Kiva 07.12.2011-06.07.2018

Talosta lähti taas persoona, sellainen jollaista ei toista tule. Mutta nyt Kivan on helppo olla, se voi siellä jossain juosta taas Soman kanssa rauhassa.

Kiva lopetettiin pitkän pohdinnan ja mietinnän jälkeen sen luonne ja käytösongelmien takia. Jo pennusta lähtien se oli hermostuneempi yksilö, jopa hieman arka, ja se stressasi melkein kaikesta. Kivasta pahinta oli miehet, niin tutut kuin vieraatkin (pois lukien Joonas, jonka kanssa se asui). Tilanne hankaloitui edelleen, kun kerran lenkillä toinen koiraulkoiluttaja, mies, meinasi käydä Joonaksen päälle (koska pyysimme häntä kytkemään vihaisesti kohti tulleen koiransa hihnaan). Sen tilanteen jälkeen Kiva oli pitkään ihan mahdoton miesten kanssa.
Kivasta piti tulla minun harrastuskoira, mutta koska Kiva paineistui koulutuksesta, oli se miten yltiöpositiivista tahansa, niin paljon, niin asiasta luovuttiin. Kivahan oppi monia asioita vain matkimalla Somaa.

Kun asuimme kerrostalossa Vantaalla Kiva stressasi melkein kaikkea mitä rapusta kuului. Tilanne avautui kun muutimme nykyiseen asuntoomme, omakotitaloon ”maalle”, kun elämä Kivan kanssa helpottui monin verroin. Tovi elettiinkin aika rauhassa.

Mutta viimeinen alamäki alkoi kun Soma jouduttiin lopettamaan. Se oli liikaa Kivalle. Soma oli ollut Kivalle tuki ja turva, vanhempi narttu joka näytti kaapinpaikan. Kun Somaa ei ollut, Kiva ärisi alkuun Ruskalle, ihan tosissaan ärisi. Se tasaantui, mutta sitten alkoi ärinä poikiamme kohtaan. Muutama läheltä piti tilannekin tuli. Tilanne pääsi kuitenkin niin pitkälle, että Kiva nappasi sekä minua että Joonasta. Ja viimeinen tilanne oli, kun meidän kotiin tullessamme Kiva kävi todenteolla Ruskan päälle, joka tuli meitä iloisesti tervehtimään. Ja hetkeä myöhemmin myös uudestaan ulkona.

Itse lopetustilanteessa Kiva murisi eläinlääkärille niin, että eläinlääkäri koki parhaimmaksi pitää Kivalla kuonokoppaa ettei vahinkoja pääsisi tapahtumaan.

Kiva oli hyvin opettavainen tapaus meille kaikille sen tunteneille.

Lepää rauhassa pieni heeleri <3

Syksy

Meillä on ollut onnea kun syksy on ollut tähän mennessä niin lämmin ja kuiva. Erityisesti kuiva. Olemme saaneet nauttia uuden asunnon ihanasta pihasta kunnolla, kun ei ole vettä tullut. Tokihan vesisade ei ole este ulkoiluun, mutta huomattavasti mukavampaa se on ilman vesisadetta.

Viime postauksessa jo ilmenikin, että laumamme kasvoi syyskuun puolessa välissä yhdellä, hartaasti haaveillulla ja odotetutta karvaisella, Ruskalla. Ruska on tosiaan viralliselta nimeltään Rintantintan Bunahilkka ja on yhdistelmästä Fihtolas Agentti x Heikunkeikun Säihkyvä Safiiri. Ruskan kanssa olisi haaveissa alkaa harrastamaan, mitä sitten, niin tulevaisuus näyttää. Toiveissa olisi ainakin toko (rally-toko?), sekä mahdollisuuksien mukaan voisi kokeilla myös agilityn pyörteitä sekä jäljen haasteita. Nenäänsä Ruska on kova käyttämään, joten jälkipuolen jutuihin ainakin nenän käyttö olisi valmiiksi hallussa.
Ruska on energinen ja oppivainen. Ruska täyttää tänään 13 viikkoa, ja tähän mennessä se on oppinut menemään käskystä istumaan ja seisomaan, sekä pienellä käsiavulla menemään maahan sekä tulemaan sivulle. Seuraamista olemme ottaneet nyt vasta ihan yhden-kahden askeleen verran, ja ainakin alkun vaikuttaa lupaavalta. Ruska nappaa aika nopeasti asioita. Tällaisen arkiluoksetulon kuin ”täällä”, jossa siis meillä koirat tulee luokse/lähelle, Ruska nappasi heti seuraavana päivänä siitä, kun meille tuli. Toki siinä auttoi kovasti Ruskan kasvattajan Riinan tekemä pohjatyö hänen luonaan, joten minulle jäi tässä kohtaa vaan sanan liittäminen toimintaan. Toki Ruska on viime aikoina osoittanut myös lapinkoirille tyypillisempää toimintaa, eli paljon toistettuihin asioihin kyllästymistä. Ikävä kyllä, tämä on nyt sitten kohdistunut tuohon luoksetuloon. Pikainen ruoan tai unien jälkeen tapahtuva pissatus saattaa nopeasti venyä pitkäksikin, kun Ruskasta on niin paljon kivempaa juosta ulkona kuin tulla luokse. Tähän olen nyt ottanut lääkkeeksi sen, että kun Ruska ei luokse tule käskystä, kutsun sitä nimellä eli kiinnitän sen huomion itseeni ja lähden juoksemaan itse karkuun. Tällöin minusta tulee se saalis, jota jahdata (eikä Ruskasta), ja kun Ruska alkaa juoksemaan kohti, niin toistan käskyn ”täällä”. Tämä on nyt toiminut, ja luoksetuloihin on nyt saatu vielä vähän lisä vauhtia näin.

