Ruska kävi 22.9. päivittämässä oman silmälausuntotuloksensa, vähän etukenoisesti, kun edellinen lausunto olisi menossa vanhaksi vasta ensi helmikuussa. Lapinkoirilla on kuitenkin viime aikoina alkanut enenevissä määrin löytymään myös glaukoomaan viittaavia muutoksia – tai muutoksia, joiden myötä koiralla on riskinä sairastua glaukoomaan eli silmäpainetautiin, joka usein johtaa silmän poistamiseen tai koiran lopettamiseen. Vastaan tuli myös tapaus, jossa koiralla, jolla löytyy suvusta samoja koiria kuin Ruskalla (ja Myssyllä), oli todettu glaukooma. Päätin näin ollen tutkia myös Ruskan silmät, ja koska halusin ensimmäisen gonioskopia tutkimuksen virallisena, vaati se myös virallisen silmätutkimuksen sen yhteydessä.
Ruska kävi Malmin Apexissa eläinlääkäri Sari Jalomäen tutkittava. Ilman huonoja uutisia ei vastaanotolta pois päästy. Ruskalta löytyi gonioskopiassa muutoksia silmissä: sillä oli ahtaat ja madaltuneet silmän kammiokulmat, sekä muutoksia muiltakin osin. Tuloksia tulokset oli kohtalaisia eikä tällaisenaan Ruskan elämään vaikuta, mutta kukaan ei voi luvata etteikö tilanne huononisi. Jalostuksellisesti Ruskan kohdalla tilanne ei vaikuta, koska sille ei ollut enää uusia pentueita suunnitteilla. Myssyn kohdalla asiaa katsotaan sen ollessa kolmivuotias – tuolloin sekä Myssy että Ruska tulee käymään gonioskopiassa ja katsotaan mikä tilanne on. Jos Myssy on siltä ja muilta osin terve (kuten myös sisarukset) eikä Ruskankaan tilanne ole muuttunut miksikään, saatan jatkaa Myssyn pentusuunnitelmia. Mutta jos Myssyllä tai sen sisaruksilla on gonioskopiassa muutoksia tai Ruskan tilanne on tuolloin pahentunut, joudun hautaamaan pentuhaaveet Myssyn osalta siihen. Pentusuunnitelmien osalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei meillä taida pentulaatikossa olla tohinaa nyt toviin, aikaisintaan vuonna 2023.
Naavan kanssa kävimme hieman muistelemassa kisaamisen saloja rally-tokossa lauantaina 25.9. Lohjalla. Naava on viime aikoina tehnyt treeneissä tosi kivalla draivilla, joten odotukset oli siltä osin ehkä aika (liiankin) korkealla. Kisoissa tästä draivista ei ollut näkyvissä mitään, mutta hyväksytty tulos alokasluokasta saatiin. Pisteitä tuli yhteensä 72, pistevähennykset oli kyllä paljolti vain ohjaajasta johtuvia. Naava kuitenkin lönkytteli jopa Naavaksi rauhallisesti radalla, eikä sillä ollut kiire mihinkään.