Ruska edustushommissa

Tämän vuoden Koiramessu-viikonloppu oli viime viikonloppuna. Nuorempana se oli se ehdoton vuoden kohokohta, Messariinhan oli pakko mennä, ja vielä kahtena päivänä! Tänä vuonna tuo suuri hieno tapahtuma oli kolmipäiväinen, kun perjantaina oli Helsinki Winner, lauantaina Pohjoismaiden voittaja ja sunnuntaina vielä ihan perinteinen Voittaja. Alkujaan suuriin suunnitelmiini kuului, että ilmoittaisin Ruskan kaikille kolmelle päivälle näyttelyyn. Olisihan se juuri ja juuri päässyt kisaamaan juniorvoittaja-titteleistä. Loppujen lopuksi sitä kuitenkin taisi vauva-arjen väsymys viedä sen verran voiton, että päädyin olemaan ilmottamatta. Ja rehellisesti, en kauhean pahoillani ole, kun jokaiselle päivälle oli lähestulkoon melkein 150 suomenlapinkoiraa ilmoitettuna. Ja narttuja enempi kuin uroksia. Se olisi siis tiennyt mahdollisesti kolmea pitkää päivää. Jäi siis näyttelyttäminen Koiramessuilla väliin, seuraavan kerran varmaan Kuopion erkkariin maaliskuussa olisi tarkoitus suunnata kehään.

Noh, vaikka päädyinkin olla ilmoittamatta Ruskaa kehään, niin pääsi se kuitenkin pyörähtämään Koiramessuilla. Lappalaiskoirat ry:n rotutorin ständille haettiin esittelykoiria ja päätin, koska haussa oli sosiaalisia, kaikkien kanssa toimeen tulevia ja ei herkkähaukkuisia koiria, että meidän Ruskahan sopisi siihen hommaan hyvin! Ruska pääsikin sitten edustamaan suomenlapinkoiria perjantaina Helsinki Winneriin. Rotutorilla oltiin esillä kello 14 aina kello 17 asti.
Ruska suoriutui tehtävästään Ruskamaisesti. Se muisti rakastaa kaikkia eikä se muutenkaan hölmöillyt. Stressikään ei noussut liian suureksi vaikka uusi tilanne ja kova hälinä vähän ihmetyttikin. Loppua kohden kaikki piirteet mahdollisesta stressistäkin oli tiessään, kun uuteen tilanteeseen vain totuttiin. Täytyy sanoa, että Ruskan kaltaisen koiran kanssa on ilo olla ja tehdä, kun sen kanssa voi juuri osallistua tuonkin mittakaavan tapahtumiin ja voi luottaa koiraan, että se toimii samalla tavalla kuin kotonakin. Ruska kykeni hienosti tekemään hälinästä ja uudesta tilanteesta huolimatta sille tuttuja liikkeitä, kuten tulemaan käskystä sivulle. Ja uskon myös, että Ruska edusti rotua ihan mallikkaasti, ainakin se oli oikein mielellään ihan jokaikisen rapsuteltavana, joka sitä vain viitsi rapsuttaa.

Treenitauon tuotosta

Loppu kesä (tai no oikeastaan koko kesä) meni meillä odottavaisissa tunnelmissa, kun perheeseemme odoteltiin pikkuveljeä, joka loppujen lopuksi tuli maailmaan elokuun lopussa.

Kun oma maha kasvoi ja liikkuminen vaikeutui, jäi meillä Ruskan kanssa treenaaminen vähälle, tai pikemminkin oikea sanavalinta taitaisi olla olemattomiin. Ja tuo asia tietenkin itseäni harmitti, mutta parempi pitää taukoa kuin treenata väärässä mielentilassa.

