Naava kävi pyörähtämässä ensimmäisessä isojen tyttöjen kehässänsä maaliskuun alussa Kouvolassa ryhmänäyttelyn merkeissä. Naava kilpaili siis juniorluokassa ensimmäistä kertaa, tuomarinaan Unto Timonen. Naava sai Erittäin Hyvän, ihan koiran oloisella arvostelulla: ”Hyvän kokoinen, hieman pitkärunkoinen juniori. Hyvä pää. Hyvin kulmautunut etuosa. Hyvät raajat & käpälät. Hyvä ylälinja. Hieman luisu lantio ja alaskiinnittynyt häntä. Hyvä polvi- ja kinnerkulma. Hyvä turkki. Kevyt sivuliike. ” Naava oli myös luokkansa 5 koirasta 4, edelle menivät ERIn saaneet ja Naava oli EH:n saaneista tällä kertaa parempi.
Naava käyttäytyi oikein mukavasti, odottelimmekin kasvattajaluokkaan asti, koska Vanilla’s Honey:ta oli paikalla kasvattajaryhmän verran, vähän ylikin, ja jännättiin, että osallistutaanko vielä siihen. Koska kaikki paikalla olleet saivat ERIä ja EHta, päätettiin Naava jättää ryhmän ulkopuolelle, koska se on ulkonäöltään hyvin muista erottuva. Itse pääsin esittämään ihanan Nipa-herran kasvattajaryhmässä.
Vuosi 2018 on jo muutama viikko sitten taputeltu kasaan, ja on ehkä hyvä vielä yrittää hieman palata siihen, ja koota se kasaan. Viime vuosi oli blogikirjoittelun osalta aika huono vuosi, monta hyvää ideaa kirjoittemiselle oli, mutta motivaatio tuntui olevan kadoksissa.
Vanha jengi vielä viimisiä kertoja koossa, tammikuu 2018
Viime vuosi alkoi Ruskan epämääräisellä kipu”kohtauksilla”, jonka seurauksena se tuli kuvattua lonkkien (B/C), kyynärien (0/0) ja selän (LTV2, VA0) osalta. Loppujen lopuksi syyksi selvisi kuitenkin polvesta, tarkemmin nuljuluusta irronnut pieni, 5mm kokoinen pala. Toipuminen vei tovin, mutta nyt ollaan saatu jo vihreää valoa sen osalta fyssariltakin.
Viime kevät ja kesä oli koirarintamalla aika raskasta aikaa, kun kahdesta tärkeästä piti luopua, Somasta sekä Kivasta. En tiedä kumpi kirpaisi loppujen lopuksi enemmän: siitä ensimmäisestä omasta luopuminen ja vai Kivasta, jonka aika oli lähteä liian nuorena, mutta kuitenkin oikeaan aikaa (ellei jopa liian myöhään). Toki koira-arkeen kuului myös iloja, kun laumaan tepasteli Naava (Vanilla’s Honey Unbelievable), tuo pieni, vale-bordercollieksikin nimetty veikeä tapaus. Naava on ollut kaikkea sitä, ja vielä enemmänkin, mitä olen siltä odottanut.
Loppu kesästä ja syksyllä sitten taas vähän aktivoiduttiin. Toki keväällä pyörähdettiin Ruskan kanssa Siilinjärvellä erkkarissa Hyvän arvoisesti. Kesällä Ruska kävi testissä karhulla, ja sen tulos ehkä oli itselleni hieman pettymys, koska toivoin siltä enemmän. Mutta loppujen lopuksi sekin oli hyvin Ruskamaisesti toimittu. Samalla kun Naava sai 16viikkoisen rokotteensa, peilattiin Ruskan silmät, 2 vuoden iässä. Eläinlääkäri Sari Jalomäki totesi, että Ruskalla on molemmissa silmissä puutteellinen kyynelkanavan aukko. Jalostukseen tämä ei vaikuta, mutta asettaa vaan taas vähän rajoituksia urokselle.