Kaikkien kolmen saaminen on aika työn ja tuskan takana. Yritin ottaa sellaista hienoa kuvaa, jossa kaikki kolme istuisivat lähekkäin. Noh, kuten arvata saattaa, ilman apukäsiä ja hihnoja ei sellaisesta tule yhtään mitään. Joten luovutin. Yllä oleva kuva on parhaimpia ”kaikki kolme yhdessä”-kuvia tähän mennessä. Molemmat isommat koirat ottivat Ruskan hyvin vastaan, yllättävän vähillä murinoilla ja hampaiden näyttelyillä päästiin. Ruska ja Kiva on aika erottamattomia, ne jaksavat kyllä painia aamusta iltaan. Varmasti ilman Kivaa olisimme Ruskan kanssa paljon enemmän helisemässä, koska Kiva purkaa huomattavan määrän Ruskan energiaa päivän aikana. Ruskan tulon jälkeen on omiin silmiin jotenkin avautunut se, että Soma alkaa olla jo vanha, täyttäähän se joulukuussa jo 10 vuotta. Ei se samalla tavalla enää jaksa. Ulkonakin se hetken rallattaa menemään, kunnes mieluiten asettuu johonkin hyvään kohtaan seuraamaan tilannetta.
Kivallekin muutto maalle ja pennunkin tulo on tehnyt hyvää. Se on rauhoittunut paljon, sekä saanut itsevarmuutta, kun ei tarvitse stressata enää niin paljon. Kivalle on siis nyt aivan oikea asuinympäristö. Kiva on jopa alkanut keräämään massaa. Ei kauaakaan kun huomasin Kivan pulskistuneen; Kiva siis näytti jo koiralta, kun aikaisemmin se on näyttänyt pääasiassa siltä ettei se ruokaa saa, vaikka päivittäin sitä onkin saanut. Minun piti ihan kokeilla kylkiä Kivalta, ettei se vain ole lihava, niin paljon on oma silmä tottunut Kivan kohdalla siihen langanlaihaan olomuotoon. Mutta Kiva oli ihan sopivan kokoinen, jopa ihan täydellisen kokoinen.
Kissalla on mennyt aika kauan sulattaa uusi koirakveri. Mutta nyt taas kiiman myötä se tuntuu olevan vähän enemmän sinut Ruskankin kanssa. Tosin en usko että niistä koskaan mitään ylimpiä ystäviä tulee, toimeen tulevat kuitenkin.

Ruskalla kävi muutama viikko sitten koirakaveri vähän painimassa. Saksanpaimenkoira Minttuhan on Ruskaa vain muutaman viikon vanhempi, joten tällainen pentutreffi oli kyllä hyvä molemmille. Aluksi Ruskaa vähän ihmetetty tuollainen iso honkkeli tapaus, mutta pian ne olivta jo painin vallassa. Huvittavaa vain oli se, että kerrankin kun lääniä missä saisi mennä ja painia oli, päätyivät pennut painimaan koko ajan ihmisten jaloissa. Minttu tuli edelleen hyvin toimeen myös isompien tyttöjen kanssa, vaikka Soma kimeine äänineen olikin siitä vähän pelottava tapaus.
Oli muuten mielenkiintoista nähdä kahden erirotuisen pennun ero. Siinä missä Ruska on tukevahko rakenteinen ja tuntuu hallitsevan kroppaansa suhteellisen hyvin, niin Minttu näytti honkkelilta ja siltä ettei se ihan vielä oikein hallinnut kroppaansa samoissa määrin, vaikka vanhempi olikin.

Ensi viikolla Ruskalla alkaa pentukurssi. Tämä kurssi on Ruskan ihanan kasvattajan Riinan järkkäämä B-pennuille, ja mukaan on ilmoittautunut kaikki lähellä asuvaa 4 pentua, Ruska mukaan lukien. Ihanaa päästä vähän näkemään minkäslaisia tapauksia nämä sisarukset nykyisellään ovat, kuinka paljon näkyy samaa ja missä eroavaisuuksia!

