Ruska fysioterapiassa

Alku vuoden tapaturman jäljiltä Ruska oli omaan silmääni jäykän oloinen takaa, joka näkyi mm. takaliikkeiden ahtautena sekä sillä, että Ruska usein venytteli itseään kotona. Yllätyskö sinänsä, kun Ruska oli pitkään ns. toimettomana, eli ei liikkunut hirveästi ja alkuun se myös ontui pitkähkön tovin, kun kipuilun syy oli hieman mysteeri. Ja sen jälkeenkin, kunnes selvästi alkoi luu parantumaan.
Mutta kuitenkin, päätin sitten, että Ruskan olisi hyvä päästä käymään hierojalla. Kyselin facebookin puolella pk-seutulaisilta lappalaisihmisiltä suosituksia hyvistä hierojista. Sainkin usean hyvän oloisen suotiuksen, mutta meille valikoitui tällä kertaa Eläinfysio Solmu eli Sofia Palmu. Päädyin tähän, koska uskoin, että tässä kohtaa fysioterapeutti ymmärtäisi tämän koko vyyhdin meidän kannalta parhaiten ja näkisi ehkä jos muitakin ongelmia on tapaturman jälkeen. Ja en kyllä pettynyt! Suosittelen kyllä kaikille häntä.

Hieronta ajan sijaan varasin Ruskalle ihan fysioterapia ajan, ja lähetin esitiedot sähköpostilla, niin oli fyssarikin heti kartalla tilanteesta kun saavuimme paikalle. Ruska käytiin läpi, katseltiin liikkeet ja tunnusteltiin lihaksia. Ja jumiahan siellä oli. Lanneselän alueella (joka muuten on kuulemma lappalaisilla aika tyypillinen paikka jumiutumiselle), takapää oli kokonaisuutena kireä sekä vasen etujalan lavan alueelta oli jumiutumista (joka on normaalia, kun koira ontuu takajalkaa, että ristiin vastakkainen etujalan lihaksen jumiutuvat). Niitä jumeja siinä hieromalla auottiin ja Ruska malttoi hienosti kyllä olla.
Liikkeet olivat kierteiset, niin kuin ne nyt on ollut. Ja seisoessa oikea takajalka sojotti sivulle, niin kuin se on nyt tehnyt. Saimme hyvät jumppa ohjeet, joilla takapään lihaksia treenata ja opettaa Ruskalle taas oikea asento takatassuille.


Tästä kuvasta näkee jokseenkin, kuinka Ruskan takajalka asettuu sen seistessä.

Jumppaohjeina on nyt, että kävellään esteiden yli. Este on matala, Ruskan kintereen korkeudella, ja tosiaan tarkoituksena on kävellä rauhallisesti yksi tassu kerrallaan sen yli. Ruskan kanssa hankalampaa kuin miltä kuulostaa, koska useinkaan rauhallisuus ja Ruska eivät mahdu samaan lauseeseen.
Sen lisäksi harjoitteena on, että Ruska kiipeää etutassuilla korokkeen (sellaisen lasten vessakorokkeen) päälle, ja siitä pikku hiljaa lasketaan takapäätä, tarkoituksena loppujen lopuksi että Ruska istuisi sellaisessa orava-asennossa.
Ja viimeisenä harjoitteena on korokkeelle kiipeäminen ja siinä ympäri meno. Tämähän me jo osataan, kun ollaan näin Tiina-kouluttajan opastuksella treenailtu takapään käyttöä!
Näillä ohjeilla mennään ja kuukauden päästä kontrollikäynti ja katsellaan kuinka on tilanne edistynyt 🙂 .

Ja kissamaisempiin kuulumisiin! Meidän Plätzis kävi steriloinnissa viime perjantaina. Näin ”maalle” muutettua sen kiima-ajat näin kevät-kesä eli valoisaan aikaan, alkoivat menemään niin hankaliksi, että tämä koettiin nyt ehdottomasti parhaaksi ratkaisuksi. Kisu kävi Itäkeskuksen Evidensiassa, jossa saatiin loistavaa palvelua. Kun ilmoitin sen netissä, niin siihen piti ilmoittaa kissan kutsumanimi. Tätä mietin, kun eihän se oikein nimeensä, Latz tai Plätz reagoi. Mihin se reagoi? No siihen, kun sitä kutsutaan Kissaksi. Ilmoitin siis kissan nimeltä Kissa sterilointiin.
Kissa on nyt hyvin toipunut jo steriloinnista, eilen uskaltauduimme ottamaan kaulurin siltä jo pois (se oli sen kanssa kyllä niin reppana), eikä se ole suurempaa mielenkiintoa kyllä leikkaushaavaansa osoittanut.

Syksy

Meillä on ollut onnea kun syksy on ollut tähän mennessä niin lämmin ja kuiva. Erityisesti kuiva. Olemme saaneet nauttia uuden asunnon ihanasta pihasta kunnolla, kun ei ole vettä tullut. Tokihan vesisade ei ole este ulkoiluun, mutta huomattavasti mukavampaa se on ilman vesisadetta.

