matkatien

SUOMENLAPINKOIRAT & LAPINPOROKOIRAT

Uutiset

Heihei vuosi 2022, tervetuloa 2023

Vuoden viimeistä päivää viedään, joten on ehkä aika hieman vetää yhteen kulunut vuosi. Vuosi on mennyt varsin vauhdilla, mutta täytyy kyllä myöntää, etten voi sanoa sen antaneen parastaan.

Alkuvuosi oli koirapuolella hiljaisempaa, vaikka siihen sisältyikin hienoja treenejä ihanien ihmisten kanssa. Koiramaailman ulkopuolella kuitenkin valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi eli arkisemmin varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Keväällä Naava ja Myssy sekä kasvattityttö Nita pyörähtivät Mäntsälässä ryhmänäyttelyssä. Tuo näyttely jäikin tämän vuoden ainoaksi isojen tyttöjen osalta. Naava ja Nita saivat tuolloin tuomari Harto Stockmarilta hyvät, kun Myssy tinasi ensimmäisen vara-SERTinsä.

Toukokuun lopussa A-lapset kävivät koko porukalla tutkimassa luustoaan sekä silmiään. Paitsi Myssy, jolta silmät oli tutkittu jo aikaisemmin, mutta siltäkin kuvattiin luusto. Terveystutkimukset eivät kyllä olleet mitkään kasvattajan riemuvoittoa, pikemminkin kaikkea muuta. Meidän oma Myttynen tutkittiin lonkkien osalta D-lonkkaiseksi (lisämainintana vasemman lonkan 2 eli kohtalainen nivelrikko), polvet 0/med1, selkä LTV0, VA0 ja SP1. Kyynärät sentään tulivat puhtaina takaisin. Näin ollen sain haudata haaveet Myssyn käytöstä jalostukseen.

Kesäkuussa laumamme kasvoi neljännellä, kun porokoira Riimi tuli osaksi sitä. Riimi on vastannut lähes kaikkeen mitä toivoin. Riimi sujahti myös osaksi laumaa äärettömän helposti, mikä on ollut ilo.

Syksyllä Naava kävi hakemassa nimensä eteen RTK1 -koulutustunnuksen rally-tokon alokasluokasta. Myös Ruskan kanssa kokeiltiin kisaamista. Katsotaan kokeillaanko uudestaan.

Riimi kävi muutamassa pentunäyttelyssä hakemassa kokemusta kummempaa menestystä saamatta.

Vuoden aikana B-pentueen tytöistä Hilla (Bandemian Onnenkyynel) ja Martta (Bandemian Onnentuoja) ovat käyneet terveystutimuksissa. Kiitänkin kasvattajana molempien pentueiden kasvattien omistajia aktiivisuudesta koirien terveyden tutkimisen osalta, on ollut ilo, että kasvattieni terveydestä ollaan kiinnostuneita niin, että ne on valmiita tutkimaan virallisesti.

Entäpä sitten vuosi 2023? En pidä siitä, että teen liian tiukkoja suunnitelmia tulevaan, koska ikinä ei voi tietää mitä tuleman pitää. Ajatuksena on kuitenkin Riimin kanssa jatkaa treenaamista ja tähtäämistä etenkin rally-tokossa kisaamaan. Riimin kanssa aloittelemme toivon mukaan myös paimennusharrastusta enemmän. Myssyn ja Naavan kanssa ajatuksena olisi käydä yhdessä tai parissa näyttelyssä. Toivon mukaan meillä päästään ihastelemaan myös pieniä lapinkoiranalkuja tulevan vuoden aikana, koska Naavalle on sen seuraavaan juoksuun suunnitelmissa pentuja, jos vain kaikki etenee suunnitellusti.