Tänään kuitenkin lenkin jälkeen otettiin sitten viimein pientä tottelevaisuutta. Monesti olen miettinyt, että osaakohan tuo koira enää mitään näin pitkän tauon jälkeen. Soman kanssa on usein saanut pari kertaa pidemmän tauon jälkeen palautella, että päästään siihen missä oltiin.
Ruska oli nyt kuitenkin toista maata. Se teki valtavalla innolla ja paremmin mielestäni kuin ennen taukoa. Pieni preikki treenaamisesta on siis tainnut tehdä enemmän hyvää kuin pahaa tällä kertaa ainakin.

Sivulla seuraamista ei aikaisemmin ole voinut ottaa yhtä-kahta askelta enempää, ilman käsiapua. Nyt päästiin helposti kolme-neljä askelta ilman apuja! Ennen taukoa harjoiteltiin paikallaan istumista niin, että minä kierrän koiran. Ennen taukoa siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Tänään se kuitenkin onnistui! Ihan voittaja fiilis tuli, kun asia, joka on tuottanut päänvaivaa kun en ole sitä saanut sujumaan. Tänään tuntui kaikki mitä otettiin, menevän kuin vettä vaan. Toivotaan että jatkossakin, mutta ainakin tästä on hyvä nyt jatkaa taas treenaamista vähän useammin.

Pienestä isoksi


Ruska syyskuussa 2016, 8 viikkoisena


Ruska lokakuussa 2016, 12 viikkoisena


Ruska maaliskuussa 2017, 8 kuukautisena


Ruska toukokuussa 2017, 10 kuukautisena


Ruska kesäkuussa 2017, 11 kuukautisena


Ruska kesäkuussa 2017, 11 kuukautisena


Ruska synttäriherkun kanssa 1-vuotis päivänä

Paljon Onnea Ruska sekä sisarukset

Tokoon vai rally-tokoon?

Ruska on ihana treenikaveri: se on aina täysillä mukana kun tehdään. Se jaksaa toistoja ja on ihan täpinöissään kun pääsee tekemään yhdessä. Hyvinkin siis erilainen treenikaveri, kuin esimerkiksi Soma, joka on aina ollut enemmän sellainen, että jos siitä itsestään sattuu tuntumaan niin siitä saa kaiken irti, muuten se tekee, mutta ns. poweri puuttuu hommasta.

Ruska on myös suhtellisen nopea oppinen, joten se yleensä hiffaa liikkeiden idean nopeaan, enemmänkin se on ohjaaja, joka jää liikaa sitten herkästi namiapuihin sun muihin kiinni. Tästä olen kovasti yrittänyt nyt päästä eroon, ja heti kun näyttää, että alkaa liikkeen idea olemaan hallussa, alan jo häivyttelemään käsi- sekä muita apuja pois. Meillähän oli esimerkiksi sivulle tulossa Ruskan ollessa pentu aivan liian pitkään käsiapu mukana, koska tyhmä ohjaaja ei vain älynnyt alkaa häivyttää sitä pois. Onneksi Tiina on napakka, ja kertoi että nyt siitä käsiavusta on luovuttava. Joskus sitä tarvitsee sen kolmannen osapuolen, joka kertoo kuinka toimia.

