Sipoon RN 7.5.2017

Toukokuun alussa Ruska kävi korkkaamassa näyttelyuransa ihan virallisesti. Kävimme Ruskan kanssa siis kuuntelemassa Sipoon ryhmänäyttelyssä mitä Ruskasta sanotaan juniorluokassa. Tuomarina toimi tällä kertaa Marja Talvitie, joka on myös kertaalleen arvostellut myös Soman näyttelyssä. Tuolloin Somasta saatiin hyvin Soman näköinen arvostelu, johon olin oikein tyytyväinen. Tosin miksi en olisi, kun koira saa koiran näköisen arvostelun?

Itseäni vähän jännitti miten Ruska tulisi kehässä menemään, koska se ei ole osoittanut samanlaista ”luonnonlahjaakkuutta” näyttelyjuttuihin kuin Soma, vaan sille on oikeasti saanut opettaa kaiken. Ja koska meille on tokohommat ollut pääpainona, niin arvatenkin näyttelyjuttuja ei niin paljoa ole tullut harjoiteltua. Toki muutaman viikon ajan otimme sellaisen tehokkaan tehotreenin näyttelyjutuista. Jotka sujuivat no… vaihtelevasti. Viime kerrat mätsärissä sekä pentunäyttelyssä ei varsinkaan liikkeiden osalta olleet menneet mitenkään järin kehuttavasti, enemmänkin arvosanalla ”kehitettävää”.
Itse näyttelypaikalla Ruska on kyllä ihanteellinen kaveri. Se ei hauku turhia (jos ollenkaan) eikä metelöi muutenkaan. Se haluaisi kovasti vain rakastaa kaikkia! Nyt onneksi pääsikin rakastamaan, kun paikalla oli myös Ruskan kasvattaja Riina, jonka kanssa olikin mukava turista ennen kehää ja sen jälkeen. Lievitti paljon jännitystä kun oli joku jonka kanssa höpötellä.
Ennen kehää kävin sivummalla ottamassa vielä viime hetken tuntumatreeniä, jotka menivät samalla vaihtelevalla menestyksellä. Seisoa Ruska ainakin malttoin, joten lohduttauduin edes sillä, että tällä kertaa se ainakin onnistuisi.

Juniornarttuja oli ilmoitettuna yhteensä 5, ja Ruska oli keskimmäisenä. Alkuun seistiin kaikki kehässä, ja sitten mentiin pari kertaa yhdessä kaikki ympäri. Ja Ruska meni aivan mahtavasti! Se seisoi ja liikkui nätisti, joten olin aivan mahdottoman ylpeä pikkutytöstäni!
Yksilöarvostelussa Ruska ei oikein välittänyt hampaiden näytöstä. Tähän siis enemmän treeniä ja enemmän muitakin hampaiden katsojia kuin minä itse. Itseäni hämmensi kovasti, ettei tuomari kysynyt ollenkaan Ruskan ikää, vaikka esimerkiksi edelliseltä kehässä olijalta kysyi. Ruska kuitenkin jaksoi todella hienosti seistä arvostelun ajan sekä liikkui nätisti, joten ihan mahdottoman ylpeä sain kyllä koirastani olla!

Olin hyvin ylpeä nuoresta koirastani siitäkin huolimatta, että tällä kertaa Talvitie arvosteli Ruskan Hyvän arvoiseksi. Itseäni varsinainen arvostelu kuitenkin hieman harmitti, koska se ei kaikilta osilta mielestäni kuvastanut koiraa. Talvitie mm. oli sitä mieltä, että Ruskalla olisi lievä yläpurenta, jota en itse eikä kukaan muukaan ole kyllä huomannut. Arvostelun jälkeenkään.
Tällaisen arvostelun Ruska kuitenkin sai:
”Hieman tuhdissa kunnossa esitetty. Kokoonsa nähden kevytluustoinen tyttö. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman kookkaat korvat. Kovin löysät kyynärpäät. Hieman lyhyt ja laskeva lantio, erinomainen karvanlaatu. Liikkuu kovin kinnerahtaasti takaa, löysästi ja kierien edestä. Vielä lieväyläpurenta.”

Mutta, me emme lannistu vaan syksyllä taas startataan kehissä. Kesä pidetään taukoa näyttelyhommista (jollei mätsäreihin innostuta), koska oma vatsani kasvaa nyt elokuuhun asti aika vauhdilla ennen kuin pienenee, joten kehässä juoksentelut ei välttämättä pidemmän päälle tunnu mukavalta.