Lokakuussa pyörähdeltiin Jämsässä erkkarissa molempien tyttöjen voimin. Naava oli muihin kisakavereihin nähden hyvinkin valmis tyttö, vaikka ikää oli vasta 5kk, ja jäi näin ollen jonon hännille. Ruskan kanssa sen sijaan saavutettiin omasta mielestä voitto, kun se sai Erittäin Hyvän. Naava kävi myös Lahdessa samassa kuussa pentunäyttelyssä, mutta silloinkaan ei palkintosijoille ylletty, mutta aivan koiran näköinen arvostelu saatiin.
Marraskuussa Ruska kävi sitten luonnetestissä, saaden +80p. eli hyväksytyn tuloksen. Testitulos oli hyvin Ruskan näköinen, eikä suurempia yllätyksiä tullut. Odottelen luonnetestin videomateriaalia vielä.
Loppu vuosi vietettiinkin sitten rally-tokoa treenaillen. Ruska osaa, kunnes se päätti ettei se enää osaakaan. Naava taas tuntuu olevan luonnon lahjakkuus.
Tämä vuosi tuo toivottavasti tullessaan helpostusta arjen kiireeseen, ja tunteeseen, että yliopisto-opinnot haukkaavat mukanaan. Tarkoituksena olisi myös kiertää muutamassa, ainakin lähialueen näyttelyssä sekä uusinta kuvata Ruska lonkkien ja selän osalta sekä tutkituttaa polvet. Uusinta kuvien jälkeen voi sitten tehdä lopulliset päätökset sen mahdollisesta jalostuskäytöstä tulevaisuudessa. Naavan kanssa harjoitellaan ja jatketaan yhteiseloa.
Enää ei oikein voi sanoa, että vielä on kesää jäljellä, vaikka vielä huomiseksi on povattu melkein paria kymmentä astetta lämmintä! Eipä sillä, helteisen kesän jälkeen viileä syksy on mitä enemmän kuin tervetullut.
Kivan poismenon jälkeen muuttui meidän koira-arki kertaheitolla ja on siinä myös ollut totuttelua, kun meillä ei enää ole ollut koiraa, jonka kanssa pitäisi vähän olla silmät selässäkin. Ruska sekä Naava molemmat ovat varsin helppoja ja omasta mielestäni myös hyvä luonteisia. Vaikka Ruska meillä onkin nyt se vanhin narttu, on se edelleen oma iloinen häseltäjänsä, ehkä vähän turhankin pehmo, ainakin Naavan kanssa. Naava taas on vähän jääräpäisempi tapaus, ja sellainen elämän pohdiskelija. Se mielellään tuntuu monesti pohdiskelevan ennen kuin tekee (siinä missä Ruska tekee ennen kuin miettii). Mutta molemmat yhtälailla helppoja perhekoiria, jotka osaavat olla lastenkin kanssa. Jopa Naava, jolla ei juurikaan omaa ikää vielä ole, pääasiassa ymmärtää että lapset on pieniä ja niiden kanssa pitää ottaa vähän iisimmin.
Helteet yllätti vähän kaikki, ja osittain niiden ja osittain meidän keittiöremonttimme takia kesällä ei ihmeellisyyksiä tehty. Keittiöremontin aikana Naava ainakin tottui jos jonkunmoisiin ääniin.. Meillä sai porata, sahata keittiön työtasoa ja ties mitä niin, että pentu nukkui tyytyväisenä vieressä.
Helteistä huolimatta innostuimme lähtemään petotestiin Ruskan kanssa.. Testi ei ehkä mennyt ihan odotustenlaisesti, ja Ruskan reaktio oli hieman yllätys, ei ehkä kuitenkaan ollut niin yllätys, mutta ei kuitenkaan sellainen kuin odotin (tai toivoin). Tästä yritän saada aikaiseksi vielä ihan erillisen postauksen lähiaikoina.
