Hiljaiseloa

Hiljaista on pidellyt. Syksy toi mukanaan muutoksia, kuten esimerkiksi sen että aloitin taas koulunpenkin kuluttamisen. Tähän mennessä on mennyt lupaavasti, ja näyttääkin siltä, että tulevaisuudessa valmistun lähihoitajaksi (viimein..). Myös koirien kanssa ollaan elelty ihan vain perusarkea.
Koirien kanssa tutustuin pikku hiljaa juoksemiseen, ja yllätyksekseni huomasinkin nauttivani siitä. Mietinkin kovasti koirajuoksun aloittamista Kivan kanssa, ja mietin edelleen, mutta se on edelleen vasta harkinnan alla. Siinä voisi olla meille se oma juttu sitten.

Kiva on myös siirtynyt virallisesti minun omistukseeni, ja nyt odotellaan juoksuja tulevaksi (pikku hiljaa ne sieltä ovat tulossa), jonka jälkeen suunnitellaan tarkemmin sopivaa ajankohtaa Kivan steriloinnille.
Soma pääsikin käymään jo eläinlääkärissä, vatsapöpön johdosta. Onneksi kyseessä oli vain vatsapöpö eikä mitään vakavampaa. Pelkillä pahoinvoinnin estolääkkeillä selvittiin. Somahan tosiaan täytti joulukuussa 8 vuotta ja Kiva sen sijaan 3 vuotta. Somalla on nykyisin myös aivan valkoiset viiksikarvat 😀 .

Hiljaiselo tulee vielä jatkumaan tovin, kun mieheni joutuin työtapaturmaan joulukuun alussa, jonka takia aikaa blogin kirjoittamiselle ei samalla tavalla ole. Ja koulukin vie oman aikansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.