Elokuu

Pakko on myöntää, että me kyllä nautimme oikein syvin rinnoin tästä ”maalla” asumisesta. Koirat ainakin ottavat siitä kaiken ilon irti, Soma etunenässä. Vielä, kun pihaamme ei ole aidattu, ulkoilevat koirat pääasiassa pihassamme juokunaruissa. Vielä tällä hetkellä nekin tosin ovat hieman ehkä tyhmästi, mutta niille tarkoitetut tolpat on jo tilattu ja tuotu jopa itseasiassa kotiinkin. Vielä olisi siis niiden pystytys, joka onkin sitten oma projektinsa.
Toki silloin kun ollaan ulkona tekemässä koirien kanssa jotain, eikä vaan ”ulkona hengaamassa”, niin ulkoilee koiratkin vapaana.
Pihan aitaaminen onkin oma prosessinsa, joka on tarkoitus toteuttaa sitten ehkä ensi kesänä. Nyt alkuun pärjätään näin. Mutta niitä lupaamiani kuvia:


Muutoksen tuulia

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi kerkesin, tai rehellisesti sain aikaiseksi, kirjoittamaan blogin puolelle. Koko kevät on ollut aikamoista hulinaa ja rumbaa. On ollut sen verran monta rautaa rehellisesti tulessa, ettei ehkä oikein ole edes tiennyt mistä aloittaa.

Keväällä päätimme ottaa askeleen lähemmäksi omia unelmiamme, ja pistimme Vantaan asuntomme myyntiin sekä samassa rytäkässä aloimme katsella uutta kotia. Suurimpana kriteerinämme oli oma piha, oli se sitten osa omakotitaloa, paritaloa tai rivitaloa olisi sivu seikka. Kunhan se olisi sellainen missä koirilla olisi tilaa olla. Sopivan asunnon löytäminenei kuitenkaan ollut ihan niin helppo projekti kun aluksi voisi luulla, meilläkin kuitenkin oli aika laaja alue, koko Uusimaa, mistä etsiä. Muutama ihan potentiaalinen vaihtoehto löytyikin, mutta voin onneksi sanoa, että tämä viimeinen vaihtoehto oli ehdottomasti paras.
Nykyinen majapaikkamme nimittäin sijaitsee Helsingissä, eli palasimme sinne mistä alkujaan lähdettiinkin. Kyseessä on vuonna 1969 valmituntut omakotitalo reilun kokoisella tontilla, missä riittää kyllä koirilla pihaa missä temmeltää. Ei voi kun olla tyytyväinen, sitä myös näyttävät koirat olevan, kun ulkona saa olla niin paljon enemmän kun ennen. Ja kyllä omistajienkin mieli täällä lepää 😀

Kuvia ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla, koska oma kamerani matkasi muuton yhteydessä siskolleni lainaan, joten uusia kuvia saadaan odotella siihen asti, että kamera siltä reissulta palautuu.

Eilen kuitenkin pitkästä aikaa otin hieman treenin tynkää iltalenkkien ohessa sekä Soman että Kivan kanssa. Somalla olisi kyllä ollut ihan kaikki muut mielessä kuin treenaaminen, mutta saatiin edes vähän aikaiseksi. Sivulle tuloa, maahan menoa, paikallaan oloa yms. . Soma olisi mieluiten hajujen perään kyllä lähtenyt, mutta suoriuduttiin kuitenkin. Maahan meno jouduttiin hieman ”takomaan”, kun Soma joka kerta lysähti toisen lonkkansa päälle. Useammalla toistolla saatiin kuitenkin siisti maahan meno, josta paikalle jäänti. Kävelin jonkun matkan päähän, ja sivulle tulo meni kyllä reippaasti. Paikallaan pysyminenkin meni hyvin. Jätin Soman kertaalleen istumaan ja odottamaan paikalleen, siitä Soma otti muutaman karkuaskeleen perääni, mutta komentamalla jäi odottamaan josta kutsuin vain luokse täällä-käskyllä.
Soman kanssahan on enemmän vain mielen virkistys touhuja kaikki mutta mukavahan sitä on tarjota mielen virkistystä. Vähän useammin kun alkaa tekemään, niin eiköhän ala myös paremmin taas sujumaan.

