Käsitöitä: asusteita ja koiran puku

Tosiaan aloitetaan nyt sitten tuo blogin käsityöpuolikin. Tänä vuonna on valmistunut jo muutama tekele, jotka nyt esittelen tässä.

Ensimmäisenä valmistui Kivalle puku. Kivalla kun ei ole noita pukuja hirveästi ollut pakkasia vastaan (yksi ennen tätä….), niin päätin sitten omin käsin sille tehdä. Minulla oli jäänyt reilusti Novitan 7veljestä -lankaa keltaisen värisenä yli, joten päätin siitä tehdä tämän ohjeen mukaan sitten Kivalle puvun. Ja tässä lopputulos:

Puku istuu ihan mukavasti, mutta saisi olla sekä vatsasta että selästä hieman pidempi, ainakin heelerille. Tein ohjeesta siis tuon S-koon mukaan.

Kivan puvun jälkeen valmistui Novitan Nalle-langasta perus-lapaset (tuplalangalla) sekä villasukat, jossa on korinpohjakuvio. Molemmat ovat miehen kokoa.

Koska neuloin lapaset tuplalangalla, vastasi se samaa, kuin olisin neulonut ne Nalle-langan sisarlangalla, 7veljeksellä. Käytin siis ohjeena Novitan 7veljes -langan peruslapasohjetta.
Villasukat neuloin seuraavasti:
Loin neljälle 3½-koon sukkapuikolle kullekin 16 silmukkaa. Neuloin joustinneuletta (*2 sulo,2n* toistin *-*) suljettuna neuleena seuraavat 10kierrosta. Sen jälkeen neuloin sileää neulosta niin kauan, että toisella puikolla oli yhteensä 10silmukkaa jäljellä. Ne, ja seuraavan puikon 10 silmukkaa neuloin korinpohjakuviota (2o,2n aina 4 kierroksen ajan, jonka jälkeen oikeiden kohdalle 2n ja nurjien kohdalle 2o, eli 2n,2o), jonka jälkeen jatkoin loppu kierroksen oikein. Sukan varren pituudeksi tuli loppujen lopuksi noin 16cm, jonka jälkeen neuloin ensimmäisen puikon silmukan neljännelle puikolle, ja siirryin neulomaan kantapäätä. Päädyin neulomaan sileän kantamaan, eli oikealla puolella oikeaa ja nurjalla nurjaa, yhteensä 32 kierrosta, jonka jälkeen tein kantapään kavennukset ja poimin sivusta silmukat. Lopun jalkaosan jatkoin samaa kuviota kuin aijemmin. Jalkaosan pituus ennen kärkikavennuksia oli n. 23,5cm (vastaa koon 44 jalkaa), jonka jälkeen päädyin tekemään kavennukset seuraavasti: 1- ja 3-puikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen, ja 2- ja 4-puikon alussa ylivetokavennukset. Kavennukset tein joka toinen kierros kunnes puikoilla oli 7 silmukkaa, jonka jälkeen tein kavennukset joka kierros kunnes työssä oli enää 4 silmukkaa, jolloin päättelin ne.

Villasukat ja lapaset matkasivatkin sitten Turkuun Pyryn kummisedän lämmittimiksi 🙂

Näiden jälkeen päätin valmistaa Novitan Siru-langasta (joka oli yhdessä kohtaa sellainen sesonkilanka, jota olin haalinut yhteensä 5kerää) Patenttikaulahuivin. Pituutta tuli noin 153cm, eli minun kokokoiselle pienelle ihmiselle ihan kivan kokoinen :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.