Ruskahan osaa jo paljon. Paljon on silti vielä matkaa että voisimme harkita minkään sorttista kisaamista. Itse ehkä käyn ehkä sellaista henkistä taistelua, kumpaan tahdomme suunnata ensin: ihan perinteiseen tokoon vai itsellenikin vähän tuntemattomampaan rally-tokoon? Itse tokoon on mielestäni ehkä hieman vähemmän opeteltavia asioita, mutta ne täytyy sitten olla kyllä niin hyvin hallinnassa, että niiden suorittaminen isommankin häiriön alla vapaana onnistuu varmasti. Rally-tokoon taas on aika paljon, 29 erilaista kylttiä (31 jos lasketaan maali- ja lähtö mukaan), jotka opetella. Toki moni niistä on erilaisia seuraamisen muotoja, joten siinä mielessä uusia asioita ei opeteltavana ole niin paljon. Ja alokasluokka suoritetaan kytkettynä. Nämä kaksihan ei millään tavalla sulje toisiaan pois, päin vastoin. Uskon, että ne tukevat toinen toistaan. Mutta kumpaan suuntaisimme ensin? Rally-toko voisi siinä mielessä olla fiksumpi, koska se luo minulle, jännittävälle ohjaajalle ehkä enemmän ”turvaa”, kun liikkeet suoritetaan kytkettynä alokasluokassa. Jos sen jälkeen kun sieltä mahdollisesti joskus saisi koulutustunnuksen suuntaisi sitten luokkiin, joissa täytyy pysyä vapaana. Tosin, Ruskalla ei kyllä ole sen suhteen hirveästi ollut ongelmia. Se on mielestäni kuunnellut vapaana ihan yhtä hyvin kuin kytkettynä, jos nyt ei niitä muutamaa rallettelua pentuna pissatusten yhteydessä lasketa.

Itse olen oikea kätinen, mutta on ollut jännä huomata, että kun olen nyt harjoitellut Ruskan kanssa oikealle puolelle sivulle tuloa, on sen ohjaaminen jotenkin huomattavasti hankalampaa kuin vasemmalle. Ja ihan vaan sen takia, etten ole tottunut. Hienosti Ruska on kuitenkin siitä saanut ihan kiinni vaikka ohjaaja sählääkin. Seuraaminen vasemmalla kuitenkin onneksi sujuu sekä sivulle tulo. Sivulle tulo onkin ollut meidän ”pravuuri” pennusta lähtien.
Paljon ei ole uusia asioita mitä opetella ennen kuin olisimme kisa valmis. Liikkeiden hiomista sitten enemmän. Takaa sivulle kierto, koiran ympäri kävely ja nopeuksien muutokset seuraamisessa sekä käännökset. Käännöksien alkeita olemme jo ottaneetkin. Eli paljon enemmän hiomista kuin varsinaista opettelua. Ruskan paikkallaan pysymistä, kun kierrän sen ympäri sen istuessa olemme myös harjotelleet. Se vaan ei ole ehkä se mieluisin liike Ruskalle, joka mielellään kääntyisi sitä mukaan kun kierrän. Olen nyt pilkkonut liikettä niin osiin, että Ruskan istuessa kävelen sen toiselle puolelle josta saa jo palkan ja sitä kautta pikku hiljaa pidentänyt sitä matkaa, jota kuljen kiertäessäni Ruskan ympäri. Kun istuminen sujuu voidaankin siirtyä siihen että Ruska makaa kun kierrän sen ympäri.

Matka on loppujen lopuksi vielä pitkä ennen kuin ollaan siinä pisteessä että päästään kisaamaan. Mutta onneksi meillä ei ole kiire mihinkään vaan voimme käyttää treenaamiseen juuri niin paljon kuin on tarvis 🙂

Piha-aita

Viime kesänä kun muutimme omakotitaloon, oli selvää, että tahtoisimme pihamme aidattavan jollain tavalla sekä ainakin osittain, jotta koirat voisi päästää terassin ovesta pihalle. Ja ne voisivat kotona ollessamme oleilla pihalla ainakin osan aikaa. Erityisesti näin keväällä ja kesällä ainakin. Mutta koska vuosi sitten meillä ei ollut mitään käsitystä juuri taloon muuttaneina, että kuinka pihan aitaisimme, jäi se tekemättä. Ja viime syksynä ja talvena sitä aitaa kyllä kaipasi. Ja monesti. Meillä kulkee tie ihan vieressä, jossa kulkee autoja sekä jalankulkijoita, joiden takia koirien vapaana pito jatkuvasti ei ole aina suotavaa, ellei tiedä että niiden perään voi koko ajan katsoa. Joten talvella pitkät hihnat oli usein käytössä. Ja omasta mielestäni se oli työlästä eikä koirienkaan kannalta niin mukavaa.