Kiva oli kuitenkin ihan super! Sille on tämä ”maalle” muutto tehnyt pelkästään hyvää. Kiva stressasi jonku verran selvästi kerrostalossa asumista ja siihen kuuluvia lukuisia ääniä, kun täällä on naapureihin kuitenkin hyvä hajurako, niin ylimääräsiä ääniä on huomattavasti vähemmän kuin ennen. Joskus ostin motivointipatukan, jolla ajattelin Kivan kanssa treenata, mutta aikaisemmin se ei ole siitä juurikaan innostunut, haistellut ehkä vähän. Eilen kuitenkin se innostui siitä ihan superpaljon, ja päästiin ihan kunnolla leikkimään sillä. Kivan kanssa otin muutaman maahan menon sekä istumisen, ja se toimi kuin raketti. Pääasiassa kuitenkin Kivan kanssa tuli treenattua luoksetuloa, sekä lelun tuomista takaisin, ja molemmat kyllä sujuivat hyvin. Kiva oli ihan täpinöissään tekemisestä ja pitkän aikaa vielä etsi lelua lopetuksen jälkeen.

Latz on myös nauttinut, vaikka sillä kesti kyllä hetki tottua muutokseen. Latz on ollut ihan sisäkissana, eikä ole ulos päässyt. Tosin, eipä se ole vielä kertaakaan edes ulos pyrkinytkään. Alueella kyllä kulkee muitakin kissoja vapaana, mutta itse mielelläni pitäisi Latziksen mieluiten vain sisäkissana, ainakin siihen asti että se saataisiin steriloitua.
Syksyn ohjelmaan kuuluisikin nyt sekä Latzin että Kivan sterilointi. Molempien kohdalla tosin odotellaan että seuraava kiima aika menisi ohi. Tosin Kivan kanssahan siinä on omat haasteensa, kun Kiva harrastaa niin sanottuja valejuoksuja. Ja nämä valejuoksut tulevat kun Somalla tai Latzilla on kiima, tai riittävästä stressistä, kuten huomasimme muuton aikana. Joten oikean sterilointi ajan löhtäminen sen kohdallaon oma haasteensa. Tarkoituksena olisi kuitenkin odottaa siihen, että kesän helteet ovat ohi, ettei haavat ainakaan liiasta lämmöstä tulehdu.

Mutta toivotaan että seuraava päivitys saataisiin kuvien kera 🙂

Uusia varusteita

Pääkaupunkiseudullekin satoi oikein olan takaa lunta kuluneen viikon aikana. Tiistaina oli oikein mukava kävellä julkisille kulkuvälineille aamusta kun missään ei vielä oltu aurattu. Joonas hoiti koirien ulkoilutuksen tuolloin ja kertoi joutuneensa suurimmaksi osaksi kantamaan Kivaa, koska pikku-heeleri oli uponnut melkein korviaan myöden paikoitellen lumeen. Eipä sillä, molemmat koirat ovat olleet kovin innoissaan tästä lumen tulosta, erityisesti Somassa on lapinkoirille tyypilliseen tapaan näin talven ja lumen tulos myötä tullut ihan erilainen into ja virkeys ulkoillessa.

Eipä sillä, vaikka ulkona Somasta löytyykin lisää virtaa, on se kotona sisällä alkanut enemmän hakeutumaan jonkun päälle nukkumaan, milloin sohvalle ja milloin sängylle. Tosin omiinkin jalkoihin tuntuu lattiat aika viileiltä (jos ei jopa ehkä hieman vetoisilta), joten villasukat on ollut parhaat kaverit. Joten ei varmaan ihmekään, että vanha rouva alkaa kaivata allensa jotain pehmikettä/suojaa nukkuessaan.
Tästä innostuneena katselin myös hieman kevythäkkejä. Nythän meillä on ollut Somalle vain kevytmetallihäkki, joka ainakin omaan makuuni on ollut turhan raskas myös näyttelyissä mukana kannettavaksi. Kivallehan aikanaan tilasin PetenKoiratarvike.comista kevythäkin, sellaisen hirvittävän pinkin (sellaisen Kivan tyttömäisen 😀 ), ja mukana silloin tuli sellainen villa-alusta siihen. Katselin nytkin niitä, ajattelin, että jos saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kevythäkin näyttelyyn ja villa-alustan kotiin. Tilasinkin sellaisen kivan neutraalin harmaan värisen, ja toimitus tuli nopeasti. Ikäväkseni huomasin kuitenkin että kyseinen häkki oli Somalle liian pieni. Siinä sitä sitten yritin palauttaa ja rakkaan postimme kanssa tuli ongelmia, joten päädyimme vain suosiolla ajamaan suoraan liikkeeseen (jonne vaihto-palautus myös onnistui). Yllätyin ihan positiivisesti ettei meiltä edes ajanut kauaa Porvooseen: eipä sillä, kyllä minä sen ennestään tiesinkin (onhan Porvoo tällä hetkellä itselli sellainen ns. haavekaupunki johon haluisin muuttaa), mutta aina sitä hämmästyy.
Omasta mielestäni PetenKoiratarvike.comin liiketilat olivat mukavan suuret ja valikoimaa kyllä löytyi! Ja saimme vaihdettua myös häkin kokoa suurempaan. Valitettavasti jäljellä ei näin alehinnoilla ollut enää omaa silmääni miellyttävää väriä, joten pinkistä ja mintun värisestä päädyttiin sitten vuorostaan minttuun. Jos väri ei miellytä, niin ainakin voin lohduttautua että nyt on Somalla sopivan kokoinen häkki.

