Rintantintan Bunahilkka

Pennusta lähtien Ruska on ollut vilkas. Vilkaus ei iän karttuessa ole vähentynyt, vaan se on edelleen perusluonteeltaan vilkas. Sen kanssa on hauska tehdä asioita, koska sillä tuntuu yhdessä tehdessä riittävän virtaa loputtomiin – ajoittain jopa ehkä hieman liikaakin, kun keskittymistä vaativat tehtävät ei ehkä ole Ruskan vahvinta alaa. Kotioloissa Ruska on kuitenkin rauhallinen ja rauhoittuukin omiin oloihinsa. 
Ruska on varsin ohjaajapehmeä ja jopa ohjaajakeskeinen. Se reagoi vahvasti minun omiin tunnetiloihini ja tuntuu lukevan mielialojani kuin avointa kirjaa. Ruska rakastaa ihmisiä, sille kelpaa kuka vain rapsuttavaksi kädeksi, mutta kuka vaan ei kelpaa sille antamaan toimintaohjeita. Nuorempana Ruska oli varsin tarkka siitä, ketä se totteli, ja ketä ei – ihan perheenkin sisällä.
Ruska on osoittanut myös, ettei se turhia jää murehtimaan vaan palautuu erilaisista koettelemuksista varsin nopeasti. Esimerkiksi luonnetestin jälkeen se oli valmis rakastamaan jokaista paikalla olevaa samalla tavalla kuin ennen testiäkin.

Nuorempana Ruskalle kelpasi kaveriksi kuka vain, mutta iän karttuessa ja pentujensa jälkeen se ei ole enää välittänyt vieraista nartuista liian lähellä. Treeneissä sille on se ja sama, kuka sen kanssa on samaan aikaan treenaamassa, mutta yllättäen lähelle tulevat nartut saavat siltä kyllä mielipiteen ulos. Pentukoirat ovat Ruskasta vastenmielisiä, oli ne sen omia tai jonkun muun. 
Ruska on koko ikänsä ollut varsin hiljainen. Se haukkuu pihalla vahtiessaan, mutta muuten se pääasiassa on hiljaa. Toki Ruskan bravuuri on ulvominen, jota se välillä ulkona harrastaa.

Ruska ei koskaan ole osoittanut juurikaan taistelutahtoa, eikä se innostukaan leluista. Nuorempana se saattoi välillä intoutua vetämään lelua lasten kanssa, mutta iän myötä tämäkin on jäänyt. Sen sijaan Ruska on kuitenkin erittäin ahne. Ahneus on tehnyt sen kouluttamisesta varsin helppoa, koska Ruska työskentelee ruoan/herkkujen eteen mielellään. Usein vitsailenkin, että Ruska söisi vaikka pikku kiviä, jos ne tulisi ihmisen kädestä.
Ruska on riistaviettinen, joka näkyy sen toiminnassa hajujen perään lähtemisenä. Sitä ei niinkään kiinnosta näkölähdöllä lähtevät ”saaliit”, mutta mielenkiintoiset hajut vievät kyllä mukanaan. Etenkin nuorempana Ruska tuntui löytävän mitä ihmeellisempiä asioita hajujen perusteella. Itse en ole kokenut kuitenkaan, etteikö Ruskan riistavietti olisi missään kohtaa ollut hallittavissa – enemmänkin se on vaatinut vain tietynlaista asennoitumista sen kanssa. 

Ruskan kanssa on tähän asti keskitytty harjoittelemaan erilaisia tottelevaisuusasioita, pääpainona rally-toko. Sen kanssa on myös käyty muutamissa näyttelyissä, mutta varsinainen näyttelytähti se ei ole koskaan ollut – osittain ehkä senkin takia, että Ruskan mielestä näyttelyt ovat tylsiä paikkoja missä ei tapahdu mitään. Sen kanssa on myös harjoiteltu erilaisia nenähommia (mejä/verijälki, nose work) omaksi iloksemme. Ruska on innolla, sata(kymmenen) lasissa aina kun tehdään. Jos ohjaaja on liian hidas, se usein kerkeää istumisen lisäksi tarjota myös montaa muutakin temppua – sen kanssa treenatessa tulisikin usein olla muutama askel pidemmällä, jotta sen vauhdissa pysyy itsekin mukana. On kuitenkin aina ilo nähdä, kuinka Ruska nauttii siitä, kun teemme yhdessä.

Ruska on Matkatien A-pentueen emä, ja kyseinen pentue jää sen ainoaksi. Se ei emänä osoittanut suuria äidinvaistoja. Se kyllä hoiti pentunsa, mutta ilman ihmistä olisi pennut kyllä jääneet heitteille. Ruskalla todettiin myös syyskuussa 2021 glaukoomaan altistavia silmämuutoksia, jotka jo itsessään sulkisi Ruskan pois jalostuskäytöstä, vaikka se olisikin ollut esimerkillinen emä.