Viime viikonloppuna vietimme poikamme 4-vuotis syntätäreitä, joten päätin että piha on aidattava ennen sitä. Jotta koirilla olisi ns. Oma paikka minne mennä jos sisällä on liikaa väkeä. Erityisesti tässä ajattelin Kivaa, joka ei vieraista kauheasti välitä. Talven ajan etsin sopivia vaihtoehtoja, joilla pihan voisi aidata. Koska alueellamme ei ole vielä päätettyä kaavaa eikä meilläkään ole täysin tarkkaa näkemystä siitä, että miten tahdomme tulevaisuudessa pihamme laittaa ja mitä ja minne rakentaa, ei meidän kannattanut etsiä kauhean pysyviä ratkasuja, eli kunnon puuaidat yms oli pois suljettu.
Vertailtuani ja etsittyäni päädyin ratkaisuun, että ”perus” vihreä verkkoaita olisi tässäkohtaa meille se toimivin ratkaisu. Satuin löytämään netistä Rellunkulman, jonka sivuilta löysin ns. Koiratarha-paketin, joka sisälsiksiken: verkon, tolpat ja sinkilät verkon kiinnittämiseen aitaan. Koska halusimme isomman alueen aidata, tilasimme kaksi pakettia, jolloin verkkoaitaa tuli yhteensä noin 100m. Nyt meillä on piha-aidattu, ja sen aitaamiseen meni noin ehkä 85-90m aitaa. Vielä puuttuu portit, jotka tulee rakentaa, mutta siihen asti aidatulle alueelle pääsee loistavasti meiltä sisältä suoraan.

Ja se koirien riemu,kun ne ensimmäisen kerran pääsivät pihalle. Ne kirmasivat sinne kuin Viikin lehmät konsanaan laitumelle. Erityisesti Ruska tuntuu tästä järjestelystä nauttivan suuresti. Kukaan ei vielä ole yrittänyt aidasta yli eikä ali, ei edes mestarikaivuri-Ruska. Nyt viikon ajan on koirat viettäneet varmaan suurimman osan ajasta ulkona ja nautineet. Tosin itsekin olen nauttinut kun koirien riemun näkee ja voi nsuttia ulkona olosta niiden kanssa ihan toisella tapaa.

Tokitäytyy muistaa, ettei tuo aidattu piha millään tavalla korvaa lenkeilyä, mutta lisää varmasti paljon virikettä koirille. Erityisesti Soma on ottanut pihan vahtimisen sydämen asiakseen. Se tosin on vähän turhan innokas, koska se haukkuu kaiken liikkuvan aidan ulkopuolella. Siis aivan kaiken. Toivottavasti naapurit kestää, vaikka tosin Somaa kielletään kyllä muutaman haukun jälkeen aina, ettei se jatkuvasti haukkuisi. Nuoremmat vähän vaihtelevasti lähtevät tähän mukaan, mikä on ihan hyvä, etteivät joka kerta kuorossa hauku.
Mutta nyt meillä on hyvin onnellisia koiria, onnelliset omistajat. Ja piha-aita. Seuraavaksi voikin alkaa suunnittelemaan mahdollista koiratarharakennusta tms tontillemme. Jos sille koetaan enää tarvetta.

Sipoon RN 7.5.2017

Toukokuun alussa Ruska kävi korkkaamassa näyttelyuransa ihan virallisesti. Kävimme Ruskan kanssa siis kuuntelemassa Sipoon ryhmänäyttelyssä mitä Ruskasta sanotaan juniorluokassa. Tuomarina toimi tällä kertaa Marja Talvitie, joka on myös kertaalleen arvostellut myös Soman näyttelyssä. Tuolloin Somasta saatiin hyvin Soman näköinen arvostelu, johon olin oikein tyytyväinen. Tosin miksi en olisi, kun koira saa koiran näköisen arvostelun?