Viime postauksessa jo ilmenikin, että laumamme kasvoi syyskuun puolessa välissä yhdellä, hartaasti haaveillulla ja odotetutta karvaisella, Ruskalla. Ruska on tosiaan viralliselta nimeltään Rintantintan Bunahilkka ja on yhdistelmästä Fihtolas Agentti x Heikunkeikun Säihkyvä Safiiri. Ruskan kanssa olisi haaveissa alkaa harrastamaan, mitä sitten, niin tulevaisuus näyttää. Toiveissa olisi ainakin toko (rally-toko?), sekä mahdollisuuksien mukaan voisi kokeilla myös agilityn pyörteitä sekä jäljen haasteita. Nenäänsä Ruska on kova käyttämään, joten jälkipuolen jutuihin ainakin nenän käyttö olisi valmiiksi hallussa.
Ruska on energinen ja oppivainen. Ruska täyttää tänään 13 viikkoa, ja tähän mennessä se on oppinut menemään käskystä istumaan ja seisomaan, sekä pienellä käsiavulla menemään maahan sekä tulemaan sivulle. Seuraamista olemme ottaneet nyt vasta ihan yhden-kahden askeleen verran, ja ainakin alkun vaikuttaa lupaavalta. Ruska nappaa aika nopeasti asioita. Tällaisen arkiluoksetulon kuin ”täällä”, jossa siis meillä koirat tulee luokse/lähelle, Ruska nappasi heti seuraavana päivänä siitä, kun meille tuli. Toki siinä auttoi kovasti Ruskan kasvattajan Riinan tekemä pohjatyö hänen luonaan, joten minulle jäi tässä kohtaa vaan sanan liittäminen toimintaan. Toki Ruska on viime aikoina osoittanut myös lapinkoirille tyypillisempää toimintaa, eli paljon toistettuihin asioihin kyllästymistä. Ikävä kyllä, tämä on nyt sitten kohdistunut tuohon luoksetuloon. Pikainen ruoan tai unien jälkeen tapahtuva pissatus saattaa nopeasti venyä pitkäksikin, kun Ruskasta on niin paljon kivempaa juosta ulkona kuin tulla luokse. Tähän olen nyt ottanut lääkkeeksi sen, että kun Ruska ei luokse tule käskystä, kutsun sitä nimellä eli kiinnitän sen huomion itseeni ja lähden juoksemaan itse karkuun. Tällöin minusta tulee se saalis, jota jahdata (eikä Ruskasta), ja kun Ruska alkaa juoksemaan kohti, niin toistan käskyn ”täällä”. Tämä on nyt toiminut, ja luoksetuloihin on nyt saatu vielä vähän lisä vauhtia näin.

Kaikkien kolmen saaminen on aika työn ja tuskan takana. Yritin ottaa sellaista hienoa kuvaa, jossa kaikki kolme istuisivat lähekkäin. Noh, kuten arvata saattaa, ilman apukäsiä ja hihnoja ei sellaisesta tule yhtään mitään. Joten luovutin. Yllä oleva kuva on parhaimpia ”kaikki kolme yhdessä”-kuvia tähän mennessä. Molemmat isommat koirat ottivat Ruskan hyvin vastaan, yllättävän vähillä murinoilla ja hampaiden näyttelyillä päästiin. Ruska ja Kiva on aika erottamattomia, ne jaksavat kyllä painia aamusta iltaan. Varmasti ilman Kivaa olisimme Ruskan kanssa paljon enemmän helisemässä, koska Kiva purkaa huomattavan määrän Ruskan energiaa päivän aikana. Ruskan tulon jälkeen on omiin silmiin jotenkin avautunut se, että Soma alkaa olla jo vanha, täyttäähän se joulukuussa jo 10 vuotta. Ei se samalla tavalla enää jaksa. Ulkonakin se hetken rallattaa menemään, kunnes mieluiten asettuu johonkin hyvään kohtaan seuraamaan tilannetta.
Kivallekin muutto maalle ja pennunkin tulo on tehnyt hyvää. Se on rauhoittunut paljon, sekä saanut itsevarmuutta, kun ei tarvitse stressata enää niin paljon. Kivalle on siis nyt aivan oikea asuinympäristö. Kiva on jopa alkanut keräämään massaa. Ei kauaakaan kun huomasin Kivan pulskistuneen; Kiva siis näytti jo koiralta, kun aikaisemmin se on näyttänyt pääasiassa siltä ettei se ruokaa saa, vaikka päivittäin sitä onkin saanut. Minun piti ihan kokeilla kylkiä Kivalta, ettei se vain ole lihava, niin paljon on oma silmä tottunut Kivan kohdalla siihen langanlaihaan olomuotoon. Mutta Kiva oli ihan sopivan kokoinen, jopa ihan täydellisen kokoinen.
Kissalla on mennyt aika kauan sulattaa uusi koirakveri. Mutta nyt taas kiiman myötä se tuntuu olevan vähän enemmän sinut Ruskankin kanssa. Tosin en usko että niistä koskaan mitään ylimpiä ystäviä tulee, toimeen tulevat kuitenkin.

