Kiva 07.12.2011-06.07.2018
Talosta lähti taas persoona, sellainen jollaista ei toista tule. Mutta nyt Kivan on helppo olla, se voi siellä jossain juosta taas Soman kanssa rauhassa.
Kiva lopetettiin pitkän pohdinnan ja mietinnän jälkeen sen luonne ja käytösongelmien takia. Jo pennusta lähtien se oli hermostuneempi yksilö, jopa hieman arka, ja se stressasi melkein kaikesta. Kivasta pahinta oli miehet, niin tutut kuin vieraatkin (pois lukien Joonas, jonka kanssa se asui). Tilanne hankaloitui edelleen, kun kerran lenkillä toinen koiraulkoiluttaja, mies, meinasi käydä Joonaksen päälle (koska pyysimme häntä kytkemään vihaisesti kohti tulleen koiransa hihnaan). Sen tilanteen jälkeen Kiva oli pitkään ihan mahdoton miesten kanssa.
Kivasta piti tulla minun harrastuskoira, mutta koska Kiva paineistui koulutuksesta, oli se miten yltiöpositiivista tahansa, niin paljon, niin asiasta luovuttiin. Kivahan oppi monia asioita vain matkimalla Somaa.
Kun asuimme kerrostalossa Vantaalla Kiva stressasi melkein kaikkea mitä rapusta kuului. Tilanne avautui kun muutimme nykyiseen asuntoomme, omakotitaloon ”maalle”, kun elämä Kivan kanssa helpottui monin verroin. Tovi elettiinkin aika rauhassa.
Mutta viimeinen alamäki alkoi kun Soma jouduttiin lopettamaan. Se oli liikaa Kivalle. Soma oli ollut Kivalle tuki ja turva, vanhempi narttu joka näytti kaapinpaikan. Kun Somaa ei ollut, Kiva ärisi alkuun Ruskalle, ihan tosissaan ärisi. Se tasaantui, mutta sitten alkoi ärinä poikiamme kohtaan. Muutama läheltä piti tilannekin tuli. Tilanne pääsi kuitenkin niin pitkälle, että Kiva nappasi sekä minua että Joonasta. Ja viimeinen tilanne oli, kun meidän kotiin tullessamme Kiva kävi todenteolla Ruskan päälle, joka tuli meitä iloisesti tervehtimään. Ja hetkeä myöhemmin myös uudestaan ulkona.
Itse lopetustilanteessa Kiva murisi eläinlääkärille niin, että eläinlääkäri koki parhaimmaksi pitää Kivalla kuonokoppaa ettei vahinkoja pääsisi tapahtumaan.
Kiva oli hyvin opettavainen tapaus meille kaikille sen tunteneille.
Lepää rauhassa pieni heeleri <3
