matkatien

SUOMENLAPINKOIRAT & LAPINPOROKOIRAT

Uutiset

Tokoon vai rally-tokoon?

Ruska on ihana treenikaveri: se on aina täysillä mukana kun tehdään. Se jaksaa toistoja ja on ihan täpinöissään kun pääsee tekemään yhdessä. Hyvinkin siis erilainen treenikaveri, kuin esimerkiksi Soma, joka on aina ollut enemmän sellainen, että jos siitä itsestään sattuu tuntumaan niin siitä saa kaiken irti, muuten se tekee, mutta ns. poweri puuttuu hommasta.

Ruska on myös suhtellisen nopea oppinen, joten se yleensä hiffaa liikkeiden idean nopeaan, enemmänkin se on ohjaaja, joka jää liikaa sitten herkästi namiapuihin sun muihin kiinni. Tästä olen kovasti yrittänyt nyt päästä eroon, ja heti kun näyttää, että alkaa liikkeen idea olemaan hallussa, alan jo häivyttelemään käsi- sekä muita apuja pois. Meillähän oli esimerkiksi sivulle tulossa Ruskan ollessa pentu aivan liian pitkään käsiapu mukana, koska tyhmä ohjaaja ei vain älynnyt alkaa häivyttää sitä pois. Onneksi Tiina on napakka, ja kertoi että nyt siitä käsiavusta on luovuttava. Joskus sitä tarvitsee sen kolmannen osapuolen, joka kertoo kuinka toimia.

Ruskahan osaa jo paljon. Paljon on silti vielä matkaa että voisimme harkita minkään sorttista kisaamista. Itse ehkä käyn ehkä sellaista henkistä taistelua, kumpaan tahdomme suunnata ensin: ihan perinteiseen tokoon vai itsellenikin vähän tuntemattomampaan rally-tokoon? Itse tokoon on mielestäni ehkä hieman vähemmän opeteltavia asioita, mutta ne täytyy sitten olla kyllä niin hyvin hallinnassa, että niiden suorittaminen isommankin häiriön alla vapaana onnistuu varmasti. Rally-tokoon taas on aika paljon, 29 erilaista kylttiä (31 jos lasketaan maali- ja lähtö mukaan), jotka opetella. Toki moni niistä on erilaisia seuraamisen muotoja, joten siinä mielessä uusia asioita ei opeteltavana ole niin paljon. Ja alokasluokka suoritetaan kytkettynä. Nämä kaksihan ei millään tavalla sulje toisiaan pois, päin vastoin. Uskon, että ne tukevat toinen toistaan. Mutta kumpaan suuntaisimme ensin? Rally-toko voisi siinä mielessä olla fiksumpi, koska se luo minulle, jännittävälle ohjaajalle ehkä enemmän ”turvaa”, kun liikkeet suoritetaan kytkettynä alokasluokassa. Jos sen jälkeen kun sieltä mahdollisesti joskus saisi koulutustunnuksen suuntaisi sitten luokkiin, joissa täytyy pysyä vapaana. Tosin, Ruskalla ei kyllä ole sen suhteen hirveästi ollut ongelmia. Se on mielestäni kuunnellut vapaana ihan yhtä hyvin kuin kytkettynä, jos nyt ei niitä muutamaa rallettelua pentuna pissatusten yhteydessä lasketa.

Itse olen oikea kätinen, mutta on ollut jännä huomata, että kun olen nyt harjoitellut Ruskan kanssa oikealle puolelle sivulle tuloa, on sen ohjaaminen jotenkin huomattavasti hankalampaa kuin vasemmalle. Ja ihan vaan sen takia, etten ole tottunut. Hienosti Ruska on kuitenkin siitä saanut ihan kiinni vaikka ohjaaja sählääkin. Seuraaminen vasemmalla kuitenkin onneksi sujuu sekä sivulle tulo. Sivulle tulo onkin ollut meidän ”pravuuri” pennusta lähtien.
Paljon ei ole uusia asioita mitä opetella ennen kuin olisimme kisa valmis. Liikkeiden hiomista sitten enemmän. Takaa sivulle kierto, koiran ympäri kävely ja nopeuksien muutokset seuraamisessa sekä käännökset. Käännöksien alkeita olemme jo ottaneetkin. Eli paljon enemmän hiomista kuin varsinaista opettelua. Ruskan paikkallaan pysymistä, kun kierrän sen ympäri sen istuessa olemme myös harjotelleet. Se vaan ei ole ehkä se mieluisin liike Ruskalle, joka mielellään kääntyisi sitä mukaan kun kierrän. Olen nyt pilkkonut liikettä niin osiin, että Ruskan istuessa kävelen sen toiselle puolelle josta saa jo palkan ja sitä kautta pikku hiljaa pidentänyt sitä matkaa, jota kuljen kiertäessäni Ruskan ympäri. Kun istuminen sujuu voidaankin siirtyä siihen että Ruska makaa kun kierrän sen ympäri.