Ruskalla kävi muutama viikko sitten koirakaveri vähän painimassa. Saksanpaimenkoira Minttuhan on Ruskaa vain muutaman viikon vanhempi, joten tällainen pentutreffi oli kyllä hyvä molemmille. Aluksi Ruskaa vähän ihmetetty tuollainen iso honkkeli tapaus, mutta pian ne olivta jo painin vallassa. Huvittavaa vain oli se, että kerrankin kun lääniä missä saisi mennä ja painia oli, päätyivät pennut painimaan koko ajan ihmisten jaloissa. Minttu tuli edelleen hyvin toimeen myös isompien tyttöjen kanssa, vaikka Soma kimeine äänineen olikin siitä vähän pelottava tapaus.
Oli muuten mielenkiintoista nähdä kahden erirotuisen pennun ero. Siinä missä Ruska on tukevahko rakenteinen ja tuntuu hallitsevan kroppaansa suhteellisen hyvin, niin Minttu näytti honkkelilta ja siltä ettei se ihan vielä oikein hallinnut kroppaansa samoissa määrin, vaikka vanhempi olikin.

Ensi viikolla Ruskalla alkaa pentukurssi. Tämä kurssi on Ruskan ihanan kasvattajan Riinan järkkäämä B-pennuille, ja mukaan on ilmoittautunut kaikki lähellä asuvaa 4 pentua, Ruska mukaan lukien. Ihanaa päästä vähän näkemään minkäslaisia tapauksia nämä sisarukset nykyisellään ovat, kuinka paljon näkyy samaa ja missä eroavaisuuksia!

Muutoksen tuulia

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi kerkesin, tai rehellisesti sain aikaiseksi, kirjoittamaan blogin puolelle. Koko kevät on ollut aikamoista hulinaa ja rumbaa. On ollut sen verran monta rautaa rehellisesti tulessa, ettei ehkä oikein ole edes tiennyt mistä aloittaa.

Keväällä päätimme ottaa askeleen lähemmäksi omia unelmiamme, ja pistimme Vantaan asuntomme myyntiin sekä samassa rytäkässä aloimme katsella uutta kotia. Suurimpana kriteerinämme oli oma piha, oli se sitten osa omakotitaloa, paritaloa tai rivitaloa olisi sivu seikka. Kunhan se olisi sellainen missä koirilla olisi tilaa olla. Sopivan asunnon löytäminenei kuitenkaan ollut ihan niin helppo projekti kun aluksi voisi luulla, meilläkin kuitenkin oli aika laaja alue, koko Uusimaa, mistä etsiä. Muutama ihan potentiaalinen vaihtoehto löytyikin, mutta voin onneksi sanoa, että tämä viimeinen vaihtoehto oli ehdottomasti paras.
Nykyinen majapaikkamme nimittäin sijaitsee Helsingissä, eli palasimme sinne mistä alkujaan lähdettiinkin. Kyseessä on vuonna 1969 valmituntut omakotitalo reilun kokoisella tontilla, missä riittää kyllä koirilla pihaa missä temmeltää. Ei voi kun olla tyytyväinen, sitä myös näyttävät koirat olevan, kun ulkona saa olla niin paljon enemmän kun ennen. Ja kyllä omistajienkin mieli täällä lepää 😀

Kuvia ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla, koska oma kamerani matkasi muuton yhteydessä siskolleni lainaan, joten uusia kuvia saadaan odotella siihen asti, että kamera siltä reissulta palautuu.

Eilen kuitenkin pitkästä aikaa otin hieman treenin tynkää iltalenkkien ohessa sekä Soman että Kivan kanssa. Somalla olisi kyllä ollut ihan kaikki muut mielessä kuin treenaaminen, mutta saatiin edes vähän aikaiseksi. Sivulle tuloa, maahan menoa, paikallaan oloa yms. . Soma olisi mieluiten hajujen perään kyllä lähtenyt, mutta suoriuduttiin kuitenkin. Maahan meno jouduttiin hieman ”takomaan”, kun Soma joka kerta lysähti toisen lonkkansa päälle. Useammalla toistolla saatiin kuitenkin siisti maahan meno, josta paikalle jäänti. Kävelin jonkun matkan päähän, ja sivulle tulo meni kyllä reippaasti. Paikallaan pysyminenkin meni hyvin. Jätin Soman kertaalleen istumaan ja odottamaan paikalleen, siitä Soma otti muutaman karkuaskeleen perääni, mutta komentamalla jäi odottamaan josta kutsuin vain luokse täällä-käskyllä.
Soman kanssahan on enemmän vain mielen virkistys touhuja kaikki mutta mukavahan sitä on tarjota mielen virkistystä. Vähän useammin kun alkaa tekemään, niin eiköhän ala myös paremmin taas sujumaan.