Ensimmäinen verijälki

Ruska on pennusta lähtien näyttänyt lupaavia merkkejä nenätyöskentelystä. Ulkona se selvästi nauttii päästessään jonkun hajun jäljille. Onhan se talven aikana mm. onnistunut haistelemaan tiensä lumenalla olevan hiiren kimppuun. Ruskan halusta käyttää nenää innostuneena ajattelin käyttää sen nenää hyödyksi myös harrastuspuolella, jälkihommissa. Pitkään olin sitä mieltä, että pk-jälki on se mihin me tähdätään. Miehen vaarin kanssa, joka on siis pidemmän linjan metsästäjä, innostuin myös ajatuksesta verijälki. Alkuun piti vain päättää, että kumpi sitten oikeasti on meidän juttu, pk- vaiko verijälki.

Olen siis kallistunut vahvasti verijäljen suuntaan, voisihan siitä olla oikeasti ihan käytännön hyötyäkin joskus? Torstai-iltana kuitenkin tein Ruskalle ensimmäisen makkara(nakki)jäljen. Halusin alkuun päästä näkemään, että onko Ruskan työskentely tuollaisen tehdyn jäljen parissa minkälaista, ja motivoituuko se siitä ollenkaan.
Makkara jälki oli meillä lyhyt, muutaman metrin, niin että joka askeleen alussa ja lopussa oli pikku pala nakkia. Ruska työskentelikin oikein motivoituneesti, nenä koko ajan kiinni maassa. Huomasin myös, että Ruskalle taisi olla nakkeja liiankin usein, koska seurasi hajua, mutta muutama nakki jäi matkalle. Vai olisiko ollut vain huolimattomuutta?

Tästä innostuneena ostin sitten kaupasta ihan naudan verta ja jäljen tekoa varten sienen. Tänään aamulla kävin ensitöikseni tekemässä muutaman metrin, matkaa taisi olla ehkä noin 10m, verijäljen omaan pieneen metsikköömme. Jäljen päähän laitoin palkaksi Ruskan aamuruoan. Annoin jäljen vanhentua yhteensä ehkä noin 40 minuuttia, vajaan tunnin.
Ruska aloitti jäljen ajamisen lupaavasti, keskittyi aloitukseen hyvin haisteli (ja nuoli) alun verta hyvin. Alussa vietettiin ehkä liiaksikin aikaa, mutta pikku hiljaa Ruska lähti lupaavasti etenemään jälkeä pitkin. Mutta koska oli ihan uudesta hommasta kyse, oli Ruska kovin herkkä häiriölle, kuten lintujen äänille.
Ruska palasi kuitenkin hyvin jäljelle kuunneltuaan lintuja. Kun R pääsi kunnolla vauhtiin, se jäljesti todella hienosti useamman metrin, 4-5 metriä, matkan nenä intensivisesti maassa kiinni. Sitten oli kohta, jossa olin lisännyt hieman verta sieneen, niin siihen jäätiin taas hetkeksi haistelemaan (ja nuolemaan). Jälki viisaana olisi pitänyt lopettaa jälki siihen, koska tämän jälkeen R kadotti hieman jäljen, ja jouduin ohjaamaan sen takaisin. Jatkoi jäljestystä kuitenkin hyvin, ei kuitenkaan niin intensiivisesti kuin hetki sitten.
Jäljen lopussa tosiaan odotti Ruskan aamuruoka, mutta itse jäljestäminen taisi olla Ruskalle niin palkitsevaa, ettei se malttanut sillä hetkellä ruokaansa syödä kuin vähän kädestä annettuna.

Lupaava alku kuitenkin mielestäni jäljestämiselle. Nyt kuitenkin pohdin sitä, että kannattaisiko Ruskan kanssa alkuun keskittyä makkrajälkiin, ja sitä kautta hakea se oikea tekniikka ja tatsi jälkihommiin, vai suoraan jatkaa verellä? Makkrajälki on itselleni tutumpi juttu, tosin en koe että verijälki kauheasti siitä eroaisi. Jäljen loppuun täytyy vaan saada kehitettyä jotain vieläkin parempaa kuin ruoka (jota voittanutta ei aikaisemmin ole Ruskalle ollut).

Ruskan kanssa ollaan kovasti myös koko ajan keskitytty tokopuolen juttuihin. Ruskan kanssa ollaankin noin joka toinen viikko käyty Tiina Paavolan opeissa. Kehitystä on tapahtunut koko ajan, mutta vielä on matka pitkä ennen ensimmäisiä (rally?)kisoja.