Naavan 16 viikoisrokotusten yhteydessä käytin Ruskan myös silmäkuvauksessa, kun sillä ikää tuli heinäkuun lopussa 2 vuotta. Silmät olivat muuten terveet, mutta molemmista puuttui kyynelkanavan aukko alhaalta (eli puutteellinen kyynelkanavan aukko). Jalostukseen tämä ei vaikuta muuten, kuin että uroksen tulisi olla terve silmiltään. Ruskan elämään tämä puutteellisuus ei ole vaikuttanut, mutta silmät tutkineen eläinlääkäri Sari Jalomäen mukaan kyseessä on jokseenkin perinnöllinen vaiva. Ruskan kohdalla sen emällä Teslalla (Heikunkeikun Säihkyvä Safiiri) on myös puutteellinen kyynelkanavan aukko, mutta myöskään hänen elämäänsä tämä ei ole vaikuttanut.
Ruskan mahdollinen jalostuskäyttö ratkeaa, kun se on uudestaan kuvattu (koska se ei ole vielä saanut lausuntoa spondyloosista) ja polvet tutkittu. Polvia ei nyt silmien yhteydessä tutkittu, koska Ruska ei ole saanut vielä fyssarilta täysin vihreää valoa tammikuisen tapaturman jäljiltä.
Fyssarilla Ruska kävikin kesäkuussa ja uudelleen mennään kunhan Ruskan juoksut tästä loppuvat, Ruska kun saattaa ajoittain juoksujen aikaan olla hieman herkkis (sen kanssa ei esimerkiksi juurikaan treenailla juoksujen aikaan, koska jos sen kanssa joutuu tekemään toistoja, saattaa se päättää ettei osaa enää ollenkaan kyseistä asiaa..).
Talosta lähti taas persoona, sellainen jollaista ei toista tule. Mutta nyt Kivan on helppo olla, se voi siellä jossain juosta taas Soman kanssa rauhassa.
Kiva lopetettiin pitkän pohdinnan ja mietinnän jälkeen sen luonne ja käytösongelmien takia. Jo pennusta lähtien se oli hermostuneempi yksilö, jopa hieman arka, ja se stressasi melkein kaikesta. Kivasta pahinta oli miehet, niin tutut kuin vieraatkin (pois lukien Joonas, jonka kanssa se asui). Tilanne hankaloitui edelleen, kun kerran lenkillä toinen koiraulkoiluttaja, mies, meinasi käydä Joonaksen päälle (koska pyysimme häntä kytkemään vihaisesti kohti tulleen koiransa hihnaan). Sen tilanteen jälkeen Kiva oli pitkään ihan mahdoton miesten kanssa.
Kivasta piti tulla minun harrastuskoira, mutta koska Kiva paineistui koulutuksesta, oli se miten yltiöpositiivista tahansa, niin paljon, niin asiasta luovuttiin. Kivahan oppi monia asioita vain matkimalla Somaa.
Kun asuimme kerrostalossa Vantaalla Kiva stressasi melkein kaikkea mitä rapusta kuului. Tilanne avautui kun muutimme nykyiseen asuntoomme, omakotitaloon ”maalle”, kun elämä Kivan kanssa helpottui monin verroin. Tovi elettiinkin aika rauhassa.
Mutta viimeinen alamäki alkoi kun Soma jouduttiin lopettamaan. Se oli liikaa Kivalle. Soma oli ollut Kivalle tuki ja turva, vanhempi narttu joka näytti kaapinpaikan. Kun Somaa ei ollut, Kiva ärisi alkuun Ruskalle, ihan tosissaan ärisi. Se tasaantui, mutta sitten alkoi ärinä poikiamme kohtaan. Muutama läheltä piti tilannekin tuli. Tilanne pääsi kuitenkin niin pitkälle, että Kiva nappasi sekä minua että Joonasta. Ja viimeinen tilanne oli, kun meidän kotiin tullessamme Kiva kävi todenteolla Ruskan päälle, joka tuli meitä iloisesti tervehtimään. Ja hetkeä myöhemmin myös uudestaan ulkona.
Itse lopetustilanteessa Kiva murisi eläinlääkärille niin, että eläinlääkäri koki parhaimmaksi pitää Kivalla kuonokoppaa ettei vahinkoja pääsisi tapahtumaan.
Kiva oli hyvin opettavainen tapaus meille kaikille sen tunteneille.
