Pentuset pyörähtivät tänään eläinlääkärin tarkastuksessa ja saivat samalla sirut niskaansa. Kaikki meni hyvin, Ajatuskuplan häntämutka varmistui myös häntämutkaksi, jonka takia se tullaan rekisteröimään suoraan ei jalostukseen (EJ) -rekisteriin.
Viikon päästä pennut alkavatkin muuttamaan kaikki omiin uusiin koteihinsa, eli kaikki pennut ovat jo tällä haavaa löytäneet omat kotinsa, joten näihin pentuihin ei kannata enää kyselyä laittaa. Seuraavat Matkatieläiset ovat suunnitteilla aikaisintaan ensi vuodelle, riippuen Naavan terveystuloksista.
Pennuista yksi, Ajatusmyssy, tutummin vain Myssy, jää meille kotiin kasvamaan ja katsotaan minkälainen persoona siitä kasvaa.
Naavan kanssa menemme myös rally-tokon neljän kerran alkeiskurssille ensi viikosta alkaen! Joten katsellaan mitä siitäkin touhusta meiltä tulee.
Meille syntyi eilen viimein kauan odotettu ensimmäinen pentue, 2 urosta ja 3 narttua. Kaikki pennut ovat alustavasti varattuja! Kolmas uros syntyi valitettavasti kuolleena, mutta muut pennut ja Ruska voivat hyvin.
Pentuja syntyi kerman ja musta merkein värinen uros, sekä riistanvärinen merkein narttu, sekä kaksi mustaa merkkiväristä narttua (toisella isohkot vaaleat merkit, toisella hyvin niukat).
Yllä oleva kuva on viime lauantailta, jolloin Ruskan tiineys on kestänyt ensimmäisestä astutuksesta laskien 34 vuorokautta.
Ruskan kanssa käytiin noin puolitoista viikkoa sitten tiineysultrassa, jossa tiineys tosiaan varmistettiin. Koska ultralla löydettiin nyt vai kaksi pentua, mennään me viikon 16 alussa vielä tiineysröntgeniin, jolloin varmistuu paremmin, kuinka montaa pienokaista meille odotellaan. Ruskassa on selvästi havaittavaissa tiineyden merkkejä: se on entistä enemmän innoissaan ruoasta (luulin jo, ettei se olisi sen kohdalla mahdollista, koska Ruska RAKASTAA ruokaa), se nukkuu paljon enemmän, ja meno on muutenkin selvästi rauhoittunut. Ruska on myös alkanut hieman pyöristymään, mutta ei vielä mitenkään silmiin piistävästi. Myös nisät ovat alkaneet turpoamaan. Ja Ruska ei myöskään tällä hetkellä tiedä mitään sen parempaa kuin masurapsutukset!
Enää siis muutama viikko, niin tiedetään paljonko niitä pieniä lapinkoiran alkuja sopii odottaa maailmaan, eikä ole kauaakaan kun tätä ihmettä päästään tosissaan todistamaan.
Pentuhaaveet ovat kääntyneet vihdoin askeleen todellisempaan suuntaan, kun Ruska astutettiin Moskulla (Hengenheimon Alkuräjähdys) kahteen otteeseen 16. & 17. päivä. Nyt pidetään vain kaikki peukalot ja varpaat pystyssä, että astumiset tuottivat tulosta, ja saisimme kevääksi vielä ne ensimmäiset Matkatieläiset. Ensimmäisestä astutuspäivästä laskien pentuja odotellaan viikolla 17. Ruskan kanssa tullaan käymään ultrassa viikolla 11-12, jolloin saadaan varmuus tiineydestä (ainakin toivottavasti).
Ruska aloitti juoksunsa 1,5 kuukautta normaalia aikaisemmin (lie onko tämä olematon talvi sekoittanut, kun Naavakin aloitti juoksunsa 3 kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna), joten tuli hieman kiire hankkia sille tuore silmälausunto. Ei sillä, edellinen olisi ollut vielä voimassa elokuulle, eli silläkin olisi saanut pennut rekisteriin, mutta tahdoin jo ihan oman mielenrauhan vuoksi tuoreemman. Omaeläinsairaala Mevetissä Lotta Axelson tarkastikin sitten silmät terveiksi, joten pentusuunnitelmille ei ollut estettä!
Aina ei mene hommat niin kuin suunnittelee. Ruskalla tuli ja meni tärppipäivät, nyt vedellään juoksujen loppuja. Ruska yritettiin astuttaa tärppien aikaan, mutta syystä tai toisesta se ei tällä kertaa ottanut onnistuakseen, joten pentuhaaveita Ruskan osalta katsellaan uudemman kerran sitten ensi keväänä. Ruskalla on yleensä kevään juoksut osuneet maaliskuun loppu puolelle. Nyt voidaan sitten taas panostaa enemmän rally-tokoon tässä välissä.
Mutta Naavankin geenitestit valmistuivat, ja niiden perusteella Naava on kaikkien kolmen (prcd-PRA, Pompen ja DM) osalta terve perimältään. Naava olisi tarkoitus tutkia ensi keväänä luuston osalta, ja sille voidaan alkaa sitä myöden miettimään pentuja mahdollisesti sitten ensi vuoden syksyn juoksuun tai sitten sitä seuraavaan kevääseen (kevät 2021). Tietenkin sillä edellytyksellä, että Naavalla on luustossa myös kaikki sitä myöden kunnossa, että sitä voidaan kasvatuspuuhiin käyttää.