Syksy

Meillä on ollut onnea kun syksy on ollut tähän mennessä niin lämmin ja kuiva. Erityisesti kuiva. Olemme saaneet nauttia uuden asunnon ihanasta pihasta kunnolla, kun ei ole vettä tullut. Tokihan vesisade ei ole este ulkoiluun, mutta huomattavasti mukavampaa se on ilman vesisadetta.

Viime postauksessa jo ilmenikin, että laumamme kasvoi syyskuun puolessa välissä yhdellä, hartaasti haaveillulla ja odotetutta karvaisella, Ruskalla. Ruska on tosiaan viralliselta nimeltään Rintantintan Bunahilkka ja on yhdistelmästä Fihtolas Agentti x Heikunkeikun Säihkyvä Safiiri. Ruskan kanssa olisi haaveissa alkaa harrastamaan, mitä sitten, niin tulevaisuus näyttää. Toiveissa olisi ainakin toko (rally-toko?), sekä mahdollisuuksien mukaan voisi kokeilla myös agilityn pyörteitä sekä jäljen haasteita. Nenäänsä Ruska on kova käyttämään, joten jälkipuolen jutuihin ainakin nenän käyttö olisi valmiiksi hallussa.
Ruska on energinen ja oppivainen. Ruska täyttää tänään 13 viikkoa, ja tähän mennessä se on oppinut menemään käskystä istumaan ja seisomaan, sekä pienellä käsiavulla menemään maahan sekä tulemaan sivulle. Seuraamista olemme ottaneet nyt vasta ihan yhden-kahden askeleen verran, ja ainakin alkun vaikuttaa lupaavalta. Ruska nappaa aika nopeasti asioita. Tällaisen arkiluoksetulon kuin ”täällä”, jossa siis meillä koirat tulee luokse/lähelle, Ruska nappasi heti seuraavana päivänä siitä, kun meille tuli. Toki siinä auttoi kovasti Ruskan kasvattajan Riinan tekemä pohjatyö hänen luonaan, joten minulle jäi tässä kohtaa vaan sanan liittäminen toimintaan. Toki Ruska on viime aikoina osoittanut myös lapinkoirille tyypillisempää toimintaa, eli paljon toistettuihin asioihin kyllästymistä. Ikävä kyllä, tämä on nyt sitten kohdistunut tuohon luoksetuloon. Pikainen ruoan tai unien jälkeen tapahtuva pissatus saattaa nopeasti venyä pitkäksikin, kun Ruskasta on niin paljon kivempaa juosta ulkona kuin tulla luokse. Tähän olen nyt ottanut lääkkeeksi sen, että kun Ruska ei luokse tule käskystä, kutsun sitä nimellä eli kiinnitän sen huomion itseeni ja lähden juoksemaan itse karkuun. Tällöin minusta tulee se saalis, jota jahdata (eikä Ruskasta), ja kun Ruska alkaa juoksemaan kohti, niin toistan käskyn ”täällä”. Tämä on nyt toiminut, ja luoksetuloihin on nyt saatu vielä vähän lisä vauhtia näin.

Kaikkien kolmen saaminen on aika työn ja tuskan takana. Yritin ottaa sellaista hienoa kuvaa, jossa kaikki kolme istuisivat lähekkäin. Noh, kuten arvata saattaa, ilman apukäsiä ja hihnoja ei sellaisesta tule yhtään mitään. Joten luovutin. Yllä oleva kuva on parhaimpia ”kaikki kolme yhdessä”-kuvia tähän mennessä. Molemmat isommat koirat ottivat Ruskan hyvin vastaan, yllättävän vähillä murinoilla ja hampaiden näyttelyillä päästiin. Ruska ja Kiva on aika erottamattomia, ne jaksavat kyllä painia aamusta iltaan. Varmasti ilman Kivaa olisimme Ruskan kanssa paljon enemmän helisemässä, koska Kiva purkaa huomattavan määrän Ruskan energiaa päivän aikana. Ruskan tulon jälkeen on omiin silmiin jotenkin avautunut se, että Soma alkaa olla jo vanha, täyttäähän se joulukuussa jo 10 vuotta. Ei se samalla tavalla enää jaksa. Ulkonakin se hetken rallattaa menemään, kunnes mieluiten asettuu johonkin hyvään kohtaan seuraamaan tilannetta.
Kivallekin muutto maalle ja pennunkin tulo on tehnyt hyvää. Se on rauhoittunut paljon, sekä saanut itsevarmuutta, kun ei tarvitse stressata enää niin paljon. Kivalle on siis nyt aivan oikea asuinympäristö. Kiva on jopa alkanut keräämään massaa. Ei kauaakaan kun huomasin Kivan pulskistuneen; Kiva siis näytti jo koiralta, kun aikaisemmin se on näyttänyt pääasiassa siltä ettei se ruokaa saa, vaikka päivittäin sitä onkin saanut. Minun piti ihan kokeilla kylkiä Kivalta, ettei se vain ole lihava, niin paljon on oma silmä tottunut Kivan kohdalla siihen langanlaihaan olomuotoon. Mutta Kiva oli ihan sopivan kokoinen, jopa ihan täydellisen kokoinen.
Kissalla on mennyt aika kauan sulattaa uusi koirakveri. Mutta nyt taas kiiman myötä se tuntuu olevan vähän enemmän sinut Ruskankin kanssa. Tosin en usko että niistä koskaan mitään ylimpiä ystäviä tulee, toimeen tulevat kuitenkin.

