä 5, ja Ruska oli keskimmäisenä. Alkuun seistiin kaikki kehässä, ja sitten mentiin pari kertaa yhdessä kaikki ympäri. Ja Ruska meni aivan mahtavasti! Se seisoi ja liikkui nätisti, joten olin aivan mahdottoman ylpeä pikkutytöstäni!
Yksilöarvostelussa Ruska ei oikein välittänyt hampaiden näytöstä. Tähän siis enemmän treeniä ja enemmän muitakin hampaiden katsojia kuin minä itse. Itseäni hämmensi kovasti, ettei tuomari kysynyt ollenkaan Ruskan ikää, vaikka esimerkiksi edelliseltä kehässä olijalta kysyi. Ruska kuitenkin jaksoi todella hienosti seistä arvostelun ajan sekä liikkui nätisti, joten ihan mahdottoman ylpeä sain kyllä koirastani olla!

Olin hyvin ylpeä nuoresta koirastani siitäkin huolimatta, että tällä kertaa Talvitie arvosteli Ruskan Hyvän arvoiseksi. Itseäni varsinainen arvostelu kuitenkin hieman harmitti, koska se ei kaikilta osilta mielestäni kuvastanut koiraa. Talvitie mm. oli sitä mieltä, että Ruskalla olisi lievä yläpurenta, jota en itse eikä kukaan muukaan ole kyllä huomannut. Arvostelun jälkeenkään.
Tällaisen arvostelun Ruska kuitenkin sai:
”Hieman tuhdissa kunnossa esitetty. Kokoonsa nähden kevytluustoinen tyttö. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman kookkaat korvat. Kovin löysät kyynärpäät. Hieman lyhyt ja laskeva lantio, erinomainen karvanlaatu. Liikkuu kovin kinnerahtaasti takaa, löysästi ja kierien edestä. Vielä lieväyläpurenta.”

Mutta, me emme lannistu vaan syksyllä taas startataan kehissä. Kesä pidetään taukoa näyttelyhommista (jollei mätsäreihin innostuta), koska oma vatsani kasvaa nyt elokuuhun asti aika vauhdilla ennen kuin pienenee, joten kehässä juoksentelut ei välttämättä pidemmän päälle tunnu mukavalta.

Ensimmäinen verijälki

1 huhtikuun, 2017

Ruska on pennusta lähtien näyttänyt lupaavia merkkejä nenätyöskentelystä. Ulkona se selvästi nauttii päästessään jonkun hajun jäljille. Onhan se talven aikana mm. onnistunut haistelemaan tiensä lumenalla olevan hiiren kimppuun. Ruskan halusta käyttää nenää innostuneena ajattelin käyttää sen nenää hyödyksi myös harrastuspuolella, jälkihommissa. Pitkään olin sitä mieltä, että pk-jälki on se mihin me tähdätään. Miehen vaarin kanssa, joka on siis pidemmän linjan metsästäjä, innostuin myös ajatuksesta verijälki. Alkuun piti vain päättää, että kumpi sitten oikeasti on meidän juttu, pk- vaiko verijälki.

Olen siis kallistunut vahvasti verijäljen suuntaan, voisihan siitä olla oikeasti ihan käytännön hyötyäkin joskus? Torstai-iltana kuitenkin tein Ruskalle ensimmäisen makkara(nakki)jäljen. Halusin alkuun päästä näkemään, että onko Ruskan työskentely tuollaisen tehdyn jäljen parissa minkälaista, ja motivoituuko se siitä ollenkaan.
Makkara jälki oli meillä lyhyt, muutaman metrin, niin että joka askeleen alussa ja lopussa oli pikku pala nakkia. Ruska työskentelikin oikein motivoituneesti, nenä koko ajan kiinni maassa. Huomasin myös, että Ruskalle taisi olla nakkeja liiankin usein, koska seurasi hajua, mutta muutama nakki jäi matkalle. Vai olisiko ollut vain huolimattomuutta?

Tästä innostuneena ostin sitten kaupasta ihan naudan verta ja jäljen tekoa varten sienen. Tänään aamulla kävin ensitöikseni tekemässä muutaman metrin, matkaa taisi olla ehkä noin 10m, verijäljen omaan pieneen metsikköömme. Jäljen päähän laitoin palkaksi Ruskan aamuruoan. Annoin jäljen vanhentua yhteensä ehkä noin 40 minuuttia, vajaan tunnin.
Ruska aloitti jäljen ajamisen lupaavasti, keskittyi aloitukseen hyvin haisteli (ja nuoli) alun verta hyvin. Alussa vietettiin ehkä liiaksikin aikaa, mutta pikku hiljaa Ruska lähti lupaavasti etenemään jälkeä pitkin. Mutta koska oli ihan uudesta hommasta kyse, oli Ruska kovin herkkä häiriölle, kuten lintujen äänille.
Ruska palasi kuitenkin hyvin jäljelle kuunneltuaan lintuja. Kun R pääsi kunnolla vauhtiin, se jäljesti todella hienosti useamman metrin, 4-5 metriä, matkan nenä intensivisesti maassa kiinni. Sitten oli kohta, jossa olin lisännyt hieman verta sieneen, niin siihen jäätiin taas hetkeksi haistelemaan (ja nuolemaan). Jälki viisaana olisi pitänyt lopettaa jälki siihen, koska tämän jälkeen R kadotti hieman jäljen, ja jouduin ohjaamaan sen takaisin. Jatkoi jäljestystä kuitenkin hyvin, ei kuitenkaan niin intensiivisesti kuin hetki sitten.
Jäljen lopussa tosiaan odotti Ruskan aamuruoka, mutta itse jäljestäminen taisi olla Ruskalle niin palkitsevaa, ettei se malttanut sillä hetkellä ruokaansa syödä kuin vähän kädestä annettuna.

Lupaava alku kuitenkin mielestäni jäljestämiselle. Nyt kuitenkin pohdin sitä, että kannattaisiko Ruskan kanssa alkuun keskittyä makkrajälkiin, ja sitä kautta hakea se oikea tekniikka ja tatsi jälkihommiin, vai suoraan jatkaa verellä? Makkrajälki on itselleni tutumpi juttu, tosin en koe että verijälki kauheasti siitä eroaisi. Jäljen loppuun täytyy vaan saada kehitettyä jotain vieläkin parempaa kuin ruoka (jota voittanutta ei aikaisemmin ole Ruskalle ollut).

Ruskan kanssa ollaan kovasti myös koko ajan keskitytty tokopuolen juttuihin. Ruskan kanssa ollaankin noin joka toinen viikko käyty Tiina Paavolan opeissa. Kehitystä on tapahtunut koko ajan, mutta vielä on matka pitkä ennen ensimmäisiä (rally?)kisoja.