Matka on loppujen lopuksi vielä pitkä ennen kuin ollaan siinä pisteessä että päästään kisaamaan. Mutta onneksi meillä ei ole kiire mihinkään vaan voimme käyttää treenaamiseen juuri niin paljon kuin on tarvis 🙂

Piha-aita

Viime kesänä kun muutimme omakotitaloon, oli selvää, että tahtoisimme pihamme aidattavan jollain tavalla sekä ainakin osittain, jotta koirat voisi päästää terassin ovesta pihalle. Ja ne voisivat kotona ollessamme oleilla pihalla ainakin osan aikaa. Erityisesti näin keväällä ja kesällä ainakin. Mutta koska vuosi sitten meillä ei ollut mitään käsitystä juuri taloon muuttaneina, että kuinka pihan aitaisimme, jäi se tekemättä. Ja viime syksynä ja talvena sitä aitaa kyllä kaipasi. Ja monesti. Meillä kulkee tie ihan vieressä, jossa kulkee autoja sekä jalankulkijoita, joiden takia koirien vapaana pito jatkuvasti ei ole aina suotavaa, ellei tiedä että niiden perään voi koko ajan katsoa. Joten talvella pitkät hihnat oli usein käytössä. Ja omasta mielestäni se oli työlästä eikä koirienkaan kannalta niin mukavaa.

Viime viikonloppuna vietimme poikamme 4-vuotis syntätäreitä, joten päätin että piha on aidattava ennen sitä. Jotta koirilla olisi ns. Oma paikka minne mennä jos sisällä on liikaa väkeä. Erityisesti tässä ajattelin Kivaa, joka ei vieraista kauheasti välitä. Talven ajan etsin sopivia vaihtoehtoja, joilla pihan voisi aidata. Koska alueellamme ei ole vielä päätettyä kaavaa eikä meilläkään ole täysin tarkkaa näkemystä siitä, että miten tahdomme tulevaisuudessa pihamme laittaa ja mitä ja minne rakentaa, ei meidän kannattanut etsiä kauhean pysyviä ratkasuja, eli kunnon puuaidat yms oli pois suljettu.
Vertailtuani ja etsittyäni päädyin ratkaisuun, että ”perus” vihreä verkkoaita olisi tässäkohtaa meille se toimivin ratkaisu. Satuin löytämään netistä Rellunkulman, jonka sivuilta löysin ns. Koiratarha-paketin, joka sisälsiksiken: verkon, tolpat ja sinkilät verkon kiinnittämiseen aitaan. Koska halusimme isomman alueen aidata, tilasimme kaksi pakettia, jolloin verkkoaitaa tuli yhteensä noin 100m. Nyt meillä on piha-aidattu, ja sen aitaamiseen meni noin ehkä 85-90m aitaa. Vielä puuttuu portit, jotka tulee rakentaa, mutta siihen asti aidatulle alueelle pääsee loistavasti meiltä sisältä suoraan.

Ja se koirien riemu,kun ne ensimmäisen kerran pääsivät pihalle. Ne kirmasivat sinne kuin Viikin lehmät konsanaan laitumelle. Erityisesti Ruska tuntuu tästä järjestelystä nauttivan suuresti. Kukaan ei vielä ole yrittänyt aidasta yli eikä ali, ei edes mestarikaivuri-Ruska. Nyt viikon ajan on koirat viettäneet varmaan suurimman osan ajasta ulkona ja nautineet. Tosin itsekin olen nauttinut kun koirien riemun näkee ja voi nsuttia ulkona olosta niiden kanssa ihan toisella tapaa.

Tokitäytyy muistaa, ettei tuo aidattu piha millään tavalla korvaa lenkeilyä, mutta lisää varmasti paljon virikettä koirille. Erityisesti Soma on ottanut pihan vahtimisen sydämen asiakseen. Se tosin on vähän turhan innokas, koska se haukkuu kaiken liikkuvan aidan ulkopuolella. Siis aivan kaiken. Toivottavasti naapurit kestää, vaikka tosin Somaa kielletään kyllä muutaman haukun jälkeen aina, ettei se jatkuvasti haukkuisi. Nuoremmat vähän vaihtelevasti lähtevät tähän mukaan, mikä on ihan hyvä, etteivät joka kerta kuorossa hauku.
Mutta nyt meillä on hyvin onnellisia koiria, onnelliset omistajat. Ja piha-aita. Seuraavaksi voikin alkaa suunnittelemaan mahdollista koiratarharakennusta tms tontillemme. Jos sille koetaan enää tarvetta.