Ruskalla kävi muutama viikko sitten koirakaveri vähän painimassa. Saksanpaimenkoira Minttuhan on Ruskaa vain muutaman viikon vanhempi, joten tällainen pentutreffi oli kyllä hyvä molemmille. Aluksi Ruskaa vähän ihmetetty tuollainen iso honkkeli tapaus, mutta pian ne olivta jo painin vallassa. Huvittavaa vain oli se, että kerrankin kun lääniä missä saisi mennä ja painia oli, päätyivät pennut painimaan koko ajan ihmisten jaloissa. Minttu tuli edelleen hyvin toimeen myös isompien tyttöjen kanssa, vaikka Soma kimeine äänineen olikin siitä vähän pelottava tapaus.
Oli muuten mielenkiintoista nähdä kahden erirotuisen pennun ero. Siinä missä Ruska on tukevahko rakenteinen ja tuntuu hallitsevan kroppaansa suhteellisen hyvin, niin Minttu näytti honkkelilta ja siltä ettei se ihan vielä oikein hallinnut kroppaansa samoissa määrin, vaikka vanhempi olikin.

Ensi viikolla Ruskalla alkaa pentukurssi. Tämä kurssi on Ruskan ihanan kasvattajan Riinan järkkäämä B-pennuille, ja mukaan on ilmoittautunut kaikki lähellä asuvaa 4 pentua, Ruska mukaan lukien. Ihanaa päästä vähän näkemään minkäslaisia tapauksia nämä sisarukset nykyisellään ovat, kuinka paljon näkyy samaa ja missä eroavaisuuksia!

Elokuu

Pakko on myöntää, että me kyllä nautimme oikein syvin rinnoin tästä ”maalla” asumisesta. Koirat ainakin ottavat siitä kaiken ilon irti, Soma etunenässä. Vielä, kun pihaamme ei ole aidattu, ulkoilevat koirat pääasiassa pihassamme juokunaruissa. Vielä tällä hetkellä nekin tosin ovat hieman ehkä tyhmästi, mutta niille tarkoitetut tolpat on jo tilattu ja tuotu jopa itseasiassa kotiinkin. Vielä olisi siis niiden pystytys, joka onkin sitten oma projektinsa.
Toki silloin kun ollaan ulkona tekemässä koirien kanssa jotain, eikä vaan ”ulkona hengaamassa”, niin ulkoilee koiratkin vapaana.
Pihan aitaaminen onkin oma prosessinsa, joka on tarkoitus toteuttaa sitten ehkä ensi kesänä. Nyt alkuun pärjätään näin. Mutta niitä lupaamiani kuvia:


Muutoksen tuulia

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi kerkesin, tai rehellisesti sain aikaiseksi, kirjoittamaan blogin puolelle. Koko kevät on ollut aikamoista hulinaa ja rumbaa. On ollut sen verran monta rautaa rehellisesti tulessa, ettei ehkä oikein ole edes tiennyt mistä aloittaa.