DSC_2796

Samalla silmiini osui toppamantelit, jollaisen uuden Kiva tarvitsisi. Heelerpiireissä oli kovasti suositeltu Pompan-merkkistä, siinä olisi riittävän pitkä selkäosa myös heelerille. Löysinkin sopivan kokoisen (ja pinkin), mutta sitten silmiini osui vielä tarjouksessa oleva toppamanteli, joista etsin sopivan kokoisen (30cm), ja verratessani sitä Pompan malliin, niin selkäosuus oli samanpituinen, joten päädyttiin sitten tähän tarjousmanteliin, joka oli väriltään enemmän omaa silmääni miellyttävä (ruskea).

DSC_2793

Käsittääkseni samanlaisia saa myös XXL-tavarataloista, joissa olen myös näitä katsellut ja pohtinut ovatkohan hyviä. Iltalenkin jälkeen Joonas ainakin oli kovin vakuuttunut puvun olevan hyvä: kuulemma loistavaa oli sen pituus ja istuvuus Kivalle sekä sisäpuolellakin oleva liukaspinta, koska se ei kerää luntasisäänsä niinkuin toinen pukumme, jossa on fleece-vuori. Taisi siis olla ihan hyvä ostos?
Kiva sai myös lelun (näkyy ekassa pukukuvassa), joka tosin on jo teurastettu. Mukaan tarttui myös tarjouksessa olleita dentastixeja.

Mutta varmasti jatkossakin vierailemme ihan Peten liikkeessäkin, sen verran tyytyväisiä olimme valikoimaan ja saamamme palveluun.

Pläjäys

Siitä on taas päässyt tovi vierähtämään kun viimeksi sain aikaiseksi kirjoittaa meidän kuulumisia tänne. Ei sillä, etteikö niitä kuulumisia olisi nyt sitten kerrankin oikeasti ollutkin.
Itsehän suoritin ajokortinkin (vihdoin ja viimein) helpottamaan meidän arkea. Minulla oli suuret suunnitelmat saada kortti käteen ennen lappalaiskoirien erkkaria, mutta myöhästyin tavoitteestani yhteensä kolme päivää, kun kortin sain 7.10.2015.

Soman kanssa tosiaan pyörähdimme 4.10. lappalaiskoirien erkkarissa Lahdessa. Päivä oli pilvinen, eikä kyllä erityisen lämminkään, aika viileää oli. Soma osallistui veteraani narttuihin. Olin netistä lueskellut tuomaristamme, Harri Lehkosesta, vähän etukäteen. Netistä sain käsityksen ettei kyseinen tuomari välittänyt hirveästi kehässä haukkujista. Ja Somahan on vähän sellainen kehässä haukahtelija. No, äkkiä vaan uutta tiiviimpää esittämistapaa kehiin ja johan meillä oli vähemmän kehässä haukkuva Soma. Toki ei silläkään ihmeisiin päästy, mutta mukavan arvostelun Soma kuitenkin sai, EH:sta huolimatta.
”Reippaasti esiintyvä veteraani narttu. Hyvämuotoinen pää. Aavistuksen matala mittasuhteiltaan. Hyvät kulmaukset. Oikea asentoinen häntä. Liikkuu takaa hieman ahtaasti ja etuliikkeet saisivat olla yhdensuuntaiset. Hyvä turkki.”
Itse pidin kyseisestä tuomarista kovin, oli kohtelias ja suhteellisen reippaasti tuomaroi. Veisin siis mielelläni koirani uudestaankin hänelle, vaikka vähän haukkuvankin. Soman oli tarkoitus osallistua myös Jäkäläkummun kasvattaja luokkaan, mutta koska olimme liikkeellä koko perheen voimin (tuon minun ajokortin puuttumisen johdosta), ja perheen pieninkin alkoi vähän jo väsähtämään (ja kyllästymään) niin päätimme jättää sen kehän väliin ja suunnata jo kotiin päin. Ehkäpä ensikerralla sitten.

Somalla oli myös korvatulehdus marraskuun loppupuolella. Se alkoi aika äkisti, mutta kun saatiin oikeanlaiset dropsit Tammiston Univetistä niin sai sekin sitten kyytiä. Saamamme palvelu oli myös ihan huippua, joten sinne suunnataan sitten lähiaikoina uudestaankin kun vuorossa olisi Kivan rokotuksia.