Niin se kesä tulla huristeli ohi ja vuosi alkaa pikku hiljaa kääntymään syksyyn. Viikko enää, niin siirrytään virallisesti syksyn puolelle kun alkaa syyskuu. Kesä kuitenkin meni niin vauhdilla, että päivittäminen jäi vähille, jossei jopa onnettomaksi. Instan puolella toki ollaan kuva päivityksiä tehty, joten niitä kannattaa seurata. Siellä puolella päivittely on aktiivisempaa, tänne kotisivujen puolelle päivitykset tuppaavat tulemaan isommissa ryppäissä kerrallaan. Instagramissa siis matkatien -nimimerkillä meidät löytää.
Etenkin alkukesää vietettiin hyvin hellemäisissäkin säissä, ihan riittämiin sai lämmöstä nauttia. Meillä kesä lähti oikein rytinällä käyntiin ”kesän ilojen” kanssa, kun lenkillä kirjaimellisesti törmäsimme kyyhyn.
Onneksi tällä kertaa selvittiin jokseenkin vain säikähdyksellä, koska Naava selvisi puolen päivän nestetipusuksella ja muutaman päivän kipulääkeannoksilla koko hommasta. Sen verran kuitenkin jäi koirille mieleen, että seuraavan kerran kun kyy nähtiin (valitettavasti meidän pihallamme!!), haukkuivat molemmat sitä turvallisen matkan päästä, pysäyttäen sen niille sijoilleen.
Naava pyörähti kasvattaja-Marjon mukana myös Viron puolella kesän aikana. Tuloksena tällä kertaa Hyvä, kilpakumppaniksi kun osui hyvin valmispakkaus, jolloin Naavan kesken eräisyys korostui.
Molemmat tytöt myös pyörähtivät Tuusulassa näyttelyssä, jossa ruotsalaiselta Sara Nordilta sai tällä kertaa kotiin tuomiseksi myöskin Hyvää. Ruskan kohdalla tämä ei yllättänyt. Se oli pudottanut aivan, siis rehellisesti aivan kaiken karvansa, eikä näin ollen ollut todellakaan missään edustus kunnossa, varsinkaan kun kehässä pyörähti muutama hyvässä karvassa oleva tytteli ennen meitä. Naavan kohdalla myönnän, että H oli ehkä aikamoinen paukku tälläkin kertaa. Toki, Naava on tällä hetkellä hyvin kesken vielä, mutta silti. Tuomarin mielestä sillä oli vuoden aikaan nähden hyvä turkki, mutta siltä puuttui luonnetta. Hänen mielestään meidän lauhkea lammas Naavasta olisi pitänyt saada enemmän irti kehässä. No ei saatu. Molemmat kuitenkin käyttäytyvät varsin mallikkaasti, joten se on hyvä, ja riittää meille. Naava on tälle vuodelle vielä ainakin ilmoitettuna Porvooseen ensi kuussa, katsellaan mitä Unto Timonen sanoo tytöstä tällä kertaa.
Naava käsi myös muutama viikko sitten rokotusten yhteydessä tutkituttamassa silmänsä Apexissa Sari Jalomäellä. Näkimet todettiin terveiksi. Samalla nappastiin geenitestinäytteet, joten niiden tuloksia vielä odotellessa.
Ruskan osalta ollaan odoteltu juoksuja alkavaksi, jotka nyt tiistaina onneksi viimein alkoivat. Ruska on siis tarkoitus astuttaa muutaman viikon sisään, ja toiveissa olisi saada ensimmäiset matkatieläiset maailmaan tämän syksyn aikana.
Alkuun päivitystä Ruskan terveystuloksiin. Ruska kävi siis uusintakuvissa viime kuun puolessa välissä Mevetissä. Ruskan kasvattaja oli kasvateilleen ja parille vierailevalle tähdelle järjestänyt paikan päälle joukkotarkastuksen, johon ilmoitin, että Ruska osallistuu lonkkien, polvien ja selän osalta. Polvet olivat priimaa, eli 0/0. Lonkat lähtivät Kennelliittoon lausuttavaksi vähän kiikunkaakun-lausuntona, mutta tulivat kaikkien onneksi takaisin B/B:nä!! Selästähän ei uutta lausuntoa varsinaisesti tullut, koska LTV-muutos ei sieltä iän myötä katoa, mutta saatiin lausunto, että spondyloosin osalta Ruska on SP0, eli terve. Kysyin kuvanneelta eläinlääkäriltä tarkemmin tuosta Ruskan LTV:stä, ja kys. lääkäri oli sitä mieltä, ettei muutos ole sellainen, että se Ruskan elämää haittaisi. Eläinlääkäri ei ole koskaan nähnyt samanlaisen muutoksen haitanneen kenenkään koiran elämää.
Hienojen terveystulosten myötä aloin todenteolla suunnittelemaan Ruskalle tulevaa pentuetta. Ruskalle on siis suunnitteilla pentue ensi syksylle, joten jos mahdollinen pentue kiinnostaa niin sähköpostia tulemaan. Mahdolliselle narttupennulle tulen etsimään sijoituskotia.
Ja hei! Meidät löytää nykyään Instagramista nimimerkillä matkatien . Joten kaikki meitä seuraamaan, sieltä tulee jatkossa löytymään kuvapäivityksiä koirista sekä varmasti ajoittain myös kissasta.