Kiva oli kuitenkin ihan super! Sille on tämä ”maalle” muutto tehnyt pelkästään hyvää. Kiva stressasi jonku verran selvästi kerrostalossa asumista ja siihen kuuluvia lukuisia ääniä, kun täällä on naapureihin kuitenkin hyvä hajurako, niin ylimääräsiä ääniä on huomattavasti vähemmän kuin ennen. Joskus ostin motivointipatukan, jolla ajattelin Kivan kanssa treenata, mutta aikaisemmin se ei ole siitä juurikaan innostunut, haistellut ehkä vähän. Eilen kuitenkin se innostui siitä ihan superpaljon, ja päästiin ihan kunnolla leikkimään sillä. Kivan kanssa otin muutaman maahan menon sekä istumisen, ja se toimi kuin raketti. Pääasiassa kuitenkin Kivan kanssa tuli treenattua luoksetuloa, sekä lelun tuomista takaisin, ja molemmat kyllä sujuivat hyvin. Kiva oli ihan täpinöissään tekemisestä ja pitkän aikaa vielä etsi lelua lopetuksen jälkeen.

Latz on myös nauttinut, vaikka sillä kesti kyllä hetki tottua muutokseen. Latz on ollut ihan sisäkissana, eikä ole ulos päässyt. Tosin, eipä se ole vielä kertaakaan edes ulos pyrkinytkään. Alueella kyllä kulkee muitakin kissoja vapaana, mutta itse mielelläni pitäisi Latziksen mieluiten vain sisäkissana, ainakin siihen asti että se saataisiin steriloitua.
Syksyn ohjelmaan kuuluisikin nyt sekä Latzin että Kivan sterilointi. Molempien kohdalla tosin odotellaan että seuraava kiima aika menisi ohi. Tosin Kivan kanssahan siinä on omat haasteensa, kun Kiva harrastaa niin sanottuja valejuoksuja. Ja nämä valejuoksut tulevat kun Somalla tai Latzilla on kiima, tai riittävästä stressistä, kuten huomasimme muuton aikana. Joten oikean sterilointi ajan löhtäminen sen kohdallaon oma haasteensa. Tarkoituksena olisi kuitenkin odottaa siihen, että kesän helteet ovat ohi, ettei haavat ainakaan liiasta lämmöstä tulehdu.

Mutta toivotaan että seuraava päivitys saataisiin kuvien kera 🙂

Kiva näyttelyssä ja hellettä

Huh hellettä. Omaan makuun sitä on jo ollut ihan liikaakin. En erityisemmin muutenkaan pidä helteistä, ja tälläinen pitempi jaksoinen helle on minusta jo liikaa, eikä loppua näy. Koiristakin näkee, että liika on liikaa, erityisesti Somasta. Mietinkin, onko sillä kohta enää ollenkaan karvaa. Suunnittelin ilmoittavani sen Porvoon KR:n, mutta jos se nyt pudottaa kaikkensa, niin kannattaako?

Eipä sillä, viime lauantaina (26.7.) pyörähdettiin Porvoon ryhmänäyttelyssä, joka pidettiin Kokonniemen laskettelukeskuksessa. Ja huh sitä lämpöä. Mentiin hyvissä ajoin (koska ajattelin että niillä helteillä jokunen koira on voinut jäädä pois, mutta ei, kaikki oli paikalla), joka oli virhe. Kehä oli reilun tunnin aikataulusta myöhässä, ja siinä helteessä väsähti jo ihmiset kuin koiratkin. Eikä sillä, vähän pahamaku jäi muutenkin, koska ainakin henkilökohtaisesti tuntui siltä, että tuomari arvosteli hyvinkin tarkkaan kaikki rodut, mutta heelerit, jotka olivat viimeisenä, juostenkustiin.. Toki, tämä on vain minun mielipiteeni.
Noh, eipä sillä, ei me tuloksillakaan loistettu, mutta sitä nyt ei kukaan olettanutkaan. Kiva sai H:n, kuten kehässä pyörähtänyt velipoika. Mutta mammakoira se sitten korjasi potin ollen siis ainoona ERIn ja SAn saaneena ROP. Onnittelut vielä kasvattaja-Kristalle ja Mikolle tuloksesta 🙂 .
Kivan arvostelu oli seuraavanlainen:
”2,5-vuotias, pitkä runko. Voimakaskalloinen nartun pää. Kookkaat, pyöreät silmät. Leikkaava purenta. Köyristää voimakkaasti ylälinjaa. Lyhyt olkavarsi. Puutteellinen eturinta. Voisi olla paremmin kulmautunut takaa. Lyhyt sääri. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvässä lihaskunnossa. Kääntää turhan paljon ranteita ulospäin. Liikkuu hieman leveästi edestä, sopivalla askelpituudella. Köyristää selkää myös liikkeessä. Tarvitsee harjoitusta.” Tuomarina toimi Nina Janger.