Alku vuoden tapaturman jäljiltä Ruska oli omaan silmääni jäykän oloinen takaa, joka näkyi mm. takaliikkeiden ahtautena sekä sillä, että Ruska usein venytteli itseään kotona. Yllätyskö sinänsä, kun Ruska oli pitkään ns. toimettomana, eli ei liikkunut hirveästi ja alkuun se myös ontui pitkähkön tovin, kun kipuilun syy oli hieman mysteeri. Ja sen jälkeenkin, kunnes selvästi alkoi luu parantumaan.
Mutta kuitenkin, päätin sitten, että Ruskan olisi hyvä päästä käymään hierojalla. Kyselin facebookin puolella pk-seutulaisilta lappalaisihmisiltä suosituksia hyvistä hierojista. Sainkin usean hyvän oloisen suotiuksen, mutta meille valikoitui tällä kertaa Eläinfysio Solmu eli Sofia Palmu. Päädyin tähän, koska uskoin, että tässä kohtaa fysioterapeutti ymmärtäisi tämän koko vyyhdin meidän kannalta parhaiten ja näkisi ehkä jos muitakin ongelmia on tapaturman jälkeen. Ja en kyllä pettynyt! Suosittelen kyllä kaikille häntä.
Hieronta ajan sijaan varasin Ruskalle ihan fysioterapia ajan, ja lähetin esitiedot sähköpostilla, niin oli fyssarikin heti kartalla tilanteesta kun saavuimme paikalle. Ruska käytiin läpi, katseltiin liikkeet ja tunnusteltiin lihaksia. Ja jumiahan siellä oli. Lanneselän alueella (joka muuten on kuulemma lappalaisilla aika tyypillinen paikka jumiutumiselle), takapää oli kokonaisuutena kireä sekä vasen etujalan lavan alueelta oli jumiutumista (joka on normaalia, kun koira ontuu takajalkaa, että ristiin vastakkainen etujalan lihaksen jumiutuvat). Niitä jumeja siinä hieromalla auottiin ja Ruska malttoi hienosti kyllä olla.
Liikkeet olivat kierteiset, niin kuin ne nyt on ollut. Ja seisoessa oikea takajalka sojotti sivulle, niin kuin se on nyt tehnyt. Saimme hyvät jumppa ohjeet, joilla takapään lihaksia treenata ja opettaa Ruskalle taas oikea asento takatassuille.
Tästä kuvasta näkee jokseenkin, kuinka Ruskan takajalka asettuu sen seistessä.
Jumppaohjeina on nyt, että kävellään esteiden yli. Este on matala, Ruskan kintereen korkeudella, ja tosiaan tarkoituksena on kävellä rauhallisesti yksi tassu kerrallaan sen yli. Ruskan kanssa hankalampaa kuin miltä kuulostaa, koska useinkaan rauhallisuus ja Ruska eivät mahdu samaan lauseeseen.
Sen lisäksi harjoitteena on, että Ruska kiipeää etutassuilla korokkeen (sellaisen lasten vessakorokkeen) päälle, ja siitä pikku hiljaa lasketaan takapäätä, tarkoituksena loppujen lopuksi että Ruska istuisi sellaisessa orava-asennossa.
Ja viimeisenä harjoitteena on korokkeelle kiipeäminen ja siinä ympäri meno. Tämähän me jo osataan, kun ollaan näin Tiina-kouluttajan opastuksella treenailtu takapään käyttöä!
Näillä ohjeilla mennään ja kuukauden päästä kontrollikäynti ja katsellaan kuinka on tilanne edistynyt 🙂 .
Ja kissamaisempiin kuulumisiin! Meidän Plätzis kävi steriloinnissa viime perjantaina. Näin ”maalle” muutettua sen kiima-ajat näin kevät-kesä eli valoisaan aikaan, alkoivat menemään niin hankaliksi, että tämä koettiin nyt ehdottomasti parhaaksi ratkaisuksi. Kisu kävi Itäkeskuksen Evidensiassa, jossa saatiin loistavaa palvelua. Kun ilmoitin sen netissä, niin siihen piti ilmoittaa kissan kutsumanimi. Tätä mietin, kun eihän se oikein nimeensä, Latz tai Plätz reagoi. Mihin se reagoi? No siihen, kun sitä kutsutaan Kissaksi. Ilmoitin siis kissan nimeltä Kissa sterilointiin.