Sipoon RN 7.5.2017

Toukokuun alussa Ruska kävi korkkaamassa näyttelyuransa ihan virallisesti. Kävimme Ruskan kanssa siis kuuntelemassa Sipoon ryhmänäyttelyssä mitä Ruskasta sanotaan juniorluokassa. Tuomarina toimi tällä kertaa Marja Talvitie, joka on myös kertaalleen arvostellut myös Soman näyttelyssä. Tuolloin Somasta saatiin hyvin Soman näköinen arvostelu, johon olin oikein tyytyväinen. Tosin miksi en olisi, kun koira saa koiran näköisen arvostelun?

Itseäni vähän jännitti miten Ruska tulisi kehässä menemään, koska se ei ole osoittanut samanlaista ”luonnonlahjaakkuutta” näyttelyjuttuihin kuin Soma, vaan sille on oikeasti saanut opettaa kaiken. Ja koska meille on tokohommat ollut pääpainona, niin arvatenkin näyttelyjuttuja ei niin paljoa ole tullut harjoiteltua. Toki muutaman viikon ajan otimme sellaisen tehokkaan tehotreenin näyttelyjutuista. Jotka sujuivat no… vaihtelevasti. Viime kerrat mätsärissä sekä pentunäyttelyssä ei varsinkaan liikkeiden osalta olleet menneet mitenkään järin kehuttavasti, enemmänkin arvosanalla ”kehitettävää”.
Itse näyttelypaikalla Ruska on kyllä ihanteellinen kaveri. Se ei hauku turhia (jos ollenkaan) eikä metelöi muutenkaan. Se haluaisi kovasti vain rakastaa kaikkia! Nyt onneksi pääsikin rakastamaan, kun paikalla oli myös Ruskan kasvattaja Riina, jonka kanssa olikin mukava turista ennen kehää ja sen jälkeen. Lievitti paljon jännitystä kun oli joku jonka kanssa höpötellä.
Ennen kehää kävin sivummalla ottamassa vielä viime hetken tuntumatreeniä, jotka menivät samalla vaihtelevalla menestyksellä. Seisoa Ruska ainakin malttoin, joten lohduttauduin edes sillä, että tällä kertaa se ainakin onnistuisi.

Juniornarttuja oli ilmoitettuna yhteensä 5, ja Ruska oli keskimmäisenä. Alkuun seistiin kaikki kehässä, ja sitten mentiin pari kertaa yhdessä kaikki ympäri. Ja Ruska meni aivan mahtavasti! Se seisoi ja liikkui nätisti, joten olin aivan mahdottoman ylpeä pikkutytöstäni!
Yksilöarvostelussa Ruska ei oikein välittänyt hampaiden näytöstä. Tähän siis enemmän treeniä ja enemmän muitakin hampaiden katsojia kuin minä itse. Itseäni hämmensi kovasti, ettei tuomari kysynyt ollenkaan Ruskan ikää, vaikka esimerkiksi edelliseltä kehässä olijalta kysyi. Ruska kuitenkin jaksoi todella hienosti seistä arvostelun ajan sekä liikkui nätisti, joten ihan mahdottoman ylpeä sain kyllä koirastani olla!

Olin hyvin ylpeä nuoresta koirastani siitäkin huolimatta, että tällä kertaa Talvitie arvosteli Ruskan Hyvän arvoiseksi. Itseäni varsinainen arvostelu kuitenkin hieman harmitti, koska se ei kaikilta osilta mielestäni kuvastanut koiraa. Talvitie mm. oli sitä mieltä, että Ruskalla olisi lievä yläpurenta, jota en itse eikä kukaan muukaan ole kyllä huomannut. Arvostelun jälkeenkään.
Tällaisen arvostelun Ruska kuitenkin sai:
”Hieman tuhdissa kunnossa esitetty. Kokoonsa nähden kevytluustoinen tyttö. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman kookkaat korvat. Kovin löysät kyynärpäät. Hieman lyhyt ja laskeva lantio, erinomainen karvanlaatu. Liikkuu kovin kinnerahtaasti takaa, löysästi ja kierien edestä. Vielä lieväyläpurenta.”

Mutta, me emme lannistu vaan syksyllä taas startataan kehissä. Kesä pidetään taukoa näyttelyhommista (jollei mätsäreihin innostuta), koska oma vatsani kasvaa nyt elokuuhun asti aika vauhdilla ennen kuin pienenee, joten kehässä juoksentelut ei välttämättä pidemmän päälle tunnu mukavalta.