Joulukuuhan merkitsi meille kahtia synttäreitä, kun Kiva täytti 7. päivä 4 vuotta ja Soma 18. päivä jo kunnioitettavat 9 vuotta.


Epäonnistunut joulukorttikuva otos Kivasta


Soman synttärikuva

Joulukuussa meillä myös tehtiin perinteisiä jouluvalmisteluja, tänä vuonna vielä vähän suuremmalla innolla, koska vietimme joulun ihan vaan kotona nyt muutaman vuoden tauon jälkeen.

DSC_2753

DSC_2756
Piparien leivontaa, tämän vuoden hittimuotteina Pyryn kohdalla oli kissa-muotit ja äidin lapinkoira-muotti

DSC_2771
Kuusikin laitettiin, tosin tekosellainen, ja uskokaa tai älkää, meillä kissa antaa sen myös olla ihan rauhassa!

Viime vuodesta ei oikeastaan edes kannata tehdä sellaista kootia ”mitä saimme aikaan, ja tavoitteita ensi vuodelle”, koska viime vuonna ei mitään ihmeellisyyksiä saatu aikaan. Tai saatiin, mutta ei niinkään koira rintamalla. Tuo miehen tapaturma vuosi sitten sotki kovin meidän suunnitelmiamme kaiken suhteen.
Itselläni on nyt alkanut (toivottavasti) viimeinen puolivuotinen koulun penkillä. Tämän jälkeen minun pitäisi olla valmistunut lähihoitaja, tarkemmin lastenhoitaja. Ja suunnata työmarkkinoille, jonka jälkeen toivottavasti pikku hiljaa voisimme ryhtyä suunnittelemaan muuttoa maaseudun rauhaan.
Soman kanssa varmastikkin suunnataan muutamiin näyttelyihin, nyt varsinkin kun itsekin olen kortillinen niin kaikki on aina asteen verran helpompaa. Sitä en vielä tarkemmin osaa sanoa, että minne, mutta suunnitelmia tokin on vähän jo ollut.
Kivan kanssa vain näillä näkymin ollaan. Se on kivasti saanut nyt vähän massaa, kun sekin siirrettiin syömään Purenaturalia, tosin energia versiota. Rokotuksilla varmasti tulee myös sitten enemmän puheltua eläinlääkärinkin kanssa sitten siitä sterilisaation mahdollisuudesta ja mahdollisista vaikutuksista Kivaan. Sekin kun vähän jäi tuon miehen tapaturman johdosta hoitamatta, vaikka tarkoituksena olikin. Tosin Kivalla on ainakin omasta mielestäni vähän jo helpottanut ne hourailut muiden juoksuista, ettei se samalla tavalla ole edes ollut ns. akuutti juttu.

Mutta tuleva vuosi näyttää mitä saadaan aikaiseksi. Hyvää uutta vuotta ja menestystä toivotamme myös me Matkatien väki.

Kesä 2015

Ei sillä että kesä olisi vielä ohi, ainakaan vuoden ajallisesti. Onhan lämpimät säätkin vasta saapuneet Suomen kamaralle, mutta itse ainakin aloitin tiistaina taas koulunpenkin kuluttamisen seuraavaksi (toivottavaati viimeiseksi) vuodeksi.

Blogi on elänyt hiljaiseloa hyvän aikaa. No mitä meille sitten nykyisin kuuluu? Ihan hyvää. Jotkut asiat eivät ole juurikaan muuttunut viimeisen kirjoituksen myötä, kuten koulussa käyntini tai mieheni sairasloman tilanne.
Koirien kanssa ollaan elelty aika perus arkea tässä kesällä, etenkin kun oma kesäni kului kesätöiden parissa oman alan hommissa kotihoidossa. Ikävästi kuitenkin vähän ennen työrupeaman loppumista vasemman jalkani kantapään jänne tulehtui, joka siis oireilee edelleen jonkun verran, erityisesti iltaisin jos päivän aikana on joutunut sitä rasittamaan enempi. Mutta eipä anneta vastoinkäymisten lannistaa!

Kesällä pyörähdettiin kuitenkin Soman kanssa tekemässä hyväntekeväisyyttä, kun osallistuimme Espoossa järjestettyyn hyväntekeväisyys match showhun, jonka tuotto meni uuden lastensairaalan hyväksi. Soma osallistui myös ensimmäisen kerran veteraaneihin, sekä ensimmäisen kerran pitkän tauon (olisikohan Soma käynyt kehässä viimeksi 2009 vai 2010?). Soma käyttäytyi hyvin somamaiseen tapaan, innoissan oli, vähän haukkuikin, mutta kuitenkin hienosti! Tuloskin oli sitten punaisten veteraanien kolmas! Tämä kuitenkin lämmitti mieltä, koska paikalle mentiin oikeastaan katsomaan mitä Soma vielä muistaa näyttelypuuhista, että josko sen uskaltaisi ilmoittaa ihan virallisiinkin veteraani kehiin. Tästä rohkaistuneena Soma onkin nyt syksyn aikana ilmoitettuna kolmeen näyttelyyn: Sastamalaan nyt lauantaina (15.8.), Porvooseen syyskuussa sekä vielä Lappalaiskoirat ry:n erikoisnäyttelyyn Lahteen. Näyttelyjutuista innostuneena mietin jopa joulukuisia voittajanäyttelyitäkin, mutta niiden osalta päädyin siihen, että katsotaan nyt mitä tuomarit Somasta sanovat näissä muutamassa näyttelyssä ennen niitä.