Itseäni vähän jännitti miten Ruska tulisi kehässä menemään, koska se ei ole osoittanut samanlaista ”luonnonlahjaakkuutta” näyttelyjuttuihin kuin Soma, vaan sille on oikeasti saanut opettaa kaiken. Ja koska meille on tokohommat ollut pääpainona, niin arvatenkin näyttelyjuttuja ei niin paljoa ole tullut harjoiteltua. Toki muutaman viikon ajan otimme sellaisen tehokkaan tehotreenin näyttelyjutuista. Jotka sujuivat no… vaihtelevasti. Viime kerrat mätsärissä sekä pentunäyttelyssä ei varsinkaan liikkeiden osalta olleet menneet mitenkään järin kehuttavasti, enemmänkin arvosanalla ”kehitettävää”.
Itse näyttelypaikalla Ruska on kyllä ihanteellinen kaveri. Se ei hauku turhia (jos ollenkaan) eikä metelöi muutenkaan. Se haluaisi kovasti vain rakastaa kaikkia! Nyt onneksi pääsikin rakastamaan, kun paikalla oli myös Ruskan kasvattaja Riina, jonka kanssa olikin mukava turista ennen kehää ja sen jälkeen. Lievitti paljon jännitystä kun oli joku jonka kanssa höpötellä.
Ennen kehää kävin sivummalla ottamassa vielä viime hetken tuntumatreeniä, jotka menivät samalla vaihtelevalla menestyksellä. Seisoa Ruska ainakin malttoin, joten lohduttauduin edes sillä, että tällä kertaa se ainakin onnistuisi.

Juniornarttuja oli ilmoitettuna yhteensä 5, ja Ruska oli keskimmäisenä. Alkuun seistiin kaikki kehässä, ja sitten mentiin pari kertaa yhdessä kaikki ympäri. Ja Ruska meni aivan mahtavasti! Se seisoi ja liikkui nätisti, joten olin aivan mahdottoman ylpeä pikkutytöstäni!
Yksilöarvostelussa Ruska ei oikein välittänyt hampaiden näytöstä. Tähän siis enemmän treeniä ja enemmän muitakin hampaiden katsojia kuin minä itse. Itseäni hämmensi kovasti, ettei tuomari kysynyt ollenkaan Ruskan ikää, vaikka esimerkiksi edelliseltä kehässä olijalta kysyi. Ruska kuitenkin jaksoi todella hienosti seistä arvostelun ajan sekä liikkui nätisti, joten ihan mahdottoman ylpeä sain kyllä koirastani olla!

Olin hyvin ylpeä nuoresta koirastani siitäkin huolimatta, että tällä kertaa Talvitie arvosteli Ruskan Hyvän arvoiseksi. Itseäni varsinainen arvostelu kuitenkin hieman harmitti, koska se ei kaikilta osilta mielestäni kuvastanut koiraa. Talvitie mm. oli sitä mieltä, että Ruskalla olisi lievä yläpurenta, jota en itse eikä kukaan muukaan ole kyllä huomannut. Arvostelun jälkeenkään.
Tällaisen arvostelun Ruska kuitenkin sai:
”Hieman tuhdissa kunnossa esitetty. Kokoonsa nähden kevytluustoinen tyttö. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman kookkaat korvat. Kovin löysät kyynärpäät. Hieman lyhyt ja laskeva lantio, erinomainen karvanlaatu. Liikkuu kovin kinnerahtaasti takaa, löysästi ja kierien edestä. Vielä lieväyläpurenta.”

Mutta, me emme lannistu vaan syksyllä taas startataan kehissä. Kesä pidetään taukoa näyttelyhommista (jollei mätsäreihin innostuta), koska oma vatsani kasvaa nyt elokuuhun asti aika vauhdilla ennen kuin pienenee, joten kehässä juoksentelut ei välttämättä pidemmän päälle tunnu mukavalta.