Ainakin nyt taas hetkeksi on Kivan näyttelyt näytelty, katsotaan mennäänkö vielä tulevaisuudessa kehään.

Somalla alkoi näiden helteiden johdosta olla maha hieman kuralla, joten apteekista haettiin Tehobaktia, joka onkin nyt mukavasti auttanut. Sekä ostettiin myös Nutrisalia veden joukkoon auttamaan pitämään nestetasapainoa yllä. Toivottavasti säät vähän viilenisi pikku hiljaa!


Kissa taitaa näillä säillä olla kaikista kuvauksellisin meidän elukoista

Mainittakoon vielä myös se, että Kiva on pikku hiljaa alkanut oppimaan sivulle tulon käskystä. Pääsääntöisesti se vaatii enää hyvin pientä käsiapua. 🙂

Vauva-arkea

Jep, meillä on eletty hyvin vauvalähtöistä arkea sitten 27.5. jälkeen, kun allekirjoittaneen raskaus viimein sitten päättyi. Päivä lasketun ajan jälkeen, eli aika täsmällisesti.

Meiltä on monesti kysytty, miten meidän karvainen lauma on ottanut uuden tulokkaan vastaan. Jokaisella on ollut vähän omanlaisensa suhtautuminen.
Soma oli uuden perheen jäsenen, Pyryn, tullessa kotiin vähän epäluuloinen. Varsinaisesti reaktio ei ketään hämmästyttänyt, koska neiti S on ollut samanlainen aina kun laumaan on tullut uusia tulokkaita (koiranpentuja, kissa). Soma sulatteli tätä muutosta sen parisen viikkoa ennen kuin se sitten vihdoin ja viimein kunnolla kävi nuuhkimassa tulokasta. Taisi siinä samalla pieni lipaisukin päästä pojan poskelle.
Kivan reaktiota vähän jännitin, kun sen reaktio uusiin asioihin on ollut vähän vaihtelevaa. Mutta pikku heelerpä yllätti kaikki! Toki samaan aikaan alkanut valeraskaus saattoi vaikuttaa, mutta Kiva oli kovasti sitä mieltä, että Hänelle tuotiin vauva. Kiva yritti peitellä viltillä nukkuvaa poikaa sekä pestä sitä kovasti. Tosin, se on edelleen, valeraskaudenkin jälkeenkin samanlainen. Heti kun silmä vaan välttää niin Kiva on kovasti nuolemassa Pyryn poskea.
Kissalla sen sijaan on edelleen suhteellisen tyyni suhtautuminen, kuten sillä on aina. Kyllä se välillä käy nuuhkimassa, mutta ei sen kummemmin ole yrittänyt tehdä tuttavuutta. Vaikka onkin kovasti arasta kissasta reipastunut, moni ei uskokaan sen olevan enää sama piilottelija, joka se oli ennen kun ihmisiä tuli kylään. Nykyisin se pysyttelee piilossa siihen asti että koirat on saanut hössöttää vieraat sisään. Sitten on kissan aika.

Ihan mukavasti on siis mennyt. Mitään kummoisia ei olla tehty, vähän ollaan treenattu kuitenkin. Ja kovasti yritetään myös tästä aktivoitua. Kivan kanssa käytiin turisteilemassa Helsingin ryhmänäyttelyssäkin syyskuun lopussa, ja samalla treffattiin myös kasvattajia! Mukavasti meni, Kiva reipastui taas kovasti ja hihnakäytöskin otti harppauksia eteenpäin.
Mutta mutta. Se mitä mentiin hihnakäytöksessä askel eteenpäin, muutama viikko sitten mentiinkin kolme askelta (vähintään) taaksepäin. Kiva joutuin (meitä jo tammikuusta piinanneen) kultaisennoutajan tassutus hyökkäyksen kohteeksi, valitettavasti tämä koira pääsi livahtamaan karkuun kun yritti ottaa kiinni. Ja samalla viikolla kun kaikki oli vielä vahvasti mielessä tuli toinenkin koira karvat pystyssä vapaana kohti. Siinä sitten meinasi Joonakselle ja sille toisen koiran omistajalle tulla vähän käsirysyä, kun nätisti pyysin tätä miestä ottamaan koiransa hihnaan (kun luonnonsuojelualueella muutenkin liikuttiin), mutta tämä kyseinen herra sitten tuohtui tästä kovin ja tuli ihan Joonakseen kiinni. Noh, nyt sitten treenataan kaikkea vaan enemmän, että toivutaan näistä!

Olen itse päivisin pyskinyt käymään joka päivä lenkillä, toinen koira aina mukana vuoro päivin. Kiva on tosi hyvin tajunnut tuon vaunujen kanssa kävelyn, Somalla sen sijaan on ollut vähän hankaluuksia. Kovasti on koirat tykännyt, kuten myös itse.