Keväällä päätimme ottaa askeleen lähemmäksi omia unelmiamme, ja pistimme Vantaan asuntomme myyntiin sekä samassa rytäkässä aloimme katsella uutta kotia. Suurimpana kriteerinämme oli oma piha, oli se sitten osa omakotitaloa, paritaloa tai rivitaloa olisi sivu seikka. Kunhan se olisi sellainen missä koirilla olisi tilaa olla. Sopivan asunnon löytäminenei kuitenkaan ollut ihan niin helppo projekti kun aluksi voisi luulla, meilläkin kuitenkin oli aika laaja alue, koko Uusimaa, mistä etsiä. Muutama ihan potentiaalinen vaihtoehto löytyikin, mutta voin onneksi sanoa, että tämä viimeinen vaihtoehto oli ehdottomasti paras.
Nykyinen majapaikkamme nimittäin sijaitsee Helsingissä, eli palasimme sinne mistä alkujaan lähdettiinkin. Kyseessä on vuonna 1969 valmituntut omakotitalo reilun kokoisella tontilla, missä riittää kyllä koirilla pihaa missä temmeltää. Ei voi kun olla tyytyväinen, sitä myös näyttävät koirat olevan, kun ulkona saa olla niin paljon enemmän kun ennen. Ja kyllä omistajienkin mieli täällä lepää 😀

Kuvia ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla, koska oma kamerani matkasi muuton yhteydessä siskolleni lainaan, joten uusia kuvia saadaan odotella siihen asti, että kamera siltä reissulta palautuu.

Eilen kuitenkin pitkästä aikaa otin hieman treenin tynkää iltalenkkien ohessa sekä Soman että Kivan kanssa. Somalla olisi kyllä ollut ihan kaikki muut mielessä kuin treenaaminen, mutta saatiin edes vähän aikaiseksi. Sivulle tuloa, maahan menoa, paikallaan oloa yms. . Soma olisi mieluiten hajujen perään kyllä lähtenyt, mutta suoriuduttiin kuitenkin. Maahan meno jouduttiin hieman ”takomaan”, kun Soma joka kerta lysähti toisen lonkkansa päälle. Useammalla toistolla saatiin kuitenkin siisti maahan meno, josta paikalle jäänti. Kävelin jonkun matkan päähän, ja sivulle tulo meni kyllä reippaasti. Paikallaan pysyminenkin meni hyvin. Jätin Soman kertaalleen istumaan ja odottamaan paikalleen, siitä Soma otti muutaman karkuaskeleen perääni, mutta komentamalla jäi odottamaan josta kutsuin vain luokse täällä-käskyllä.
Soman kanssahan on enemmän vain mielen virkistys touhuja kaikki mutta mukavahan sitä on tarjota mielen virkistystä. Vähän useammin kun alkaa tekemään, niin eiköhän ala myös paremmin taas sujumaan.

Kiva oli kuitenkin ihan super! Sille on tämä ”maalle” muutto tehnyt pelkästään hyvää. Kiva stressasi jonku verran selvästi kerrostalossa asumista ja siihen kuuluvia lukuisia ääniä, kun täällä on naapureihin kuitenkin hyvä hajurako, niin ylimääräsiä ääniä on huomattavasti vähemmän kuin ennen. Joskus ostin motivointipatukan, jolla ajattelin Kivan kanssa treenata, mutta aikaisemmin se ei ole siitä juurikaan innostunut, haistellut ehkä vähän. Eilen kuitenkin se innostui siitä ihan superpaljon, ja päästiin ihan kunnolla leikkimään sillä. Kivan kanssa otin muutaman maahan menon sekä istumisen, ja se toimi kuin raketti. Pääasiassa kuitenkin Kivan kanssa tuli treenattua luoksetuloa, sekä lelun tuomista takaisin, ja molemmat kyllä sujuivat hyvin. Kiva oli ihan täpinöissään tekemisestä ja pitkän aikaa vielä etsi lelua lopetuksen jälkeen.

Latz on myös nauttinut, vaikka sillä kesti kyllä hetki tottua muutokseen. Latz on ollut ihan sisäkissana, eikä ole ulos päässyt. Tosin, eipä se ole vielä kertaakaan edes ulos pyrkinytkään. Alueella kyllä kulkee muitakin kissoja vapaana, mutta itse mielelläni pitäisi Latziksen mieluiten vain sisäkissana, ainakin siihen asti että se saataisiin steriloitua.
Syksyn ohjelmaan kuuluisikin nyt sekä Latzin että Kivan sterilointi. Molempien kohdalla tosin odotellaan että seuraava kiima aika menisi ohi. Tosin Kivan kanssahan siinä on omat haasteensa, kun Kiva harrastaa niin sanottuja valejuoksuja. Ja nämä valejuoksut tulevat kun Somalla tai Latzilla on kiima, tai riittävästä stressistä, kuten huomasimme muuton aikana. Joten oikean sterilointi ajan löhtäminen sen kohdallaon oma haasteensa. Tarkoituksena olisi kuitenkin odottaa siihen, että kesän helteet ovat ohi, ettei haavat ainakaan liiasta lämmöstä tulehdu.

