Pentukyselyitä tulee tällä hetkellä varsin paljon, joten toivon, että tutustut tähän tekstiin ja omiin ajatuksiini kasvattajana ennen kuin laitat sähköpostia.
Suomenlapinkoira on mielestäni monipuolinen koira. Onnellisimmillaan lapinkoira on yhdessä ihmisen kanssa – vaikka se turkkinsa puolesta saattaisi sopia pihalle tarhaan, tarvitsee se kuitenkin omaa ihmistä/perhettä seurakseen. Lapinkoira on alkujaan ollut työkoirana porojen paimennuksessa, ja vaikka se nykyisin onkin pääasiassa seurakoirana ihmisillä, on hyvä muistaa sen alkuperäinen käyttötarkoitus ja sisäistää se mahdollisesti tulevan pennun kanssa tarkoittaa.
Suomenlapinkoira on aktiivinen rotu. Suomenlapinkoira tyytyy usein kyllä vähään, mutta se ei ole koiran arvoista elämää. Etenkin nuorena lapinkoirat kaipaavat peruslenkkien lisäksi myös toimintaa päällensä. Aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä ole sama asia, kuin tavoitteellinen harrastaminen ja lukuisat kisatulokset. Lapinkoirista on kyllä myös kaveriksi harrastus ja kisakentille, mutta jos tavoitteena on arvokisat, ei se välttämättä ainakaan ole helpoin kaveri siihen. Koiraa voi kuitenkin aktivoida muutenkin kuin tavoitteellisesti kilpailemalla, ja lapinkoiraa ottaessa, tulee tähän olla myös valmis. Jokainen koira ansaitsee kunnollinen tapakasvatuksen pärjätäkseen sopuisasti yhteiskunnassa.
Luonteen lisäksi pidän omassa kasvatustyössäni terveyttä tärkeänä asiana. Suomenlapinkoiria on pidetty suhteellisen terveenä rotuna, vaikka niilläkin tavataan autoimmuunisairauksia (kuten esim. diabetes, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta). Itse kuitenkin koen, että viime vuosina lapinkoiria on harmittavan vähän tutkittu siihen nähden, kuinka suosittu rotu se on.
Koska koen terveyden tärkeäksi asiaksi omassa kasvatustyössäni, odotan myös sitä kasvattieni omistajilta. Toivon, että jokainen kasvattini pääsee viimeistään parin vuoden iässä terveystutkimuksiin. Suomenlapinkoirilta PEVISA (Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) velvoittaa vain lonkkia ja silmiä, mutta toivon että kasvattieni omistajat ovat valmiita tutkimaan koiraa myös laajemmin (näiden lisäksi esim. polvet, kyynärät ja selkä). Koen, että jokainen tutkittu lapinkoirayksilö auttaa viemään rotua ja sen terveyttä parempaan suuntaan. Kuitenkin tärkeimpänä näen sen, että kasvattieni omistajat tietävät koiriensa terveydentilan, ja kykenevät koiran elämänvalinnoilla vaikuttamaan, jos kaikki ei olekaan niin kuin pitää.
Suomenlapinkoiran tulisi ulkoisesti mielestäni olla joka sään koira. Turkkia saa olla, mutta maltillisesti. Kuitenkin koen, että määrän sijasta turkin laadulla on enemmän merkitystä. Lapinkoiran ihanteellinen turkki on mielestäni helppohoitoinen, eikä jokaisen roskan tulisi siihen lenkin aikana tarttua. Mutta koska lapinkoiralla on kuitenkin turkkia, ja se vaihtaa karvansa pari kertaa vuodessa, kannattaa varautua myös tarttumaan kampaan muutamia kertoja vuodessa.
En pidä yllä mitään pentujen varauslistaa. En varaa pentuja ennen niiden syntymää, mutta kuulen kyllä mielelläni, jos suunnittelemani yhdistelmä tai joku koiristani kiinnostaa. Pentujen tulevat kodit kuitenkin valitsen niiden luonteiden perusteella. Toivon tapaavani mahdolliset kotiehdokkaat jo ennen pentujen syntymää, kuitenkin ennen kuin teen päätöstä pentujen tulevista kodeista – lähtökohtaisesti en varaa pentua perheeseen, jota en ole entuudestaan tavannut.
Toivon kuulevani kasvateistani myös niiden lähdettyä maailmalle. Olen pentujen perheiden tukena niin iloissa kuin suruissakin. Toivonkin, että tulevat perheet ovat valmiita kertomaan koiriensa kuulumia minulle myös vielä koiran ollessa veteraani-iässä. Toivonkin, että voimme elää koiran matkaa pennusta aina loppuun saakka yhdessä.
Toivon, että kasvattini pääsevät rakastetuiksi perheenjäseniksi. Koska lapinkoirat ovat aktiivisia koiria, tahdon, että kasvattejani ollaan valmiita aktivoimaan. En odota, että kasvattieni kanssa harrastetaan ja kilpaillaan tavoitteellisesti, mutta odotan, että kasvattini saavat muutakin sisältöä elämäänsä kuin peruslenkitykset sekä sohvalla löhöilyn. Toivon, että kasvattieni peruskoulutukseen ollaan valmiita käyttämään aikaa ja tekemään sen eteen töitä. Peruskäytöstavoille koulutettu koira on mukava ja helppo elämänkumppani.
Kun kirjoitat minulle sähköpostia, toivon, että kerrot rehellisesti siitä, minkälaiseen perheeseen pentua etsit. Toivon kuulevani myös toiveistasi esimerkiksi tulevan koirasi luonteesta ja siitä, mitä toivot sen kanssa voivasi tehdä. En vastaa pelkkiin väri- ja hintatiedusteluihin. En myöskään välttämättä vastaa, jos viestistä näkee, että se on lähetetty sellaisenaan kaikille lapinkoirakasvattajille, kerrothan siis, jos joku koiristani tai yhdistelmistäni sinua erityisesti kiinnostaa ja miksi. Vastaan kuitenkin mielelläni edelleen kysymyksiin rotua kohtaan tai yhdistelmiäni kohtaan.