Ensimmäinen verijälki

Ruska on pennusta lähtien näyttänyt lupaavia merkkejä nenätyöskentelystä. Ulkona se selvästi nauttii päästessään jonkun hajun jäljille. Onhan se talven aikana mm. onnistunut haistelemaan tiensä lumenalla olevan hiiren kimppuun. Ruskan halusta käyttää nenää innostuneena ajattelin käyttää sen nenää hyödyksi myös harrastuspuolella, jälkihommissa. Pitkään olin sitä mieltä, että pk-jälki on se mihin me tähdätään. Miehen vaarin kanssa, joka on siis pidemmän linjan metsästäjä, innostuin myös ajatuksesta verijälki. Alkuun piti vain päättää, että kumpi sitten oikeasti on meidän juttu, pk- vaiko verijälki.

Olen siis kallistunut vahvasti verijäljen suuntaan, voisihan siitä olla oikeasti ihan käytännön hyötyäkin joskus? Torstai-iltana kuitenkin tein Ruskalle ensimmäisen makkara(nakki)jäljen. Halusin alkuun päästä näkemään, että onko Ruskan työskentely tuollaisen tehdyn jäljen parissa minkälaista, ja motivoituuko se siitä ollenkaan.
Makkara jälki oli meillä lyhyt, muutaman metrin, niin että joka askeleen alussa ja lopussa oli pikku pala nakkia. Ruska työskentelikin oikein motivoituneesti, nenä koko ajan kiinni maassa. Huomasin myös, että Ruskalle taisi olla nakkeja liiankin usein, koska seurasi hajua, mutta muutama nakki jäi matkalle. Vai olisiko ollut vain huolimattomuutta?

Tästä innostuneena ostin sitten kaupasta ihan naudan verta ja jäljen tekoa varten sienen. Tänään aamulla kävin ensitöikseni tekemässä muutaman metrin, matkaa taisi olla ehkä noin 10m, verijäljen omaan pieneen metsikköömme. Jäljen päähän laitoin palkaksi Ruskan aamuruoan. Annoin jäljen vanhentua yhteensä ehkä noin 40 minuuttia, vajaan tunnin.
Ruska aloitti jäljen ajamisen lupaavasti, keskittyi aloitukseen hyvin haisteli (ja nuoli) alun verta hyvin. Alussa vietettiin ehkä liiaksikin aikaa, mutta pikku hiljaa Ruska lähti lupaavasti etenemään jälkeä pitkin. Mutta koska oli ihan uudesta hommasta kyse, oli Ruska kovin herkkä häiriölle, kuten lintujen äänille.
Ruska palasi kuitenkin hyvin jäljelle kuunneltuaan lintuja. Kun R pääsi kunnolla vauhtiin, se jäljesti todella hienosti useamman metrin, 4-5 metriä, matkan nenä intensivisesti maassa kiinni. Sitten oli kohta, jossa olin lisännyt hieman verta sieneen, niin siihen jäätiin taas hetkeksi haistelemaan (ja nuolemaan). Jälki viisaana olisi pitänyt lopettaa jälki siihen, koska tämän jälkeen R kadotti hieman jäljen, ja jouduin ohjaamaan sen takaisin. Jatkoi jäljestystä kuitenkin hyvin, ei kuitenkaan niin intensiivisesti kuin hetki sitten.
Jäljen lopussa tosiaan odotti Ruskan aamuruoka, mutta itse jäljestäminen taisi olla Ruskalle niin palkitsevaa, ettei se malttanut sillä hetkellä ruokaansa syödä kuin vähän kädestä annettuna.