Mutta toivotaan että seuraava päivitys saataisiin kuvien kera 🙂

Uusia varusteita

Pääkaupunkiseudullekin satoi oikein olan takaa lunta kuluneen viikon aikana. Tiistaina oli oikein mukava kävellä julkisille kulkuvälineille aamusta kun missään ei vielä oltu aurattu. Joonas hoiti koirien ulkoilutuksen tuolloin ja kertoi joutuneensa suurimmaksi osaksi kantamaan Kivaa, koska pikku-heeleri oli uponnut melkein korviaan myöden paikoitellen lumeen. Eipä sillä, molemmat koirat ovat olleet kovin innoissaan tästä lumen tulosta, erityisesti Somassa on lapinkoirille tyypilliseen tapaan näin talven ja lumen tulos myötä tullut ihan erilainen into ja virkeys ulkoillessa.

Eipä sillä, vaikka ulkona Somasta löytyykin lisää virtaa, on se kotona sisällä alkanut enemmän hakeutumaan jonkun päälle nukkumaan, milloin sohvalle ja milloin sängylle. Tosin omiinkin jalkoihin tuntuu lattiat aika viileiltä (jos ei jopa ehkä hieman vetoisilta), joten villasukat on ollut parhaat kaverit. Joten ei varmaan ihmekään, että vanha rouva alkaa kaivata allensa jotain pehmikettä/suojaa nukkuessaan.
Tästä innostuneena katselin myös hieman kevythäkkejä. Nythän meillä on ollut Somalle vain kevytmetallihäkki, joka ainakin omaan makuuni on ollut turhan raskas myös näyttelyissä mukana kannettavaksi. Kivallehan aikanaan tilasin PetenKoiratarvike.comista kevythäkin, sellaisen hirvittävän pinkin (sellaisen Kivan tyttömäisen 😀 ), ja mukana silloin tuli sellainen villa-alusta siihen. Katselin nytkin niitä, ajattelin, että jos saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kevythäkin näyttelyyn ja villa-alustan kotiin. Tilasinkin sellaisen kivan neutraalin harmaan värisen, ja toimitus tuli nopeasti. Ikäväkseni huomasin kuitenkin että kyseinen häkki oli Somalle liian pieni. Siinä sitä sitten yritin palauttaa ja rakkaan postimme kanssa tuli ongelmia, joten päädyimme vain suosiolla ajamaan suoraan liikkeeseen (jonne vaihto-palautus myös onnistui). Yllätyin ihan positiivisesti ettei meiltä edes ajanut kauaa Porvooseen: eipä sillä, kyllä minä sen ennestään tiesinkin (onhan Porvoo tällä hetkellä itselli sellainen ns. haavekaupunki johon haluisin muuttaa), mutta aina sitä hämmästyy.
Omasta mielestäni PetenKoiratarvike.comin liiketilat olivat mukavan suuret ja valikoimaa kyllä löytyi! Ja saimme vaihdettua myös häkin kokoa suurempaan. Valitettavasti jäljellä ei näin alehinnoilla ollut enää omaa silmääni miellyttävää väriä, joten pinkistä ja mintun värisestä päädyttiin sitten vuorostaan minttuun. Jos väri ei miellytä, niin ainakin voin lohduttautua että nyt on Somalla sopivan kokoinen häkki.

DSC_2796

Samalla silmiini osui toppamantelit, jollaisen uuden Kiva tarvitsisi. Heelerpiireissä oli kovasti suositeltu Pompan-merkkistä, siinä olisi riittävän pitkä selkäosa myös heelerille. Löysinkin sopivan kokoisen (ja pinkin), mutta sitten silmiini osui vielä tarjouksessa oleva toppamanteli, joista etsin sopivan kokoisen (30cm), ja verratessani sitä Pompan malliin, niin selkäosuus oli samanpituinen, joten päädyttiin sitten tähän tarjousmanteliin, joka oli väriltään enemmän omaa silmääni miellyttävä (ruskea).