Soma match showssa

Ja totta kai näin sopivasti, Somahan oli kivanoloisessa karvassa ilmoittautumisten aikaan, mutta eiköhän kaikki karva ole mukavasti rapissut tässä kesän mittaan pois. Mutta koska Sastamala on myös hyvä reissu tavata sukulaisiani (äitini puolen suku kun on sieltä suunnalta kotoisin), niin sinne mennään nyt kuitenkin katsomaan mitä Marja Talvitie Somasta oikeastaan sanookaan.
Soma kävi loppu keväästä myös hammashuollossa, eli hammaskiven poistossa. Monista eläinlääkäreistä valikoitui Kivan kasvattajan suosittelema eläinlääkäri Lohjalta. Pets Awardia voin suositella jokaiselle lämpimästi. Ainakin me olimme tyytyväisiä saamaamme palveluun ja hoitoon siellä. Mutta nyt kelpaa Soman hymyillä 🙂 .

Kivan kanssa ollaan vain oltu, vähän hömppäilty. Pitkään olen pohtinut ja päässäni pyöritellyt sitä jotain, mitä voisin Kivan kanssa ryhtyä touhuamaan, ei välttämättä missään kisamielessä mutta mielen virkistykseksi. Kivan luonnehan tuottaa vähän omia rajoitteita harrastusten valintaan, koska Kiva on hieman arempi, ja saattaa mennä lukkoon vieraan ihmisen kosketuksesta, jonka takia kaikki tuollaiset koskettelua sisältävät lajit on ehdoton nou-nou. Uusiin tokosääntöihin en ole vielä kerennyt kauheasti tutustumaan ajan kanssa, mutta mietin rally-tokoa. Kivallahan on kivasti perusjuttuja jo hallussa, joten niitä on helppo lähteä ”jalostamaan” sitten pidemmälle. Olen kuitenkin opettanut Kivaakin tulemaan sivulle suoraan edestä, mutta nyt innostuneena olemme aloittaneet opettelemaan takaa sivulle tuloa. Kiva on hyvin erilainen opetettava kuin Soma: siinä missä Soman kanssa saa kerrata ja kerrata ennen kuin se uppoaa paksuun kalloon, niin Kiva hiffaa yleensä jutun juonen nopeasti, jo ihan muutamalla toistolla. Niin nytkin. Kivassahan siis on paljon potenttiaali erilaiseen touhuamiseen, jos tuota luonne arkuutta ei nyt oteta lukuun. Me siis nyt treenaillaan sitä. Ja ainakin lupaavasti on alkanut.
Kiva aloittelee nyt juoksujansa, jotka toivottavasti jäävät sen viimeisiksi. Tarkoituksena olisi syksyn aikana steriloida Kiva. Ja miksikö? Kiva elää paljon hormooniensa vallassa, Kiva siis käyttäytyy kuin sillä itsellään olisi juoksut jos Somalla tai Kisulla on kiima. Ja pääsääntöisesti Kivalle tulee sekä omien juoksujensa että näiden ”valejuoksujen” jälkeen aina valeraskaus. Tällä steriloinnilla pyritään tekemään sekä meidän että ennenkaikkea Kivan elämästä vähän helpompaa. Ainakin toivottavasti. Ja ehkä Kiva saa muutaman kilon lisää!

Kesän aikana menimme myös Joonaksen kanssa naimisiin, jonka myötä sukunimeni vaihtui Lehtovirraksi. Häiden jälkeen vietimme yhden yön mökkeilemässä Siuntiossa, ja voi miten koirat nautti! Ne saivat mennä ja touhuta vapaasti. Soma jopa väsyi loppujen lopuksi niin paljon ettei se enää jaksanut itse hypätä autoon. Valitettavasti tuolla reissulla kamera ei ollut mukana, koska sillä olisi saanut paljon hyvin kuvia koirista siellä.