Kivan kanssa ollaan myös aloitettu treenaamaan näyttelyihin. Jos vaikka ensi keväänä johonkin ulkonäyttelyyn päästäisiin? Olen tehnyt niin, että laitan Kivalle näyttelyhihnan kaulaan, heitän pallon sille ja kun se seisoo ryhdikkäästi niin sanon seiso ja vapautan saman tien pallolle. Tämä on alkanut toimimaan aikas hyvin, tarkoituksena olisi päästä siihen pisteeseen, että pallon voi pitää kädessä, mutta edetään pinen askelin. Liikkeet meillä on aika hyvin hallinnassa, pientä treeniä niihinkin kyllä tarvitaan, mutta enempi tuo seisominen, etenkin ryhdikkäästi seisominen on ollut ongelmana.
Kovasti olen myös ajatellut, että Soman kanssa kävisin keväällä jossain pyörähtämässä. Ensi vuosi onkin sen viimeinen vuosi avoimessa luokassa, niin voisi vaikka muutamassa käydä mielenvirkistykseksi ennen veteraanikehiä.

Tämä nyt oli tälläinen pikaisempi päivitys, vähän kuulumisia. Kuvia kyllä toukokuulta asti löytyy, pitäisi ensin vain saada muokattua kaikki. Kovasti olen myös kuvagalleriaamme käynyt tässä läpi, jonka takia mm. vanhojen blogitekstien kuvat eivät näy, kun kuvien osoiterakenne on hieman muuttunut.

Loppusuoralla

Vaikka välillä meinasi uskokin loppua, niin siitäkin huolimatta saapui se kevät sitten oikeasti! Ja ennen kaikkea toukokuu, joka meinaa meillä sitä, että allekirjoittaneen laskettuun aikaan on enää huimat kolmisen viikkoa jäljellä, eli aika jänniä aikoja elellellään.

Pakko ehkä myöntää että tässä on pidetty tuhottoman kauan taukoa mistään treenailuista (viimisimmän laskuni mukaan melkein sellaiset 9-10 kuukautta….). Tosin tässä on kyllä ollut aika paljon myös paljon kaikkea, mikä on hankaloittanut tai jopa omalta osaltaan estänyt treenaamiset. Ollaan sitten tyydytty ihan vaan kotikoira elämään tässä jonkun aikaa. Toki silloin tällöin jotain pientä ollaan yritetty, tosin viime aikoina vähemmän, koska pakko sanoa,että ison edessä pömpöttävän mahan kanssa on omallatavalaan aikas hankalaa yrittää tehdä yhtään mitään.
Mutta jos tauosta ei muuta hyötyä ole ollut niin ainakin oma treeni-intoni on palannut aika roimasti! Ja suunnitelmissa onkin että kunhan tästä päästään kahteen osaan, niin alkaakin sitten kunnon treenaaminen, aluksi nyt kotioloissa, mutta eiköhän me joskus Kivan kanssa johonkin ryhmään suunnata, ainakin yritetään!

Viime aikoina ei tosiaan mitään ihan hirveitä ole tapahtunut, paitsi että aprillipäivänä pikku-Kisumme täytti 2 vuotta! Ei sitä aina tajua kuinka eläimetkin vanhenee..
Viime aikoina ollaan myös odoteltu juoksuja jokaiselle elikolle, tällä hetkellä siitä huolehtii kissa. Koirat käväisi myös rokotuksilla maaliskuun lopussa, ja nyt onkin taas hetken aikaa kaikki kunnossa, ja ensi vuonna tarvitsee niitäkin taas miettiä.

Eilen hyvän sään ja kepon vapaa päivän innoittamina kävimme ajelemassa koirien kanssa. Suuntasimme Vihdin Otalammelle, jossa itse vietin lapsuudessani hyvin monta kesää. Käytiin vähän haistelemassa miten on siellä paikat muuttuneet 🙂 . Kovin suuria muutoksia ei kyllä ollut muuttunut. Koirat pääsivät tutustumaan kävelyyn laiturilla, Soma jopa yritti kovasti kalastella paria keppiä vedestä (ja hyvä ettei koko koira humpsahtanut kylmään veteen!).
Kivan mielestä oli tosi jännää nähdä moottoripyörä takakontista, varsinkin kun se pysähtyi liikennevaloissa taaksemme, jolloin pitikin sanoa sille pari hauta, mutta oli kyllä mukava reissu, ja illalla olikin kotona pari kappaletta väsyneitä koiria.

Nyt jäädään odottelemaan että tästä päästään kahteen osaan, jonka jälkeen ainakin toivottavasti jossain kohtaa vähän aktivoidutaan, bloginkin osalta :). Hyvää kevättä kaikille meidän puolestamme.