DSC_2793

Käsittääkseni samanlaisia saa myös XXL-tavarataloista, joissa olen myös näitä katsellut ja pohtinut ovatkohan hyviä. Iltalenkin jälkeen Joonas ainakin oli kovin vakuuttunut puvun olevan hyvä: kuulemma loistavaa oli sen pituus ja istuvuus Kivalle sekä sisäpuolellakin oleva liukaspinta, koska se ei kerää luntasisäänsä niinkuin toinen pukumme, jossa on fleece-vuori. Taisi siis olla ihan hyvä ostos?
Kiva sai myös lelun (näkyy ekassa pukukuvassa), joka tosin on jo teurastettu. Mukaan tarttui myös tarjouksessa olleita dentastixeja.

Mutta varmasti jatkossakin vierailemme ihan Peten liikkeessäkin, sen verran tyytyväisiä olimme valikoimaan ja saamamme palveluun.

Pläjäys

Siitä on taas päässyt tovi vierähtämään kun viimeksi sain aikaiseksi kirjoittaa meidän kuulumisia tänne. Ei sillä, etteikö niitä kuulumisia olisi nyt sitten kerrankin oikeasti ollutkin.
Itsehän suoritin ajokortinkin (vihdoin ja viimein) helpottamaan meidän arkea. Minulla oli suuret suunnitelmat saada kortti käteen ennen lappalaiskoirien erkkaria, mutta myöhästyin tavoitteestani yhteensä kolme päivää, kun kortin sain 7.10.2015.

Soman kanssa tosiaan pyörähdimme 4.10. lappalaiskoirien erkkarissa Lahdessa. Päivä oli pilvinen, eikä kyllä erityisen lämminkään, aika viileää oli. Soma osallistui veteraani narttuihin. Olin netistä lueskellut tuomaristamme, Harri Lehkosesta, vähän etukäteen. Netistä sain käsityksen ettei kyseinen tuomari välittänyt hirveästi kehässä haukkujista. Ja Somahan on vähän sellainen kehässä haukahtelija. No, äkkiä vaan uutta tiiviimpää esittämistapaa kehiin ja johan meillä oli vähemmän kehässä haukkuva Soma. Toki ei silläkään ihmeisiin päästy, mutta mukavan arvostelun Soma kuitenkin sai, EH:sta huolimatta.
”Reippaasti esiintyvä veteraani narttu. Hyvämuotoinen pää. Aavistuksen matala mittasuhteiltaan. Hyvät kulmaukset. Oikea asentoinen häntä. Liikkuu takaa hieman ahtaasti ja etuliikkeet saisivat olla yhdensuuntaiset. Hyvä turkki.”
Itse pidin kyseisestä tuomarista kovin, oli kohtelias ja suhteellisen reippaasti tuomaroi. Veisin siis mielelläni koirani uudestaankin hänelle, vaikka vähän haukkuvankin. Soman oli tarkoitus osallistua myös Jäkäläkummun kasvattaja luokkaan, mutta koska olimme liikkeellä koko perheen voimin (tuon minun ajokortin puuttumisen johdosta), ja perheen pieninkin alkoi vähän jo väsähtämään (ja kyllästymään) niin päätimme jättää sen kehän väliin ja suunnata jo kotiin päin. Ehkäpä ensikerralla sitten.

Somalla oli myös korvatulehdus marraskuun loppupuolella. Se alkoi aika äkisti, mutta kun saatiin oikeanlaiset dropsit Tammiston Univetistä niin sai sekin sitten kyytiä. Saamamme palvelu oli myös ihan huippua, joten sinne suunnataan sitten lähiaikoina uudestaankin kun vuorossa olisi Kivan rokotuksia.

Joulukuuhan merkitsi meille kahtia synttäreitä, kun Kiva täytti 7. päivä 4 vuotta ja Soma 18. päivä jo kunnioitettavat 9 vuotta.


Epäonnistunut joulukorttikuva otos Kivasta


Soman synttärikuva

Joulukuussa meillä myös tehtiin perinteisiä jouluvalmisteluja, tänä vuonna vielä vähän suuremmalla innolla, koska vietimme joulun ihan vaan kotona nyt muutaman vuoden tauon jälkeen.

DSC_2753

DSC_2756
Piparien leivontaa, tämän vuoden hittimuotteina Pyryn kohdalla oli kissa-muotit ja äidin lapinkoira-muotti

DSC_2771
Kuusikin laitettiin, tosin tekosellainen, ja uskokaa tai älkää, meillä kissa antaa sen myös olla ihan rauhassa!