Kissa on nyt hyvin toipunut jo steriloinnista, eilen uskaltauduimme ottamaan kaulurin siltä jo pois (se oli sen kanssa kyllä niin reppana), eikä se ole suurempaa mielenkiintoa kyllä leikkaushaavaansa osoittanut.
Ruskan kanssa piipahdettiin vappuna Lahdessa ryhmänäyttelyssä. Paikalle mentiin hyvissä ajoin, jotta Ruska saisi rauhassa tottua hälinään ja vilskeeseen. Sekä rauhoituttua, kun näytelyhommat ovat useimmiten sen mielestä aika tylsää puuhaa. Sää ei ollut mikään parhain, mutta ajattelin, että me vaan pyörähdettäisiin kehässä nopsaa ja siitä sitten kotiin. Ruskan kanssa en hirveästi ole häkkiä kannellut mukana, koska se viettää huomattavasti mieluummin aikaa näyttelypaikoilla sen ulkopuolella. Ja koska meidänhän piti vain käväistä. Mutta tuomari Mari Pajaskoski olikin hieman perusteellisempi tuomari, ja sen oman vuoron odotteluun meni kolmisen tuntia.. Ensi kerralla taidetaan ottaa se häkki.
Ruska meni tällä kertaa kehässä kuin unelma. Se liikkui ilman ongelmia, sekä seisoi hienosti paikallaan. Tuomarikin sai tutkia ilman suurempia ongelmia. Edellisen päivän näyttelytreeneistä Tiina-kouluttajan vetämänä oli siis vain hyötyä! Tällä(kin) kertaa tuomari oli sitä mieltä, että Ruska on vielä kovin kesken, ja laatuarvosanana oli Hyvä seuraavanlaisella arvostelulla: ”1v9kk keskikokoinen, hieman kevyt luustoinen, aavistuksen pitkärunkoinen, hyvä kallon vahvuus ja leveys, kookkaat korvat, hännässä J-koukku, riittävästi kulmautunut edestä ja takaa, liikkuu riittävällä askelpituudella mutta kovin kinner ahtaasti takaa ja vielä löysästi edestä, alaleuka voisi olla hieman vahvempi, seistessä ulkokierteiset takaraajat, miellyttävä luonne.
Mutta koira toimi, joten ihan tyytyväisin mielin jäätiin. Nyt jäädään hetkeksi vähän kasvamaan ja käydään maanantaina fyssarilla alku vuoden vamman takia hieman katselemassa tilannetta, koska Ruska on ollut hieman jumissa sen jälkeen kun se lopetti ontumisen ja liikuntaa on voinut lisätä.
Melkein kuukausi on mennyt kun käväistiin Ruskan kanssa Siilinjärjellä erkkarissa, mutta en vain saanut aikaisemmin aikaiseksi kirjoittaa siitä. Reissuun lähdettiin jo perjantaina, matkaseurana meillä Ruskan kanssa oli siskoni, hänen miehensä sekä heidän muutaman kuukauden ikäinen poikansa, minun ihastuttava kummipoikani. Ruska ei koskaan ole erityisemmin välittänyt autolla matkaamisesta, ja nyt se oli vielä syvästi loukkaantunut, kun konttiin sille oli hankittu ihan kunnon koirankuljetushäkki.
Matka sujui kuitenkin ihan leppoisasti, mitä nyt auto piti hetken vähän epämääräistä vinkunaa, mutta hei, perille päästiin (ja kotimatkalla ei enää vinkunut autokaan!). Ruska ei koskaan aikaisemmin ollut yöpynyt hotellissa, saatika muutenkaan viettänyt aikaa missään sellaisessa paikassa, missä naapurin äänet voisi kunnolla kuulua. Rehellisesti se on metsässä kasvanut koira. Niin ja oman säväyksensä matkalle antoi vielä se, että Ruska aloitti juoksunsa aikaisemmin samalla viikolla.