Tavoitteita ja suunnitelmia vuodelle 2012? Pikakelaus kuluneesta vuodesta

Taisin ehkä olla sen verran fiksu viime vuoden lopussa, etten tehnyt mitään turhia tavoitte ja suunnitelma listoja vuodelle 2012. Tai jos satuin tekemäänkin, niin se on sitten kadonnut vanhojen sivujen kanssa jo johonkin bittiavaruuden syövereihin. Eli voimme olettaa että olisin kerrankin ollut niin fiksu ja jättänyt tälläiset listat viisaammille.

Kokonaisuutena vuosi 2012 on noh.. miten sen ehkä sanoisi, ollut enempi ja vähempi täynnä vastoinkäymisiä. Hyvääkin on toki mahtunut mukaan, mutta uskon, että jos huono- ja hyvä onni laitettaisiin vaakaan niin huono-onni taitaisi viedä meidän poppoolla voiton? Siinä mielessä pitää toki osata olla onnellinen, koska jokainen (omistajaa lukuunottamatta) on pysynyt terveenä ja hyvinvoivana.

Alkuvuosi
Kun vuosi vaihtui 2012 niin meillä oli aikamoinen rulijanssi menossa, koska meillä oli tulossa muutto uuteen osoitteeseen heti helmikuun alussa. Helmikuu toi muitakin muutoksia elämäämme, kun porukkamme kasvoi pienen pienellä lancashirenkarjakoiratytöllä.


Kiva 9 viikkoa

Itselläni oli myös kova into koiraharrastuksen suhteen, sain aikaiseksi myös pyörähdettyä Kasvattajan peruskurssilla, josta mukaan tarttuin paljon tietoa koirista ja kasvattamisesta. Jos ei aikaisemmin niin viimeistään tuolloin puraisi sitten kasvattajakärpänen ja into oli kova päästä joskus kasvattamaan. Kennelnimikin oli suunnitelmissa, mutta heti on hakemusta lähettänyt, kun siinä oli niin paljon selvittämistä että mitä lappuja ja kenelle piti lähettää. Ajattelin olla laiska ja odottaa että uudistus tulisi heinäkuussa voimaan ja voisin vaan lähettää anomuksen suoraan Kennelliittoon.
Kivan kanssa yritettiin kovasti kotona opiskella kaikkea uutta ja kerrata vanhaa, ulkona ei hirmuisen pitkiä aikoja oltu, kun pakkasta oli sen verran paljon, että pieni heelervauva olisi vain jäätynyt pystyyn.

Kevät & kesä
Hyvä treenausinto ryhtyi ottamaan takapakkia, kun itselläni tuli töissä paljon muutoksia, joka johti siihen, että tein pitkiäkin päiviä ja monesti vähintään 7 päivää putkeen jonka jälkeen olin aika kuollut eikä intoa löytynyt oikein mihinkään. Mielessä häämötti kuitenkin ne tulevat kesälomat, jolloin aikaa olisi touhuilla koirien kanssa. Kesällä sitten päätimme Joonaksen kanssa viimein, ettei asuntomme Vuosaaressa vastannut sitä mitä tahdoimme (vähän tilaa ja kallis vuokra) ja pienen etsimisen jälkeen kävimmekin sitten kirjoittamassa asunnon ostopaperit, joka tiesi taas uutta muuttorumbaa, kun elo-syyskuun vaihteessa osoite ja tavarat saisivat uuden paikan.
Huhtikuussa Kiva kävi ensimmäisen kerran mätsärissä, josta kotiin tuomisena oli sinisten toinen, kun ensin oltiin valloitettu tuomari yksilö”arvostelussa”. Toukokuussa käytiin myös ensimmäisessä (ja viimeisessä ainakin Kivan osalta) pentunäyttelyssä, jossa menestys ei päätä huimannut, mutta oli mukava nähdä Kivan veljiä, Reinoa ja Kallea 🙂 .


Kivan veljet Reino (Coppercoat’s Superman Heel) ja Kalle (Coppercoat’s Showman Heel)

Kesällä Kiva pääsi tutustumaan myös ystäväni labradorinnoutajapentuun, tosin Kivan mielestä Lionel ei ollut tutustumisen arvoinen vaan olisi varmaan mielummin jättänyt koko reissun välistä. Vaikkei Kiva tykännytkään Lionelista, niin sen mielestä oli ihan supermahtavaa, kun kasvattajien Nipa-heelerpoika (Simonsville Nathaniel) tuli meille hetkeksi tutustumaan kaupunkielämään. Huh minkälaista menoa (ja välillä vähän tuhoakin) nuo kaksi saivat keskenään aikaa.