Viime vuodesta ei oikeastaan edes kannata tehdä sellaista kootia ”mitä saimme aikaan, ja tavoitteita ensi vuodelle”, koska viime vuonna ei mitään ihmeellisyyksiä saatu aikaan. Tai saatiin, mutta ei niinkään koira rintamalla. Tuo miehen tapaturma vuosi sitten sotki kovin meidän suunnitelmiamme kaiken suhteen.
Itselläni on nyt alkanut (toivottavasti) viimeinen puolivuotinen koulun penkillä. Tämän jälkeen minun pitäisi olla valmistunut lähihoitaja, tarkemmin lastenhoitaja. Ja suunnata työmarkkinoille, jonka jälkeen toivottavasti pikku hiljaa voisimme ryhtyä suunnittelemaan muuttoa maaseudun rauhaan.
Soman kanssa varmastikkin suunnataan muutamiin näyttelyihin, nyt varsinkin kun itsekin olen kortillinen niin kaikki on aina asteen verran helpompaa. Sitä en vielä tarkemmin osaa sanoa, että minne, mutta suunnitelmia tokin on vähän jo ollut.
Kivan kanssa vain näillä näkymin ollaan. Se on kivasti saanut nyt vähän massaa, kun sekin siirrettiin syömään Purenaturalia, tosin energia versiota. Rokotuksilla varmasti tulee myös sitten enemmän puheltua eläinlääkärinkin kanssa sitten siitä sterilisaation mahdollisuudesta ja mahdollisista vaikutuksista Kivaan. Sekin kun vähän jäi tuon miehen tapaturman johdosta hoitamatta, vaikka tarkoituksena olikin. Tosin Kivalla on ainakin omasta mielestäni vähän jo helpottanut ne hourailut muiden juoksuista, ettei se samalla tavalla ole edes ollut ns. akuutti juttu.

Mutta tuleva vuosi näyttää mitä saadaan aikaiseksi. Hyvää uutta vuotta ja menestystä toivotamme myös me Matkatien väki.

Sastamalan erkkari ja saksanpaimenkoirapentu Rocky

Eilen suunnattiin Sastamalaan sekä erikoisnäyttelyyn, että pyörähtämään myös sukulaisten luona. Soma pääsi vuorostaan viralliseen kehään pyörähtämään Marja Talvitien osaavassa arvostelussa. Huomaa, että Somalla on ollut ehkä vähän liiaksikin takoa näistä näyttely jutuista. Onhan Soma aina haukkunut kehässä jonkun verran, mutta nyt se haukkui melkein taukoamatta. Tietää siis mitä treenataan ennen seuraavia kehiä.
Päivä oli todella kuuma, eikä siinä hiekkakentän laidalla kyllä’ liiaksi ollut varjoa, jos ollenkaan. Soma kuitenkin jaksoi hyvin koko päivän, onneksi koiria ei ollut ihan hirmuisesti ilmoitettuna, niin odottelusta ei tullut niin pitkä. Soma oli ilmoitettuna veteraaneihin, ja tuloksena oli sitten EH/4. Arvostelukin oli hyvin Somamainen:
”Hieman lanneosaltaan pitkä. Aavistuksen kapea kallo. Lyhyt, pysty olkavarsi. Voimakkaat takakulmaukset. Hyvä häntä. Karva saisi olla karkeampi. Kovin niukassa turkissa. Liikkuu takaa ahtaasti.”
Talvitie oli kuitenkin omasta mielestäni oikein mukava tuomari, jolle veisin mielelläni koirani uudestaankin arvosteltavaksi.

Kuten aikaisemmin mainitsin, asuu äitini puolen sukua Sastamalassa, ja samalla tulikin myös käytyä sukuloimassa. Sukulaisilleni oli muutama viikko sitten tullut koiranpentu, saksanpaimenkoira Rocky, joka nyt oli 8 viikkoinen. Soma suhtautui pentuun todella hienosti.

Soma ja Rocky tulivat hyvin toimeen, Rockya kovasti kiinnosti Soma. Kuitenkin Soman leikkiin kutsut olivat vähän liikaa pienelle vielä, kun se kellistyi samantien kun Soma yritti leikkiin kutsua.

Lisää kuvia kuvagalleriassa.

Omakin pentukuume meinaa nostaa päätään kun tuollaisia pikkuisia karvamöykkyjä näkee. Tässä kuitenkin saa nyt vielä jokusen tovin odottaa sitä oikeaa hetkeä ja ennen kaikkea oikeaa pentua ennen kuin meille edes harkitaan lauman jatkoa.