Alkuun olin miettinyt, että kuinkahan Ruska sopeutuu oloonsa hotellissa, mutta täytyy sanoa, että on nyt kyllä koira, jolla on pääkunnossa! Se ei ollut moksiskaan äänistä, alkuun se vähän ihmetteli mikä tää juttu on, tällänen pieni huone ja paljon ääniä. Olin jopa varautunut siihen, että se haukkuisi kaikille äänille, mutta ei mitään! Ruska on kyllä luonteensa puolesta äärettömän helppo ja varma kaveri arkeen ja harrastamiseen.
Lauantaina me lenkkeiltiin ja itse kävin koulutuksessa liittyen ensi vuoden erkkariin. Minun ollessani koulutuksessa, pääsi Ruska lenkkeilemään siskoni perheen kanssa, ja oli kuulemma käyttäytynyt oikein mallikkaasti, ei voi kuin olla ylpeä pienestä lapinkoirasta.
Sunnuntaina oli vuorossa sitten erikoisnäyttely, johon olin Ruskan ilmoittanut nuortenluokkaan. Juoksujen takia Ruskahan olin pudottanut karvansa, joten muhkea karvaisten rinnalla se näytti aika rimpulalta. Ruska olisi myös oikein mielellään lähtenyt jokaikisen uroksen matkaan, joka vain sattui ohi kävelemään. Ihmis ja koira vilinässä se kuitenkin jaksoi ja kykeni tekemään hieman tottista.
Erkkarissa tuomarina lapinkoira nartuilla oli Unto Timonen, jonka mieleen oli selvästi vähän karvaisemmat ja massiivisemmat nartut kuin meidän Ruska. Ruskalla myös liikkeistä huomasi vielä sen polven ja sen, ettei sen takia olla hirveästi vielä mitään suuria asioita tehty, joten sitä täytyy nyt kuntouttaa ja vahvistaa koko takapäätä enemmän ennen Vapun Lahden ryhmänäyttelyä. Ruska sai Hyvän seuraavanlaisella arvostelulla: Hyvän kokoinen nuori narttu, hyvä piirteinen pää, hyvin kulmautunut etuosa, riittävä raajaluusto, hyvä rungonmuoto, hyvä kinnerkulma, liikkuu pihdissä ja voimattomasti takaa.
Kokonaisuudessa Ruska kuitenkin käyttäytyi oikein mukavasti koko viikonlopun aikana, joten siitä ei voinut olla kuin ylpeä. Me starttasimme kotimatkalle aika pian Ruskan kehän jälkeen, koska matkaa kuitenkin oli taitettava jokunen sata kilometriä. Kotimatkalla oli hauska katsella, kun Siilinjärvellä oli vielä selvä talvi: paljon lunta ja lisää satoi, pakkastakin oli. Mitä etelämmäksi pääntiin, lumi väheni ja mittarikin kohosi plussan puolelle. Ja kotona olikin ihan kunnon kevät jo!
Me myös päästiin taas aloittamaan treenit ihanan kouluttajamme Tiinan tarkassa valvonnassa viime sunnuntaina! Ihan superia sanon minä. Heti alkuun otettiin treeniin Ruskan takapään käyttö. Nyt treenataan kovasti siis korokkeelle kiipeämistä etutassuilla (joka jo sujuu) ja siinä pyörimistä niin että Ruska käyttäisi takapäätänsä. Treeniin myös otettiin peruuttaminen. Se ei sujunut minulta, mutta Tiina sai kyllä Ruskan näppärästi peruuttamaan pari askelta. Tässä oli siis vika ohjaajassa eikä koirassa, kun ei oikein sujunut.
Nyt kotona on alkanut hieman sujumaan tuo korokkeen päällä pyöriminen. Se on myös ihan mahtavaa treeniä Ruskan polvelle, ja takapään vahvistumiselle. Tätä siis treenin alla tällä hetkellä!
Oli myös hienoa huomata, että vaikka ei kauheasti olla häiriössä treenattu, niin Ruska kykeni hienosti keskittymään treenaamiseen vaikka vieressä touhusi muitakin koirakoita.