Lupaava alku kuitenkin mielestäni jäljestämiselle. Nyt kuitenkin pohdin sitä, että kannattaisiko Ruskan kanssa alkuun keskittyä makkrajälkiin, ja sitä kautta hakea se oikea tekniikka ja tatsi jälkihommiin, vai suoraan jatkaa verellä? Makkrajälki on itselleni tutumpi juttu, tosin en koe että verijälki kauheasti siitä eroaisi. Jäljen loppuun täytyy vaan saada kehitettyä jotain vieläkin parempaa kuin ruoka (jota voittanutta ei aikaisemmin ole Ruskalle ollut).

Ruskan kanssa ollaan kovasti myös koko ajan keskitytty tokopuolen juttuihin. Ruskan kanssa ollaankin noin joka toinen viikko käyty Tiina Paavolan opeissa. Kehitystä on tapahtunut koko ajan, mutta vielä on matka pitkä ennen ensimmäisiä (rally?)kisoja.

Syksy

Meillä on ollut onnea kun syksy on ollut tähän mennessä niin lämmin ja kuiva. Erityisesti kuiva. Olemme saaneet nauttia uuden asunnon ihanasta pihasta kunnolla, kun ei ole vettä tullut. Tokihan vesisade ei ole este ulkoiluun, mutta huomattavasti mukavampaa se on ilman vesisadetta.

Viime postauksessa jo ilmenikin, että laumamme kasvoi syyskuun puolessa välissä yhdellä, hartaasti haaveillulla ja odotetutta karvaisella, Ruskalla. Ruska on tosiaan viralliselta nimeltään Rintantintan Bunahilkka ja on yhdistelmästä Fihtolas Agentti x Heikunkeikun Säihkyvä Safiiri. Ruskan kanssa olisi haaveissa alkaa harrastamaan, mitä sitten, niin tulevaisuus näyttää. Toiveissa olisi ainakin toko (rally-toko?), sekä mahdollisuuksien mukaan voisi kokeilla myös agilityn pyörteitä sekä jäljen haasteita. Nenäänsä Ruska on kova käyttämään, joten jälkipuolen jutuihin ainakin nenän käyttö olisi valmiiksi hallussa.
Ruska on energinen ja oppivainen. Ruska täyttää tänään 13 viikkoa, ja tähän mennessä se on oppinut menemään käskystä istumaan ja seisomaan, sekä pienellä käsiavulla menemään maahan sekä tulemaan sivulle. Seuraamista olemme ottaneet nyt vasta ihan yhden-kahden askeleen verran, ja ainakin alkun vaikuttaa lupaavalta. Ruska nappaa aika nopeasti asioita. Tällaisen arkiluoksetulon kuin ”täällä”, jossa siis meillä koirat tulee luokse/lähelle, Ruska nappasi heti seuraavana päivänä siitä, kun meille tuli. Toki siinä auttoi kovasti Ruskan kasvattajan Riinan tekemä pohjatyö hänen luonaan, joten minulle jäi tässä kohtaa vaan sanan liittäminen toimintaan. Toki Ruska on viime aikoina osoittanut myös lapinkoirille tyypillisempää toimintaa, eli paljon toistettuihin asioihin kyllästymistä. Ikävä kyllä, tämä on nyt sitten kohdistunut tuohon luoksetuloon. Pikainen ruoan tai unien jälkeen tapahtuva pissatus saattaa nopeasti venyä pitkäksikin, kun Ruskasta on niin paljon kivempaa juosta ulkona kuin tulla luokse. Tähän olen nyt ottanut lääkkeeksi sen, että kun Ruska ei luokse tule käskystä, kutsun sitä nimellä eli kiinnitän sen huomion itseeni ja lähden juoksemaan itse karkuun. Tällöin minusta tulee se saalis, jota jahdata (eikä Ruskasta), ja kun Ruska alkaa juoksemaan kohti, niin toistan käskyn ”täällä”. Tämä on nyt toiminut, ja luoksetuloihin on nyt saatu vielä vähän lisä vauhtia näin.

