Loppu kesä (tai no oikeastaan koko kesä) meni meillä odottavaisissa tunnelmissa, kun perheeseemme odoteltiin pikkuveljeä, joka loppujen lopuksi tuli maailmaan elokuun lopussa.

Kun oma maha kasvoi ja liikkuminen vaikeutui, jäi meillä Ruskan kanssa treenaaminen vähälle, tai pikemminkin oikea sanavalinta taitaisi olla olemattomiin. Ja tuo asia tietenkin itseäni harmitti, mutta parempi pitää taukoa kuin treenata väärässä mielentilassa.

Tänään kuitenkin lenkin jälkeen otettiin sitten viimein pientä tottelevaisuutta. Monesti olen miettinyt, että osaakohan tuo koira enää mitään näin pitkän tauon jälkeen. Soman kanssa on usein saanut pari kertaa pidemmän tauon jälkeen palautella, että päästään siihen missä oltiin.
Ruska oli nyt kuitenkin toista maata. Se teki valtavalla innolla ja paremmin mielestäni kuin ennen taukoa. Pieni preikki treenaamisesta on siis tainnut tehdä enemmän hyvää kuin pahaa tällä kertaa ainakin.

Sivulla seuraamista ei aikaisemmin ole voinut ottaa yhtä-kahta askelta enempää, ilman käsiapua. Nyt päästiin helposti kolme-neljä askelta ilman apuja! Ennen taukoa harjoiteltiin paikallaan istumista niin, että minä kierrän koiran. Ennen taukoa siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Tänään se kuitenkin onnistui! Ihan voittaja fiilis tuli, kun asia, joka on tuottanut päänvaivaa kun en ole sitä saanut sujumaan. Tänään tuntui kaikki mitä otettiin, menevän kuin vettä vaan. Toivotaan että jatkossakin, mutta ainakin tästä on hyvä nyt jatkaa taas treenaamista vähän useammin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.