Ensimmäinen verijälki

Ruska on pennusta lähtien näyttänyt lupaavia merkkejä nenätyöskentelystä. Ulkona se selvästi nauttii päästessään jonkun hajun jäljille. Onhan se talven aikana mm. onnistunut haistelemaan tiensä lumenalla olevan hiiren kimppuun. Ruskan halusta käyttää nenää innostuneena ajattelin käyttää sen nenää hyödyksi myös harrastuspuolella, jälkihommissa. Pitkään olin sitä mieltä, että pk-jälki on se mihin me tähdätään. Miehen vaarin kanssa, joka on siis pidemmän linjan metsästäjä, innostuin myös ajatuksesta verijälki. Alkuun piti vain päättää, että kumpi sitten oikeasti on meidän juttu, pk- vaiko verijälki.

Olen siis kallistunut vahvasti verijäljen suuntaan, voisihan siitä olla oikeasti ihan käytännön hyötyäkin joskus? Torstai-iltana kuitenkin tein Ruskalle ensimmäisen makkara(nakki)jäljen. Halusin alkuun päästä näkemään, että onko Ruskan työskentely tuollaisen tehdyn jäljen parissa minkälaista, ja motivoituuko se siitä ollenkaan.
Makkara jälki oli meillä lyhyt, muutaman metrin, niin että joka askeleen alussa ja lopussa oli pikku pala nakkia. Ruska työskentelikin oikein motivoituneesti, nenä koko ajan kiinni maassa. Huomasin myös, että Ruskalle taisi olla nakkeja liiankin usein, koska seurasi hajua, mutta muutama nakki jäi matkalle. Vai olisiko ollut vain huolimattomuutta?

Tästä innostuneena ostin sitten kaupasta ihan naudan verta ja jäljen tekoa varten sienen. Tänään aamulla kävin ensitöikseni tekemässä muutaman metrin, matkaa taisi olla ehkä noin 10m, verijäljen omaan pieneen metsikköömme. Jäljen päähän laitoin palkaksi Ruskan aamuruoan. Annoin jäljen vanhentua yhteensä ehkä noin 40 minuuttia, vajaan tunnin.
Ruska aloitti jäljen ajamisen lupaavasti, keskittyi aloitukseen hyvin haisteli (ja nuoli) alun verta hyvin. Alussa vietettiin ehkä liiaksikin aikaa, mutta pikku hiljaa Ruska lähti lupaavasti etenemään jälkeä pitkin. Mutta koska oli ihan uudesta hommasta kyse, oli Ruska kovin herkkä häiriölle, kuten lintujen äänille.
Ruska palasi kuitenkin hyvin jäljelle kuunneltuaan lintuja. Kun R pääsi kunnolla vauhtiin, se jäljesti todella hienosti useamman metrin, 4-5 metriä, matkan nenä intensivisesti maassa kiinni. Sitten oli kohta, jossa olin lisännyt hieman verta sieneen, niin siihen jäätiin taas hetkeksi haistelemaan (ja nuolemaan). Jälki viisaana olisi pitänyt lopettaa jälki siihen, koska tämän jälkeen R kadotti hieman jäljen, ja jouduin ohjaamaan sen takaisin. Jatkoi jäljestystä kuitenkin hyvin, ei kuitenkaan niin intensiivisesti kuin hetki sitten.
Jäljen lopussa tosiaan odotti Ruskan aamuruoka, mutta itse jäljestäminen taisi olla Ruskalle niin palkitsevaa, ettei se malttanut sillä hetkellä ruokaansa syödä kuin vähän kädestä annettuna.

Lupaava alku kuitenkin mielestäni jäljestämiselle. Nyt kuitenkin pohdin sitä, että kannattaisiko Ruskan kanssa alkuun keskittyä makkrajälkiin, ja sitä kautta hakea se oikea tekniikka ja tatsi jälkihommiin, vai suoraan jatkaa verellä? Makkrajälki on itselleni tutumpi juttu, tosin en koe että verijälki kauheasti siitä eroaisi. Jäljen loppuun täytyy vaan saada kehitettyä jotain vieläkin parempaa kuin ruoka (jota voittanutta ei aikaisemmin ole Ruskalle ollut).

Ruskan kanssa ollaan kovasti myös koko ajan keskitytty tokopuolen juttuihin. Ruskan kanssa ollaankin noin joka toinen viikko käyty Tiina Paavolan opeissa. Kehitystä on tapahtunut koko ajan, mutta vielä on matka pitkä ennen ensimmäisiä (rally?)kisoja.