Korkeasaaressakin tuli pyörähdettyä, lisää kuvia löytyy kuvagalleriasta

Hiljaiseloa

Hiljaista on pidellyt. Syksy toi mukanaan muutoksia, kuten esimerkiksi sen että aloitin taas koulunpenkin kuluttamisen. Tähän mennessä on mennyt lupaavasti, ja näyttääkin siltä, että tulevaisuudessa valmistun lähihoitajaksi (viimein..). Myös koirien kanssa ollaan elelty ihan vain perusarkea.
Koirien kanssa tutustuin pikku hiljaa juoksemiseen, ja yllätyksekseni huomasinkin nauttivani siitä. Mietinkin kovasti koirajuoksun aloittamista Kivan kanssa, ja mietin edelleen, mutta se on edelleen vasta harkinnan alla. Siinä voisi olla meille se oma juttu sitten.

Kiva on myös siirtynyt virallisesti minun omistukseeni, ja nyt odotellaan juoksuja tulevaksi (pikku hiljaa ne sieltä ovat tulossa), jonka jälkeen suunnitellaan tarkemmin sopivaa ajankohtaa Kivan steriloinnille.
Soma pääsikin käymään jo eläinlääkärissä, vatsapöpön johdosta. Onneksi kyseessä oli vain vatsapöpö eikä mitään vakavampaa. Pelkillä pahoinvoinnin estolääkkeillä selvittiin. Somahan tosiaan täytti joulukuussa 8 vuotta ja Kiva sen sijaan 3 vuotta. Somalla on nykyisin myös aivan valkoiset viiksikarvat 😀 .

Hiljaiselo tulee vielä jatkumaan tovin, kun mieheni joutuin työtapaturmaan joulukuun alussa, jonka takia aikaa blogin kirjoittamiselle ei samalla tavalla ole. Ja koulukin vie oman aikansa.

Kiva näyttelyssä ja hellettä

Huh hellettä. Omaan makuun sitä on jo ollut ihan liikaakin. En erityisemmin muutenkaan pidä helteistä, ja tälläinen pitempi jaksoinen helle on minusta jo liikaa, eikä loppua näy. Koiristakin näkee, että liika on liikaa, erityisesti Somasta. Mietinkin, onko sillä kohta enää ollenkaan karvaa. Suunnittelin ilmoittavani sen Porvoon KR:n, mutta jos se nyt pudottaa kaikkensa, niin kannattaako?

Eipä sillä, viime lauantaina (26.7.) pyörähdettiin Porvoon ryhmänäyttelyssä, joka pidettiin Kokonniemen laskettelukeskuksessa. Ja huh sitä lämpöä. Mentiin hyvissä ajoin (koska ajattelin että niillä helteillä jokunen koira on voinut jäädä pois, mutta ei, kaikki oli paikalla), joka oli virhe. Kehä oli reilun tunnin aikataulusta myöhässä, ja siinä helteessä väsähti jo ihmiset kuin koiratkin. Eikä sillä, vähän pahamaku jäi muutenkin, koska ainakin henkilökohtaisesti tuntui siltä, että tuomari arvosteli hyvinkin tarkkaan kaikki rodut, mutta heelerit, jotka olivat viimeisenä, juostenkustiin.. Toki, tämä on vain minun mielipiteeni.
Noh, eipä sillä, ei me tuloksillakaan loistettu, mutta sitä nyt ei kukaan olettanutkaan. Kiva sai H:n, kuten kehässä pyörähtänyt velipoika. Mutta mammakoira se sitten korjasi potin ollen siis ainoona ERIn ja SAn saaneena ROP. Onnittelut vielä kasvattaja-Kristalle ja Mikolle tuloksesta 🙂 .
Kivan arvostelu oli seuraavanlainen:
”2,5-vuotias, pitkä runko. Voimakaskalloinen nartun pää. Kookkaat, pyöreät silmät. Leikkaava purenta. Köyristää voimakkaasti ylälinjaa. Lyhyt olkavarsi. Puutteellinen eturinta. Voisi olla paremmin kulmautunut takaa. Lyhyt sääri. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvässä lihaskunnossa. Kääntää turhan paljon ranteita ulospäin. Liikkuu hieman leveästi edestä, sopivalla askelpituudella. Köyristää selkää myös liikkeessä. Tarvitsee harjoitusta.” Tuomarina toimi Nina Janger.

Ainakin nyt taas hetkeksi on Kivan näyttelyt näytelty, katsotaan mennäänkö vielä tulevaisuudessa kehään.

Somalla alkoi näiden helteiden johdosta olla maha hieman kuralla, joten apteekista haettiin Tehobaktia, joka onkin nyt mukavasti auttanut. Sekä ostettiin myös Nutrisalia veden joukkoon auttamaan pitämään nestetasapainoa yllä. Toivottavasti säät vähän viilenisi pikku hiljaa!


Kissa taitaa näillä säillä olla kaikista kuvauksellisin meidän elukoista

Mainittakoon vielä myös se, että Kiva on pikku hiljaa alkanut oppimaan sivulle tulon käskystä. Pääsääntöisesti se vaatii enää hyvin pientä käsiapua. 🙂