Syksy
Kauan odotettu muutto ja kahden viikon pituinen yhteinen kesäloma läheni mukavaa vauhtia. Töissä tilanne ei ollut kyllä yhtään helpottanut, päin vastoin kun oli kesälomia ja vajaa miehitystä. Jotain pientä oltiin silti saatu aikaiseksi, mutta suuremmat odotukset oli asetettu kesälomalle, kun sekä minä että Joonas oltaisiin kotona niin voisi liikkua ja tehdä kaikkea jännää koirien kanssa. Tai niin me luultiin.
Muutama viikko ennen meidän muuttoamme jouduin itse sairaslomalle muutamaksi viikoksi, kun jouduin äkillisesti umpilisäkeen poistoon. Tästä johtuen jäi myös kaikki koirahommailu, kun jouduin aikapitkälti vain makoilemaan sängyllä tai sohvalla koko sairaslomani, eikä tilanne vielä lomani aikanakaan ollut mikään paras. Eikä se, että olin itse vähän toipilas niin Kiva aloitti tuolloin myös ensimmäisen juoksunsa, sopivasti juuri erkkarin aikoihin. Juoksuaika ei ollut kiva kenenkään mielestä, kun Kiva oli vähän hämillään tästä uudesta olotilastaan.

Loppusyksy ja loppu vuosi
Kun muutto saatiin ohi, ja Kivankin juoksut jäivät menneisyyteen niin intoa oli kyllä tehdä paljon kaikkea. Kiertää Kivan kanssa uusissa paikoissa ja treenata. Treenattiinhan me jonkin verran. Mutta jos syksyyn ei epäonnea olisi mahtunut niin sitä tuli lisää. Tai no ainakin melkein. Itselleni tosiaan selvisi että perheemme tulisi kasvamaan ensi keväänä yhdellä ihmisellä lisää, ja tästä johtuen (tai no enemmänkin raskaudesta johtuen) ryhdyin kärsimään aivan hillittömistä pahoinvoinneista, jotka taas haittasivat aivan kaikkea.
Elettiinkin jo joulukuuta, kun uskalsin henkäistä vihdoin ja viimein, että pahoinvointini olivat (tässä välissä voidaankin koputtaa puuta) jääneet taakse. Näistä innostuneina ollaankin treenailtu vähäsen kaikenlaista. Uutena juttuna Kivan kanssa opetellaan eteisen matalan tason päälle hyppäämistä. Innoissaan Kiva hyppii ja pomppii sille, mutta käskystä sitten onkin toinen juttu. Tämäkin vain sen takia, että kun maha kasvaa, niin ryhtyy pienelle heelerille pannan ja hihnan laitto olemaan kovinkin hankalaa 😀
Niin ja marraskuussa sain Kennelliitolta postia, kun kennelnimivaihtoehtoni oli hyväksytty 🙂 .

Kovasti taisinkin puhua vain Kivasta, mutta kyllä Somakin on menossa ollut koko ajan mukana, sen kanssa ei vain kauheasti ole mitään uutta tapahtunut vaan sen kanssa ollaan edelleen elelty rauhassa (ja odotellaan veteraani-ikää niin lähdetään kokeilemaan onnea näyttelyihin 😀 ).

Entäpä tuleva vuosi 2013?
Niin. Huomennahan me eletään jo vuotta 2013. Ensimmäinen tavoite on selvitä hengissä uudesta vuodesta. Meillä sitä vietetään kylläkin rauhallisesti kotona, kun Somalle uusi vuosi on aina kauhun hetkiä. Tähän mennessä Kiva ei ole reagoinut sisällä eikä ulkona paukkuihin, joten toiveet on kovat josko niistä selvittäisiin muutenkin sitten vähemmällä.
Ja jos sitä vähän listaa ensi vuoden tavoitteista laittaisi (ehkä me saataisiin oikeasti jotain aikaiseksi!)
SOMA
• jatkaa terveenä eloa, myös silmät voitaisiin käydä tarkastamassa
• treeniä, tokotreeniä, kun intoa löytyy (josko viilattaisiin ne viimeiset alokasluokan liikkeet loppuun ja mentäisiin kokeeseen)
• suunnitelmissa olisi käydä ainakin kerran ehkä kaksikin jos aikaa riittää niin näyttelyissä vain mielen virkeydeksi pitämässä vähän hauskaa
KIVA
• silmät käydään tarkastamassa
• treeniä treeniä ja vähän lisää treeniä (kyllä me vielä joskus kokeeseen päästään!)
• jos kaikki olisi syksyllä hyvällä mallilla niin voitaisiin katsoa josko päästäisiin johonkin tokon ohjattuun ryhmään treenaamaan
• yksi tai kaksi näyttelyä voisi käydä pyörähtämässä hakemassa vähän kokemusta
SONJA
• pitää koiratouhuilu (suomeksi treeni) intoa päällä
• mahdollisesti aloittaa vihdoin ja viimein syksyllä toisen lapinkoiran oton suunnittelu
• pysyä terveenä (hehe.. 😀 )

Ja Pläts voi vain yrittää pysyä terveenä ja mukana menossa niin ollaan tyytyväisiä 🙂
Hyvää ja rauhallista uutta vuotta kaikille! 😀