Kaikkien kolmen saaminen on aika työn ja tuskan takana. Yritin ottaa sellaista hienoa kuvaa, jossa kaikki kolme istuisivat lähekkäin. Noh, kuten arvata saattaa, ilman apukäsiä ja hihnoja ei sellaisesta tule yhtään mitään. Joten luovutin. Yllä oleva kuva on parhaimpia ”kaikki kolme yhdessä”-kuvia tähän mennessä. Molemmat isommat koirat ottivat Ruskan hyvin vastaan, yllättävän vähillä murinoilla ja hampaiden näyttelyillä päästiin. Ruska ja Kiva on aika erottamattomia, ne jaksavat kyllä painia aamusta iltaan. Varmasti ilman Kivaa olisimme Ruskan kanssa paljon enemmän helisemässä, koska Kiva purkaa huomattavan määrän Ruskan energiaa päivän aikana. Ruskan tulon jälkeen on omiin silmiin jotenkin avautunut se, että Soma alkaa olla jo vanha, täyttäähän se joulukuussa jo 10 vuotta. Ei se samalla tavalla enää jaksa. Ulkonakin se hetken rallattaa menemään, kunnes mieluiten asettuu johonkin hyvään kohtaan seuraamaan tilannetta.
Kivallekin muutto maalle ja pennunkin tulo on tehnyt hyvää. Se on rauhoittunut paljon, sekä saanut itsevarmuutta, kun ei tarvitse stressata enää niin paljon. Kivalle on siis nyt aivan oikea asuinympäristö. Kiva on jopa alkanut keräämään massaa. Ei kauaakaan kun huomasin Kivan pulskistuneen; Kiva siis näytti jo koiralta, kun aikaisemmin se on näyttänyt pääasiassa siltä ettei se ruokaa saa, vaikka päivittäin sitä onkin saanut. Minun piti ihan kokeilla kylkiä Kivalta, ettei se vain ole lihava, niin paljon on oma silmä tottunut Kivan kohdalla siihen langanlaihaan olomuotoon. Mutta Kiva oli ihan sopivan kokoinen, jopa ihan täydellisen kokoinen.
Kissalla on mennyt aika kauan sulattaa uusi koirakveri. Mutta nyt taas kiiman myötä se tuntuu olevan vähän enemmän sinut Ruskankin kanssa. Tosin en usko että niistä koskaan mitään ylimpiä ystäviä tulee, toimeen tulevat kuitenkin.

Ruskalla kävi muutama viikko sitten koirakaveri vähän painimassa. Saksanpaimenkoira Minttuhan on Ruskaa vain muutaman viikon vanhempi, joten tällainen pentutreffi oli kyllä hyvä molemmille. Aluksi Ruskaa vähän ihmetetty tuollainen iso honkkeli tapaus, mutta pian ne olivta jo painin vallassa. Huvittavaa vain oli se, että kerrankin kun lääniä missä saisi mennä ja painia oli, päätyivät pennut painimaan koko ajan ihmisten jaloissa. Minttu tuli edelleen hyvin toimeen myös isompien tyttöjen kanssa, vaikka Soma kimeine äänineen olikin siitä vähän pelottava tapaus.
Oli muuten mielenkiintoista nähdä kahden erirotuisen pennun ero. Siinä missä Ruska on tukevahko rakenteinen ja tuntuu hallitsevan kroppaansa suhteellisen hyvin, niin Minttu näytti honkkelilta ja siltä ettei se ihan vielä oikein hallinnut kroppaansa samoissa määrin, vaikka vanhempi olikin.

Ensi viikolla Ruskalla alkaa pentukurssi. Tämä kurssi on Ruskan ihanan kasvattajan Riinan järkkäämä B-pennuille, ja mukaan on ilmoittautunut kaikki lähellä asuvaa 4 pentua, Ruska mukaan lukien. Ihanaa päästä vähän näkemään minkäslaisia tapauksia nämä sisarukset nykyisellään ovat, kuinka paljon näkyy samaa ja missä eroavaisuuksia!